Tutkimus: Vaikeasti muisti­sairaiden ihmisten uskonnollisuutta voivat tukea läheiset, hoitajat ja seura­kuntien väki

Helsingin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan vaikeakaan muistisairaus ei välttämättä hävitä ihmisen uskonnollisuutta. Uskonnollisuus olisikin huomioitava nykyistä systemaattisemmin ikääntyneiden pitkäaikaishoidossa.

– Vaikka ihmisen olisi edenneen muistisairauden vuoksi jo mahdotonta oma-aloitteisesti ilmaista tai harjoittaa uskonnollisuuttaan, hän voi hetkessä virittyä ottamaan osaa esimerkiksi hartaustilaisuuteen, jos sellainen hänelle tarjotaan, yliopistotutkija Jari Pirhonen sanoo Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Pirhonen haastatteli pääosin hoivakodeissa työskenteleviä luterilaisen kirkon pappeja. Hoivakotien asukkaista valtaosalla oli diagnostisoitu muistisairaus.

Perustuslaki takaa kaikille oikeuden ilmaista ja harjoittaa omaa uskontoaan. Muistisairaiden kohdalla avainasemassa ovat ympärillä olevat ihmiset – läheiset, hoitohenkilökunta ja seurakuntien väki, yleensä papit ja diakonit.

– Keskityin tässä tutkimuksessani pappien näkökulmaan. Heillä oli monia käytännössä hyväksi koettuja keinoja tukea muistisairaiden uskonnollisuutta hoivakodeissa, Pirhonen sanoo.

Papin asu tärkeässä roolissa

Tutkimustulosten mukaan papit voivat tukea muistisairaiden ihmisten uskonnollisuutta mahdollistamalla kirkollisiin tilaisuuksiin osallistumisen erityisesti hoivakotien hartauksissa ja tarjoamalla mahdollisuuksia henkilökohtaisiin kohtaamisiin.

Hartauksissa jo kauan sitten puhekykynsä menettäneet ihmiset saattavat laulaa virsiä ja osallistua Isä meidän -rukoukseen. Sanallisen kommunikaation vaikeuduttua kohtaamisissa korostuu läsnäolo ja taito tulkita muistisairaan eleitä ja ilmeitä, koko kehollista olemusta. Tärkeää voi olla jo pelkkä papin asussa paikalla oleminen.

– Muistisairaat tunnistavat usein papin virka-asun ja ottavat sen vuoksi kontaktia. Siksi olisi tärkeää, että papeilla olisi resurssien puolesta mahdollisuus viettää aikaa hoivakodeissa.

Väestön ikääntyessä muistisairaiden ihmisten määrä kasvaa väistämättä, mikä toivottavasti näkyy seurakuntien työssä tulevaisuudessa.

– Vaikka ihminen olisi unohtanut seurakunnan olemassaolon, seurakunnan ei pidä unohtaa muistisairaan seurakuntalaisen olemassaoloa, Pirhonen tiivistää.

Jari Pirhosen tutkimusartikkeli on julkaistu Uskonnontutkijaverkkolehdessä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Tutkimus: Vaikeasti muistisairaiden ihmisten uskonnollisuutta voivat tukea läheiset, hoitajat ja seurakuntien väki

Edellinen artikkeliKynttilöitä haudoille jouluna? Löydä läheisen tai sukulaisen hauta haku­ohjelman avulla
Seuraava artikkeliMuistatko vielä joulu­evankeliumin virasto­suomeksi? – Lue myös muita uudelleen kirjoitettuja kuvauksia joulun sanomasta

Ei näytettäviä viestejä