Teologinen tiede­kunta välitti työ­tarjousta opiskelijoille, joiden sukunimi "kuulostaa suomalaiselta" – Mistä on kyse, dekaani Antti Räsänen?

Kuva: Olli Seppälä

Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta nousi huomion kohteeksi, kun kävi ilmi, että tiedekunnasta välitettiin työtarjousta opiskelijoille, joiden sukunimet "kuulostavat suomalaiselta".

Asia tuli esiin Twitterissä keskiviikkona. Teologinen tiedekunta totesi tapaukseen selvitystä peränneelle Twitter-käyttäjälle, että tiedekunnasta oli aiemmin tällä viikolla välitetty neljälle opiskelijalle tietoa islamin tuntiopettajan työmahdollisuudesta eräässä peruskoulussa.

"Olemme saaneet selville, että tiedekunnasta oltiin yhteydessä opiskelijoihin sen perusteella, että heidän sukunimensä kuulostivat suomalaiselta", tiedekunta twiittasi.

"Toimintatapa on ollut ehdottomasti väärä ja teologinen tiedekunta pyytää sitä anteeksi. Opiskelijoita ei missään tilanteessa saa kohdella eriarvoisesti nimen tai minkään muun ominaisuuden perusteella. Eriarvoistava toimintakulttuuri ei kuulu teologiseen tiedekuntaan", viestiketju jatkui.

Helsingin Sanomien mukaan islamin opettajaksi opiskeleville soittanut henkilö oli kertonut puhelussa ottavansa yhteyttä ihmisiin, joilla on suomenkielinen sukunimi, jotta tehtävään ei valittaisi liian tunnustuksellista opettajaa.

Teologisen tiedekunnan dekaani Antti Räsänen kommentoi torstaina tapausta Kotimaalle. Hänen mukaansa asiaa selvitetään, eivätkä yksityiskohdat ole vielä tiedossa. Räsänen ei torstaina tiennyt esimerkiksi sitä, onko opettajaa etsinyt koulu esittänyt toiveita rekrytoinnille. Tiedekunnan toimintatapa oli joka tapauksessa väärä.

– Asia on auki. Yliopiston tasolla lähdemme tekemään lujasti töitä asian selvittämiseksi, Räsänen sanoo.

Tapaus on Räsäsen mukaan esillä myös tiedekuntaan perustetussa kriisiryhmässä.

Räsänen sanoo, että kyse on yhtäältä yksittäisen työntekijän toiminnan selvittämisestä. Toiseksi tarkastellaan, miten asioita hoidetaan yliopiston tasolla.

– Yliopiston ja tiedekunnan rekrytointiprosessit ovat kunnossa. Tällaisissa tapauksissa, joissa epävirallisesti tarjotaan työtehtäviä, pelisäännöt eivät ehkä ole yhtä selkeät. On riskejä, että prosessi menee pieleen, kuten nyt on käynyt.

Räsäsen toteaa, että työmahdollisuuksien tarjoaminen soittelemalla ei ole hänen tietojensa mukaan yliopistolla yleinen tapa.

Räsänen sanoo, että tilanne olisi ikävä ja valitettava riippumatta siitä, missä se tapahtuisi. Vastaavaa ei hänen mukaansa saisi tapahtua missään tiedekunnassa tai muussa yliopiston yksikössä.

– Henkilökohtainen harmitus on tietysti suuri, että juuri meillä kävi näin. Jos jotakin hyvää pitäisi löytää, niin nyt meillä on mahdollisuus puuttua epäkohtiin ja korjata virheet.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.