Inkeriläisten ja erityisesti Inkerin kirkon kohtalo Neuvostoliitossa puhutti suomalaisia 1990-luvulla, kun asioita alkoi tulla yleisen tietoon ja inkeriläiset saivat luvan muuttaa Suomeen. Eeva Mesiäisen kirja Maria Kajavan pitkä taival (1991) kertoi Inkerin evankelisluterilaisen kirkon maallikkojohtajan Maria Kajavan (1908–1998) elämänkohtalosta ja teki hänet tutuksi suomalaisille.
Kajava, omaa sukua Mehiläinen, syntyi Kelton pitäjän Oravan kylässä 1908. Hänet tunnettiin nimellä Mari. Kajava perheineen karkotettiin 1931 Stalinin vainoissa Jelizavetkan kaivoskylään Siperiaan. Sieltä hän ja muut inkeriläiset vapautuivat vasta 1947.
Kaikkien koettelemustensa jälkeen Mari Kajava yhdessä serkkunsa Katri Kukkosen ja eräiden muiden maallikkojen kanssa piti yllä suomenkielistä luterilaista kirkollista toimintaa. He haaveilivat omasta kirkkorakennuksesta.
Helsinkiläisen Avoimet ovet -teatterin johtaja Hanna Kirjavainen luki Mesiäisen kirjan ja on osin sen innoittamana käsikirjoittanut ja ohjannut näytelmän Marian tunnustus – muistokirjoitus hevoselle.
Näytelmä on myös pelottavan ajankohtainen, sillä siinä kuvataan totalitaarisen valtion toimintaa ja yksilön nujertamista.
***
Marian tunnustus ei ole pelkästään Maria Kajavan tarina, mitä korostaa se, että päähenkilön nimi on Maria Jalava. Näytelmä on siis fiktiota. Se katsojan on syytä pitää mielessä, vaikka ulkoiset tapahtumat seuraavat Kajavan kohtaloa.
Sisäisesti Kirjavaisen näytelmä on omanlaisensa ja lähestyy uskoa enemmän Kirjavaisen kuin Kajavan tavalla. Näytelmän alaotsikko ”muistokirjoitus hevoselle” nostaa esiin eläinten merkityksen Jumalan viestinviejinä ja Jumalan ilmentäjinä. Eläinten olemus on Jumalan läsnäolo.
Käsiohjelmassa Hanna Kirjavainen kertoo, että hänen hevosensa kuoli juuri ennen kuin hän alkoi kirjoittaa näytelmää. Hevonen ikään kuin tunki osaksi käsikirjoitusta. Kirjavainen ajatteli, että se on osa surutyötä.
Näytelmässä Kajavan perheen hevonen juoksee mieluummin junan alle kuin ryhtyy palvelemaan kolhoosia ja kommunisteja. Näyttämökuvissa hevonen näkyy usein.
Näytelmän alaotsikko liioittelee hieman, sillä ei koko esitys ole muistokirjoitus hevoselle. Ihminen nousee eläintä vahvemmin esille. Hevosen lisäksi Jalavan elämässä tärkeitä eläimiä ovat orava ja karhu.
***
Näytelmä tapahtuu pääosin vankisellissä. Siellä Maria Jalava (Ella Pyhältö) on, koska meni vaatimaan paikallisilta viranomaisilta lupaa perustaa seurakunta ja rakentaa kirkko. Samaan koppiin paiskataan toinenkin hengenihminen, kansanparantaja, joka ei kuitenkaan puhu mitään.
Käytännössä Marian tunnustus on ikään kuin monologi. Ella Pyhältö tekee hienon ja vahvan roolityön. Outi Pulkkinen on muusikko, mutta hän esittää myös useita pieniä rooleja. Lisäksi nauhalta kuullaan puhetta.
Näytelmä on teatterina kiinnostava olematta lainkaan konstaileva tai liikataiteellinen.
Mieleenpainuva kohtaus on karhun kohtaaminen. Maria lepää karhun sylissä, ja se laulaa kansanlaulun. Kohtaus on pitkä ja meditatiivinen, ulkoisesti tapahtumaton. Karhu on Jumalan kämmen, jolla pikku Maria saa levätä.
Kirjavaisen tekstissä on kiinnostavia teologisia ja hengellisen elämän oivalluksia. Mutta myös irtiottoja, moderneja uskonkäsityksiä heijastavia tunteita. Kun Jumala ei vastaa ja kaikki on tyhjyyttä, jostain ilmestyy orava. Vaikka lopulta käy hyvin, sinne johtaa erämaan halki moniulotteinen tie.
Marian tunnustus on näytelmä, jonka erityisesti kirkon väen soisi näkevän.
Marian tunnustuksen esitykset Teatteri Avoimissa Ovissa Helsingissä 10.5. saakka.
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.