Seppo Lohi katsoo, että vanhoillislestadiolaisuuden historia tuntee 1800-luvulta vain yhden naissaarnaajan. Liikkeen Päivämies-lehdessä (18.4.) julkaistussa kirjoituksessa hän muistuttaa myös, että liikkeessä on pidetty naispappeutta aina Jumalan sanan vastaisena. Lestadiolaisuudesta väitellyt Mauri Kinnunen vakuuttaa Kotimaa24:lle, että naissaarnaajia oli.
Filosofian tohtori Kinnusen mukaan heitä oli useita. Hän viittaa lähteenä esimerkiksi Pekka Raittilan vuoden 1976 väitöskirjaan Lestadiolaisuus 1860-luvulla. Tässä vaiheessa Kinnunen ei kommentoi enempää Lohen väitteitä.
Myös FM, TM Mari Leppäsen vuoden 2011 pro gradu -työssä
Naispappeuspuhe vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä vuosina 1975-2010
kerrotaan tutkijalähteisiin viitaten, miten lestadiolaisessa liikkeessä toimi 1860-luvulta useita naissaarnaajia, joiden matkat ulottuivat laajalle alueelle.
”Viime aikojen keskusteluissa on esitetty näkemys, että lestadiolaisuuden alkuaikoina olisi ollut naispuhujia. Jos puhumisella tarkoitetaan sitä, että parannuksen armon saaneet naiset spontaanisti edistivät evankeliumin leviämistä, puhuttelivat epäuskoisia ja kehottivat heitä parannukseen, väite on totta. Jos sillä tarkoitetaan seurapuhujia, väitteessä ei ole perää”, Lohi kirjoittaa Päivämiehessä.
Lohen mukaan ainut lestadiolainen naissaarnaaja oli kirjakauppias Maria Sofia Hackzell (1826-1904). Hänen mukaansa naiset eivät ole muutoin milloinkaan edes pyrkineet saarnaajan paikalle.
Lohen mukaan vanhoillislestadiolaiset pitävät kiinni kirkon perinteisestä Raamatun tulkinnasta, jonka mukaan papin virka on miehen virka.
Lue Seppo Lohen kirjoitus