Valko-Venäjän luterilaisen kirkon pastori ja ainoa palkattu työntekijä Vladimir Tatarnikov vieraili viime viikolla Suomessa. Kirkko ei ole täysin itsenäinen, vaan toimii Venäjän luterilaisen kirkon (ELKRAS) yhteydessä.
Tatarnikovin mukaan pieni kirkkokunta toimii käytännössä kolmessa kaupungissa: Hrodnassa (ven. Grodno), Minskissä ja Vitsebskissä (ven. Vitebsk)
Vain Hrodnassa on kirkko, uusgoottilaistyyppinen, hiljattain valtion tuella restauroitu rakennus. Kahdessa muussa kaupungissa seurakunta kokoontuu kuukausittain katolisen kirkon suojissa.
Yhteensä maan luterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 300 jäsentä.
Luterilainen kirkko Valko-Venäjällä elää monessa suhteessa lähetystilanteessa. Vaikka ortodoksisuus on maan pääuskontokunta, jälkineuvostolaisessa yhteiskunnassa ihmisillä ei usein ole paljonkaan tietoa kristinuskosta.
– Esimerkiksi minut on kastettu alun perin ortodoksisessa kirkossa. Se ei ole kirkkomme jäsenien keskuudessa mitenkään harvinaista. Luterilaisuudesta kiinnostuin itse aikuisena. Teologiaa olen opiskellut Venäjän luterilaisen kirkon seminaarissa Pietarissa. Papiksi minut vihki Venäjän luterilaisen kirkon piispa Edmund Ratz, Tatarnikov kertoo.
Tatarnikov kertoo tehtäväkseen ja intohimokseen vahvan luterilaisen kirkon rakentamisen Valko-Venäjälle. Seurakuntatyö keskittyy toistaiseksi lähinnä jumalanpalveluksiin, opetukseen ja kirkollisiin toimituksiin, mutta myös diakonista työtä tehdään.
Luterilaisuus kuuluu Valko-Venäjän hengelliseen maisemaan
Yllättävää kyllä, luterilaisuus on Valko-Venäjällä jo vanha kirkkokunta. Luterilaisia seurakuntia syntyi jo 1500-luvulla, tuolloin Liettuan ja Puolan hallussa olleelle alueelle, lähinnä saksalaisen väestön keskuudessa.
– Siitä huolimatta luterilainen kirkkomme on aloittanut työnsä joitakin vuosian sitten pohjalta. Neuvostovallan vuoksi meiltä puuttuu historiallinen jatkumo, Tatarnikov sanoo.
Hän viittaa sanoillaan siihen, että alueen enimmäkseen saksalaisperäinen luterilaisuus hävitettiin Stalinin vainoissa. Neuvostoliiton hirmuhallitsija epäili saksalaisia lojaaliudesta vihollismaata Saksaa kohtaan. Siksi useimmat saksalaistaustaiset ihmiset siirrettiin pakolla Siperiaan vuonna 1941.
Sodassa useimmat maan kirkot tuhoutuivat. Sotien jälkeen pois siirretyt luterilaiset eivät yleensä saaneet palata alueelle.
Hrodnan luterilainen kirkko säilyi jonkinlaisessa kunnossa, koska sitä käytettiin neuvostovallan aikana valtion arkistotilana.
Luterilaiset ovat nykyisin yli yhdeksän miljoonan ihmisen maassa piskuinen vähemmistö. Tästä huolimatta kirkko lasketaan Tatarnikovin mukaan valtion näkökulmasta ortodoksisen ja katolisen kirkon sekä muutaman muun uskontokunnan tavoin maan historiallisiin uskontokuntiin.
Tässä luterilaisten asema Valko-Venäjällä poikkeaa esimerkiksi helluntailaisista ja muista uusprotestanteista.
Kuten arvata saattaa, luterilaisen kirkon talous maassa on vapaaehtoisten lahjoittajien varassa. Kirkko saa tuloja myös Hrodnan kirkossa pidettyjen urkukonserttien kolehdeista. Tatarnikovin mukaan konsertit ovat samalla myös pieniä evankelioimistilaisuuksia raamatunlukemisineen ja rukouksineen.
Ekumeniaa idän ja lännen rajamaassa
Valko-Venäjä on Euroopassa idän ja lännen rajalla. Ulkomaisesta energiasta ja teknologiasta riippuvainen maa on taiteillut poliittisesti ja taloudellisesti usein vaikeassa tilanteessa Euroopan unionin ja Venäjän välillä. Monien ulkomaalaisten mielessä onkin epäselvää, kumpaan suuntaan maa kulttuurisesti ja poliittisesti kallistuu.
Tatarnikovin mukaan se ei ole selvää valkovenäläisillekään.
– Mielikuvat riippuvat myös siitä, missä ihminen asuu. Hrodnassa ja muualla maan länsiosissa monet ymmärtävät puolaa ja asioivat myös naapurimaassa. Tällöin asenteetkin ovat usein läntisiä. Idässä Vitsebskissä taas ollaan lähempänä venäläistä maailmaa.
Vaikka luterilainen kirkko on pieni, Tatarnikov kertoo tapaavansa ekumeenisesti säännöllisesti maan ortodoksisen kirkon sekä katolilaisten, juutalaisten ja muslimien edustajia.
– Voi sanoa, että meillä ekumeeninen ”pyöreä pöytä” toimii hyvin. Esimerkiksi tammikuinen ekumeeninen rukousviikko huomioidaan. Meille on myös merkityksellistä, että suuri ortodoksinen kirkko tietää luterilaisten olevan historiallinen kirkko.
Tatarnikovin mukaan hänen kirkkonsa on teologisesti melko liberaali. Naispappeja kirkossa ei ole, mutta heidän työskentelylleen ei olisi mitään estettä.
– Tällä hetkellä kaksi naispuolista jäsentämme opiskelee teologiaa Pietarissa. He tulevat aikanaan papeiksi Valko-Venäjälle. Miespuolisia teologin urasta kiinnostuneita meillä ei tällä hetkellä ole, Tatarnikov tietää.
Myös yhdysvaltalainen Missouri-synodi on synnyttänyt Valko-Venäjälle oman luterilaisen ryhmänsä, joka on vieläkin pienempi kuin Tatarnikov johtama kirkko.
– Käsittääkseni tällä toisella luterilaisella ryhmällä ei ole ekumeenisia suhteita ortodokseihin tai katolilaisiin, Tatarnikov toteaa.
Tatarnikov vieraili Suomessa solmiakseen yhteyksiä suureen pohjoismaiseen sisarkirkkoon.
– Voimme Valko-Venäjällä oppia paljon suuremmilta luterilaisilta kirkoilta. Toivon suomalaisten myös vierailevan maassani ja kirkossani, Vladimir Tatarnikov sanoo.
Kuva: Jussi Rytkönen