Oriveden kirkko. 5-vuotias poika tulee äitinsä kanssa jumalanpalveluksen jälkeen ulos kirkkosalista ja näkee jotain yllättävää, jotain, jonka hän tulee muistamaan koko elämänsä:
”Näin eteisessä enkelin, joka istui oikeanpuoleisella seinustalla ja katseli ohikulkevaa kirkkokansaa. Hänellä oli valkoinen puku ja valkoiset siivet. Tukka oli myös valkoinen. Osoitin häntä sormellani ja yritin sanoa äidilleni: Katso, tuossa on enkeli. En saanut lausutuksi sanaakaan.”
Muistellessaan tuota tapausta mies oli 65-vuotias. Hän ei muistanut kertoneensa siitä aiemmin kenellekään. Mies sanoi yrittäneensä uskonnollisesta vakaumuksestaan huolimatta löytää enkelikokemukselleen tieteellistä selitystä.
”Oliko 5-vuotiaan pojan silmien verkkokalvolle jäänyt kuva enkeleistä, joita löytyi kirkon kattomaalauksista – ei kuitenkaan samanlaista kuin siellä eteisessä näkemäni? Muita enkelikokemuksia minulla ei myöhemmin ole ollut.”
***
Uskovatko suomalaiset enkeleihin? Eri lehtien tekemien kyselyiden tulokset ovat vuosien ajan olleet samansuuntaisia kirkon tutkimuskeskuksen omien kyselyiden ja niiden tulosten kanssa. Enkeliuskoisten osuudet ovat vaihdelleet 46 prosentista 58 prosenttiin.
Voidaan siis sanoa, että noin puolet suomalaisista pitää varmana tai todennäköisenä, että enkeleitä on olemassa.
Tosin sitä kyselyt eivät kerro, mitä ihmiset tarkkaan ottaen tarkoittavat puhuessaan enkelistä tai sanoessaan, että uskovat enkeleihin.
Jos puolet suomalaisista sanoo uskovansa enkeleihin, niin taannoisen Kirkkomonitor-kyselyn mukaan kuusi prosenttia heistä myös sanoi nähneensä sellaisen. Mitä tästä voi päätellä? Ainakin sen, että enkelit ovat valtaosalle uskonasia eikä usko enkelinkaltaisiin henkiolentoihin vaadi niiden näkemistä.
***
Mutta missä enkeleitä voisi kirkollisissa ympyröissä nähdä? Äkkiseltään tulee mieleen, että karismaattisissa piireissä, joissa tunteilla ja kokemuksilla on merkittävä sija.
Hengen uudistus kirkossamme -yhdistyksen toiminnanjohtaja, pastori Marko Huhtala myöntää, että kyllä, heidän tilaisuuksissaan törmää silloin tällöin enkelikokemuksiin.
– Rukouspalvelussa ihmiset kyselevät, että ovatko ne Jumalasta. Kysyn silloin aina, jäikö tuosta kokemuksesta rauha, ja jos jäi, niin ajattelen, että se on Jumalan työtä.
Huhtala sanoo, että enkelit eivät kuitenkaan korostu karismaattisuudessa mitenkään ylettömästi. Sen sijaan korostuu laajempi näkymättömään todellisuuteen liittyvä opetus.
– Tämän päivän suuri ongelma on sairas henkivaltaopetus. Jumalan Hengestä on tehty leikkikalu, jonka koetaan olevan joidenkin käsissä. Ihmisparkoja ajetaan tekojen tielle ja parantelemaan itseään väärin perustein. Henkivalloilla, joihin enkelitkin kuuluvat, tehdään valitettavasti tuhoa.
Huhtalan mukaan myös karismaattisella liikkeellä on tässä parannuksen teon paikka.
***
Marko Huhtalan esiin nostama puhe henkivalloista johtaa enkeleiden syntyhetkeen. Kristillisen käsityksen mukaan enkelit ovat Jumalan luomia henkiolentoja. Osa niistä lankesi ja joutui johtajansa Saatanan mukana syöstyksi alas kadotukseen.
