Teologinen tiedekunta vähentää aloituspaikkojen määrää

Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta on vähentämässä sisään otettujen opiskelijoiden määrää.

Kuinka suuresta vähennyksestä on kyse, dekaani Ismo Dunderberg?

– Tässä vaiheessa tiedekunta vasta suunnittelee sisäänoton maltillista vähentämistä. Nykyisestä 190 aloituspaikasta on harkittu vähennettävän 10–20 paikkaa.

Onko vähennyksiin syynä teologien huono työllisyystilanne?

– Teologien työllistyminen on tällä hetkellä yllättävänkin hyvällä tasolla. Hiljattain tehdyssä selvityksessä on kuitenkin ennakoitu, että teologian alan työtehtävät vähenevät tulevaisuudessa jonkin verran. Samassa selvityksessä todetaan myös, että teologien osaamista tarvitaan tulevaisuudessakin, ja myös uudenlaisissa tehtävissä. Uskonnon asiantuntemusta tarvitaan aiempaa enemmän esimerkiksi maahanmuuton ja pakolaisuuden esiin nostamissa haasteissa.

Helsingin yliopistossa on menossa suuri hallinnon ja koulutusrakenteen uudistus. Pitävätkö huhut teologisen tiedekunnan lakkauttamisesta paikkansa?

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että tiedekunta säilyy tiedekuntana ja tarjoaa teologian ja uskonnon tutkimuksen koulutusohjelmaa. Tosin tiedekunnan hallintoa siirretään yliopiston uuteen palveluorganisaatioon.

Koulutusohjelma on uudistuksen keskeinen käsite. Tuoko se jotain muutoksia teologian opintoihin?

– Tiedekunta on jo pitkään kouluttanut laaja-alaisesti uskonnon asiantuntijoita. Uudessa koulutusohjelman nimessä halutaan nostaa tämä laaja-alaisuus entistä paremmin esille. Tiedekunnassa on myös entistä enemmän opiskelijoita, jotka eivät tähtää perinteisiin teologiammatteihin. Heidän tarpeensa ja odotuksensa on otettava paremmin huomioon.

– Teologian ja uskonnontutkimuksen koulutusohjelmille on valittu omat johtajat, jotka vastaavat ohjelmien sisällöstä. Ohjelmien suunnittelua tehdään kuitenkin tiedekunnassa.

Maisteriohjelmat ovat moderneja koulutuspolkuja. Onko esimerkiksi pohdittu diakonia-ammattikorkeakoulusta valmistuneille omaa maisteriohjelmaa?

– Helsingin yliopistossa käynnissä oleva koulutusuudistus antaa mahdollisuuden tehdä uudenlaisia maisteriohjelmia. Diakista valmistuneille ei kuitenkaan ole suunnitteilla erillistä maisteriohjelmaa, mutta osa heidän opinnoistaan voidaan hyväksilukea teologitutkinnossa.

Onko teologian asemaa kyseenalaistettu yliopistossa hallintomyllerryksen aikana?

– Ilahduttavaa on, ettei näin ole käynyt. Teologisella tutkimuksella ja opetuksella on yliopistossa nähdäkseni tällä hetkellä hyvä maine. Tähän ovat vaikuttaneet sekä tiedekunnassa toimivat suuret tutkimushankkeet että hyvin järjestetty koulutus. Lisäksi yhteiskunnallinen tilanne on Suomessa ja muuallakin muuttunut niin, että uskontoon liittyvät teemat ovat nousseet aivan uudella tavalla esille. Uskontojen akateemisen tutkimuksen tarve on juuri nyt erityisen ilmeinen.

Kuva: Jani Laukkanen. Teologisen tiedekunnan dekaani Ismo Dunderberg.

Lue myös:

Teologinen tiedekunta irtisanoi henkilökuntaa

Teologian opinnot kiinnostivat noin tuhatta hakijaa

Teologinen julkisti seminaariteemat – tutkimusaiheiksi tarjolla väkivaltaa ja ennakkoluuloja

Edellinen artikkeliPiispa Askola Valomerkissä: Toivon, että papit voivat siunata samaa sukupuolta olevat parit
Seuraava artikkeliIL: Pappi kuoli Pappisliiton pyhiinvaelluksella

Ei näytettäviä viestejä