Teologian maisterin Ville Vauhkosen väitöstutkimus osoittaa, että 1700-lukua hallinnut Venäjän modernisaatiopolitiikka pitäjänkouluineen löi leimansa Vanhan Suomen talonpoikien lukutaidon yleistymiseen. Yhdessä 1600-luvun luterilaisen perinnön ohella tämä synnytti Vanhaan Suomeen varsin tehokkaan kansanopetuksen.
Vanhalla Suomella tarkoitetaan Suomen alueita, jotka Ruotsi menetti Venäjälle Uudenkaupungin (1721) ja Turun rauhansopimuksissa (1743). Hallinnollisesti alue tunnettiin ensin Viipurin kuvermenttina ja myöhemmin vuodesta 1803 lähtien Suomen kuvermenttina, johon yhdistettiin myös loput Suomen aleista eli niin sanottu Uusi Suomi.
Vauhkosen mukaan Venäjän keisarikunnan uuden pääkaupungin Pietarin luterilaisuus erosi Pietari Suuren ajoista lähtien Ruotsin kuningaskunnan luterilaisuudesta. Hallelaisen pietismin vaikutteet olivat vahvasti läsnä, ja saksalainen teologi August Hermann Francke (1663–1727) suoranaisesti ohjeisti tsaari Pietari Suurta pitäjänkoulujen perustamisessa.
− Vanhaa Suomea ja sen kansanopetusta hallinnoitiin Venäjän keisarikunnassa Eestinmaan, Liivinmaan ja (Vanhan) Suomen oikeuskollegiosta käsin. Pietistiset vaikutteet tulivat Vanhaan Suomeen nimenomaan Baltian kautta. 1800-luvulle tultaessa Vanha Suomi kuului Eestinmaan ja Liivinmaan ohella koko Venäjän keisarikunnan lukukykyisimpiin alueisiin, mikä näyttää lukutaidon olleen nimenomaan luterilaisuuteen keskeisesti kuuluva asia 1700-luvulla. Huolimatta siitä, että talonpoikien vastahakoisuus hidasti lukutaidon yleistymistä merkittävästi, Vauhkonen toteaa.
Etenkin Tallinna oli Vanhalle Suomelle tärkeä kirjakaupunki. Tallinnassa painettiin useita suomenkielisiä kirjoja 1700-luvun mittaan,
Ville Vauhkosen Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian oppiaineeseen lukeutuva väitöskirja Kohti kirjan oppia – Vanhan Suomen talonpoikien kirjallistuminen Ruotsin kuningaskunnan ja Venäjän keisarikunnan luterilaisuuden risteymässä 1721–1811 tarkastetaan Helsingin yliopistossa lauantaina 30. tammikuuta.