Syntyi mytologia hyvistä ja pahoista enkeleistä, demoneista, jotka taistelivat herruudesta ja jatkavat edelleen taistelua ihmissieluista. Populaarikulttuurinkin suosima kuva ihmisen olkapäillä istuvista punaisesta pirusta ja valkoisesta enkelistä omantunnon kahtena äänenä on tämän mytologian ilmentymä.
Huhtala sanoo perustavansa oman ajatuksensa henkitodellisuudesta Raamattuun.
– Ajattelen, että niin kuin ovat Jumalan joukot, niin samalla ovat häviäjän, sielunvihollisen joukot. Raamattu puhuu siitä, miten taivaassa syttyi sota ja paholainen joukkoineen viskattiin maan päälle. Samoin esiin nousevat enkeliruhtinaat. Mielestäni syntiinlankeemuksen perusteella emme voi jättää pois pahuutta ja pahuuden joukkoja ja ajatella vain hyvyyden voimaa tai hyvyyttä tai pelkästään Jumalan enkelijoukkoja.
Toisin sanoen, jos uskoo hyvät enkelit, on loogisuuden vuoksi uskottava myös pahat enkelit. Enkelit tarvitsevat elääkseen tietynlaiset kasvuolosuhteet eli maailmankuvan, joka perustuu näkymättömän ja näkyvän todellisuuden vuorovaikutukseen.
Jos kirkon tutkimuskeskus kysyisi ihmisiltä tarkemmin: uskotko maailmankuvaan, johon kuuluvat enkelit ja demonit, niin myönteisesti vastanneita tuskin olisi puolet. Pelkkään hyvään ja suojelevaan enkeliin on helpompi uskoa.
***
Enkeliä voi lähestyä kristinuskon sisäisenä asiana ja ottaa perustelunsa vain Raamatusta. Näin kirkossa tehdään yleisesti ainakin sanojen tasolla – on kuitenkin eri asia, miten työntekijät ja seurakuntalaiset oikeasti uskovat ja tuntevat.
Mutta enkeleille kristillinen lähestymistapa ei tee täysin oikeutta, sillä enkelihahmot tunnetaan myös muissa uskonnoissa.
Enkeleiksi voidaan kaikkein väljimmän ajatuksen perusteella laskea kaikki erilaiset henkiolennot, jotka liikkuvat näkyvän ja näkymättömän, Jumalan ja ihmisen välillä. Enkeli on jonkinlainen sanansaattaja, välittäjähenki. Tällöin jopa suomalaisten luonnonhenget ja tontutkin olisivat eräänlaisia enkelihahmoja.
Tiukempi määritelmä enkeleistä jättää tontut kavereineen pois. Sen mukaan enkelit, sellaisina kuin me olemme länsimaissa tottuneet niistä puhumaan, kuuluvat yksijumalaisiin uskontoihin. Juutalaiset ja kristilliset enkelikäsitykset ovatkin läheistä sukua toisilleen, kuten myös islamilaisuuden enkelikäsityksille.
Tuoreessa kirjassaan Taivaalliset voimat
Serafim Seppälä esittelee juutalaisuuden ja varhaiskristillisyyden enkeliopetuksia. Niiden tunteminen on hyödyllistä ja hauskaakin, mutta modernin maailmankuvan ja enkeleiden välisen suhteen selvittämisen kannalta menneiden aikojen oppineiden spekulaatioilla on vain vähän annettavaa. Jotain kuitenkin.
Seppälän mukaan ajanlaskumme alkuaikoina rabbien enkelikäsityksiin tuli uusi piirre. Enkeleitä ei pidetty pelkästään luotuina ja itsenäisinä olentoina, vaan persoonattomina Jumalan tahdonliikkeiden ja päätösten ruumiillistumina. Jumala ikään kuin luo aina uuden enkelin, kun hän teki jonkin päätöksen ja tarvitsi sen toimeenpanijaa.
