Ilkka Huhta luonnehtii Twitterissä kirkkohistorian professorin Jouko Talosen kirja-arviota vaatimattomaksi ja harkitsemattomaksi. Talonen arvioi yliopistonlehtorin Aini Linjakummun vanhoillislestadiolaisia hoitokokouksia käsittelevän kirjan Haavoitettu yhteisö – hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisuudessa (Vastapaino 2012) Teologisessa Aikakauskirjassa 2/2013.
Talonen katsoi valtamedian pyrkivän vanhoillislestadiolaisen liikkeen uusmuokkaukseen ja kansankirkollistamiseen merkittävien kirkollisten vaikuttajien ja ”uudistajina” esiintyvien SRK-vanhoillisten ja liberaalissävytteisten teologien kanssa. YTT Linjakummun tutkimuksen Talonen näkee liittyvän samoihin tavoitteisiin. Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Talonen kritisoi Linjakumpua myös historiallisen näkökulman puutteesta, esimerkiksi Talosen väitöskirjaa ei ole hyödynnetty.
Itä-Suomen yliopiston kirkkohistorian yliopistonlehtori, TT Ilkka Huhta kommentoi Kotimaa24:lle, että Linjakummun kirjaa olisi ollut korrektia arvioida kirjan edustaman tieteenalan lähtökohdista. Nyt Talonen arvioi sitä hänen mielestään omaan tieteenalansa ja omien tutkimustensa kautta.
– Herätysliiketutkimuksessa minua kyllästyttää lopen paljon oman tontin vartiointi. Jos toisen tieteenalan edustaja tekee tutkimusta, se koetaan uhkaksi. Luin Talosen kirja-arviosta sen, että professori oli loukkaantunut, kun kirjassa ei ole viitattu hänen tutkimuksiinsa.
Huhta toteaa, että Lapin yliopistossa yhteiskuntatieteiden laitoksella työskentelevän Linjakummun kirja on politiikan tutkimusta eikä kirkkohistoriallista tutkimusta.
– Linjakummun kirjassa voi olla monia puutteita, mutta sitä pitäisi arvioida kirjan edustaman tieteenalan lähtökohdista käsin. Nyt Talonen arvioi kirjaa oman tieteenalansa kirkkohistorian ja omien tutkimustensa kautta. Linjakummun kirjassa on paljon historian tutkijaa vakuuttavaa, mutta myös paljon sellaista asiaa, jonka teoreettista puolta en itse ymmärrä historian tutkijana – ei tainnut Talonenkaan ymmärtää. Mutta jos ei lukija tajua tutkimusta, ei se tee siitä huonoa, Linjakummun kirjan itsekin lukenut Huhta jatkaa.
Talosen arvioita siitä, että tiedotusvälineet syyllistyisivät lestadiolaisuutta koskevassa uutisoinnissa yhden kansanryhmän tietoiseen leimaamiseen Huhta ei pidä viisaina. Hänen mielestään valtamedia on nostanut oikeita asioita julkiseen keskusteluun.
– Se oli tarpeeton ei-tutkimuksellinen kannanotto. Eihän media asioita pahuuttaan kaivele, vaan siksi että asiat tulevat julki. Ei se ole uutinen, että kaikki on hyvin.
Huhta huomauttaa myös, että hänen mielestään kriittisimmin liikkeen kipukohtia on tuotu julki nimenomaan vanhoillislestadiolaisen liikkeen sisältä. Hän on pitänyt tätä keskustelua tärkeänä ja tervetulleena. Tässä kohtaa hän nostaa esiin noin kolmekymppisten naisten liikkeessä synnyttämän keskustelun ja sen että he ovat nostaneet keskustelunaiheita ja epäkohtia pöydälle.
– Liikkeen kolmekymppiset ovat ”lyöneet nyrkin pöytään” ja sanoneet, että nyt riittää. Liikkeen tulevaisuus riippuu siitä, miten se pystyy käsittelemään 30-vuotiaiden nuorten naisten kritiikin. Jos heidät onnistutaan pitämään liikkeen sisällä, vanhoillislestadiolaisen liikkeen tulevaisuus voi olla vahva, Huhta tiivistää käsitystään.
Huhdan mielestä on inhimillistä ja ymmärrettävää, että voimakas julkisuus voi saada aikaan ”käpertymistä ja siilipuolustusta”. Osa herätysliikkeen ihmisistä toivoo julkista keskustelua, osa ei, hän arvelee ja uskoo tämän koskevan liikettä SRK:n (Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys) johtokuntaa myöten.
Lue Talosen kirja-arviosta: Professori: Lestadiolaisuutisointi hipoo laittomuutta