Teatteriarvio: Kirkkokuoro löytää oman äänensä – ja sekös on toisten mielestä ahdistavaa

Kirkkokuorossa sattuu ja tapahtuu Helsingin kaupunginteatterin näyttämöllä. Kuva: Otto-Ville Väätäinen

Ruotsalainen Kay Pollak ohjasi vuonna 2004 elokuvan Niin kuin taivaassa (Så som i himmelen). Siitä tuli menestys, ja Ruotsissa se sai miljoonayleisön. Elokuva oli myös Oscar-ehdokkaana.

Tunnettu ruotsalainen säveltäjä Fredrik Kempe teki elokuvan pohjalta musikaalin vuonna 2008. Elokuvasta musikaaliin otettiin vain yksi laulu, Gabriellan laulu, joka on myös musikaalin tunnetuin yksittäinen musiikkiosuus.

Suomessa Niin kuin taivaassa on aiemmin esitetty Sofia Aminoffin elokuvan pohjalta tekemänä näyttämöversiona Helsingissä Svenska Teaternissa 2009, ja sittemmin ainakin Jyväskylässä, Loviisassa, Vaasassa, Tampereella ja Joensuussa.

Nyt Helsingin kaupunginteatteriin suurella näyttämöllä nähtävä Niin kuin taivaassa on täysimittainen musikaali ja Suomen kantaesitys. Musikaalin yksittäiset painotukset ovat hieman erilaiset kuin näytelmäversion.

Musikaalin suomentaja on Aino Piirola ja laulujen suomentaja Maija Vilkkumaa. Ohjaus ja koreografia on Jakob Höglundin.

***

Niin kuin taivaassa myötäilee tuttua tarinaa: kuuluisa henkilö saapuu pienelle paikkakunnalle, ajautuu konfliktiin ja löytää elämälle uusia merkityksiä. Tässä tapauksessa vakavista terveysongelmista kärsivä kapellimestari Daniel Daréus (Tuukka Leppänen) palaa synnyinseuduilleen ja pestautuu kanttoriksi, sillä työhön kuuluu paikallisen kirkkokuoron johtaminen. Maailmaa nähneen muusikon ote kuorolaisiin on luonnollisesti erilainen kuin mihin he ovat tottuneet. Kahvitaukoja tärkeämmäksi tulee oman äänen löytäminen. Kuoron taiteellinen taso alkaa nousta.

Kuorolaisten joukossa on monenlaisia tyyppejä ja heidän välillään on jännitteitä. Traagisimmaksi hahmoksi nousee miehensä pahoinpitelemä Gabriella (Emilia Nyman). Traagiseksi hahmoksi osoittautuu myös kirkkoherra Stig (Antti Timonen).

***

Koska kyseessä on kirkkokuoro, myös kirkon läsnäolo näyttämöllä on vahva valtavan mustan ristin ansiosta. Stig näkee Danielin uudet kuorometodit uhkana valitsevalle jähmeälle kirkollisuudelle ja päätyy erottamaan kanttorin. Myös Stigin vaimon Ingerin (Sanna Majuri) vapautuminen seksuaalisesti parisuhteessa kirkkokuoron voimaannuttavan vaikutuksen ansiosta pelottaa kirkonmiestä.

Jos Niin kuin taivaassa -musikaalia katsoo kirkollisten silmälasien läpi, kirkko näyttäytyy pohjimmiltaan elämää tukahduttavana sovinnaisuusyhteisönä. Taas kerran. Musikaali pelaa stereotypioilla, joten turha kirkon on pyristellä. Niin on jos siltä näyttää.

Niin kuin taivaassa on koskettava, myönteinen, valoisa ja elämänuskoa antava esitys, vaikka kuolemakin on läsnä. Koronapandemian aikaan se on juuri oikea viesti: me tarvitsemme toisiamme, me saamme toisistamme voimaa. Kaikissa meissä tulisi asua pieni kuorolainen.

Daniel rakastuu yhteen kuorolaiseen, Lenaan (Oona Airola). Kuoro lähtee Wieniin osallistuakseen kansainväliseen kuorokilpailuun. Danielin ja Lenan suhde saa kauniin ja traagisen päätöksen.

***

Kaupunginteatterin näyttämökuva on lavastuksellisesti (Sven Haraldsson) varsin pelkistetty, joskin kekseliäs isojen ja liikuteltavien palkkien ansiosta – jotka muuntuvat hienosti myös kirkonpenkeiksi. Se yhdistettynä puvustuksen (Samu-Jussi Koski) hillittyyn värimaailmaan luo toki tyylikkään kokonaisuuden, mutta tarinassa olisi väriä ja vääntöä kirkkaampaankin ylöspanoon.

Varsinkin viimeinen näyttämökuva on valkoistakin valkoisempi ja esittää sielun nousemista taivaaseen.

Kay Pollak, Carin Pollak, Fredrik Kempe: Niin kuin taivaassa. Musikaali Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.

Kirjoitus on julkaistu 3.9.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.