Tämä rabbien ajatus on sillä tavoin moderni, että se poistaa tarpeettoman enkeleillä elämöinnin, mutta ei kokonaan kiellä niiden olemassaoloa, vaikka tekee enkeleistä vertauskuvia Jumalan toiminnalle.
Kristillinen määritelmä enkelistä voisikin olla seuraavanlainen: Enkeli on Jumalan toiminnan, läsnäolon ja varjeluksen vertauskuva.
Kaksinapainen henkivaltojen todellisuus ei istu moderniin tieteelliseen maailmankuvaan. Eikä se sellaisenaan myöskään ole kirkon dogmi eli muuttumaton opetus, vaikka pahaa pidetään persoonallisena. Kristinuskon valtavirta hyväksyy modernin maailmankuvan ja yrittää sovittaa sitä omiin teologisiin näkemyksiinsä.
Enkeleistä ja näkymättömästä todellisuudesta kirkossa puhutaan monin eri tavoin ja monilla tasoilla. Joku vaatii kirjaimellisuutta, toinen tyytyy referoimaan oppineiden teologien enkelikäsityksiä, kolmas psykologisoi kaiken enkelipuheen ja neljäs ajattelee puhuvansa runoutta puhuessaan enkeleistä. Yksiäänistä enkelikuoroa ei kirkossa ole.
Myös Serafim Seppälä pohtii lyhyesti kirjansa lopuksi, mitä kaikesta enkelipuheesta pitäisi ajatella: ”Yksipuolinen hengellinen maailmankatsomus on epätasapainoinen ja ongelmallinen siinä kuin yksipuolisen materialistinenkin.”
***
Oli enkeleiden olemassaolosta ja sen laadusta mitä mieltä tahansa, enkeleitä on silti olemassa ainakin kulttuurisina käsitteinä. Niistä tehdään kuvia, ne seikkailevat kirjallisuudessa ja elokuvissa, musiikissa ja tietokonepeleissä.
Enkelillä on kulttuurinen tehtävä. Ne ovat arkkityyppisiä hahmoja, ihmismielen syväkuvastoon iskostuneita. Lisäksi enkeleillä on merkitystä monen ihmisen elämässä.
Ihmisillä on myös enkelikokemuksia, koska ne kuuluvat kulttuuriin – luterilaisessa ympäristössä ei ole pyhimys tai Maria-kokemuksia, mutta enkeli- ja Jeesus-kokemuksia kylläkin.
Yksilöllinen enkelikokemus ei ehkä todista mitään, mutta palvelee parhaimmillaan jotain myönteistä päämäärää, kuten uskoon tulleen naisen kertomuksessa. Hänen elämäntilanteensa oli vaikea, sillä aviomies käytti runsaasti alkoholia, eikä katsonut hyvällä vaimonsa uskonnollista heräämistä.
Eräänä yönä nainen nukkui eri huoneessa kuin mies ja lapset. Hän heräsi yllättäen tasan kello 24.00. Asunnossa oli täysin hiljaista, vaikka normaalisti kadulta kuului liikenteen ääntä yöaikaankin. Nainen istui vuoteen reunalla ja nosti katseensa. Hän näki ”sanomattoman kirkkaan valon” makuuhuoneen ovella ja koki taivaallista pyhyyttä.
”Heti aamulla herättyäni muistin yöllisen näyn ja kerroin siitä miehelleni, mutta hän ei uskonut, vaan sanoi minun nähneen unta. Mutta unta se ei ollut, vaan Jumala näin ilmoitti minulle, että hän on minua varjeleva uskossani, tapahtuipa mitä tahansa.”
• Jutussa kerrotut enkelikokemukset ovat peräisin Olli Seppälän ja Ullamaija Seppälän toimittamasta kirjasta Enkeli tuli luokseni – suomaisten kokemuksia.
Kuva: Timo Saarinen
Lue myös:
”Miikka Ruokanen: ”Kristittynä oleminen ei vaadi uskoa enkeleihin”
Kommentti: Miksi lapset ja enkelit halutaan väkisin yhdistää mikkelinpäivänä?