Tiekirkkokesä perutaan poikkeusolojen takia – osa kirkoista saattaa pitää oviaan auki

Tulevan kesän tiekirkkokausi kesäkuusta elokuuhun perutaan koronaepidemian vuoksi. Kesäisin kulkijoita eri puolilla Suomea palvelleet kirkot eivät siis odota avoimina kesällä 2020.

– Tiekirkot ovat madaltaneet ihmisten kynnystä tulla kirkkoihin, ja ne ovat tarjonneet levähdyspaikan rauhaa ja arkkitehtonisia elämyksiä etsiville ihmisille. Onkin erityisen harmillista, että joudumme perumaan tulevan kesän tiekirkkokauden epidemian takia, Kirkkopalvelujen kehityspäällikkö Jari Kupiainen sanoo Kirkon viestinnän tiedotteessa.

Epidemian kestoa ja sen vaikutusta ihmisten liikkumiseen ja kokoontumisen rajoituksiin on mahdoton arvioida.

– Haluamme toimia vastuullisesti emmekä vaarantaa kävijöitä ja työntekijöitä tilanteessa, jossa koronaviruksen leviäminen on yhä mahdollista. Osa kirkoista pitää ovensa avoinna tutustumista ja hiljentymistä varten, joten kirkossa piipahtamista kaivatessaan kannattaa tarkistaa mahdollinen aukiolo seurakunnan omilta verkkosivuilta, Kupiainen kertoo.

Tiekirkot ovat luterilaisia ja ortodoksisia kirkkoja, jotka tarjoavat vierailijoille mahdollisuuden kuulla paikallisista perinteistä, historiasta, arkkitehtuurista ja taiteesta. Ne ovat olleet kesämatkailijoiden suosittuja tutustumiskohteita, ja uusia kirkkoja on liittynyt tiekirkkotoimintaan vuosittain kasvava määrä.

Viime kesänä vierailijoita palveli 269 kirkkoa, joissa vieraili tiedotteen mukaan lähes 350 000 matkailijaa.

Tiekirkkotoimintaa koordinoi Kirkkopalvelut ry, joka on Kotimaata julkaisevan Kotimaa Oy:n suurin omistaja.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Viime kesän suosituimmat tiekirkot listattiin – katso kärkikymmenikkö

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.