Tämä mies antoi impulssin nyt jo 5-vuotiaalle Metallimessulle

PalttalaJuhaniKuvaVertanenKotimaa24:n toimitukseen lähetetty viisivuotishistoriikki kertoo.

Messun historia alkoi Helsingin seurakuntayhtymän ja Kirkon lähetystyön keskuksen järjestämästä Heviseminaarista Helsingin Tuomiokirkon kryptassa 5.10.2005. Siellä keskusteltiin raskaan musiikin roolista yhteiskunnassa sekä kristinuskon ja kirkon suhteesta tähän.

Alustusten jälkeen oli tilaa yleisökysymyksille. Eräs teema, joka nousi esiin, oli metallimusiikin keinoin järjestettävä jumalanpalvelus. ”Yleisön joukosta nousi asiantunteva käsi, jonka haltija kertoi Saksassa järjestetyistä vastaavanlaisista jumalanpalveluksista”, historiikki kertoo.

Juontaja, pastori Teemu Laajasalo esitti hypoteettisesti ”olisikohan tässä toimintamallia meillekin?” Paikalla oli muutama asiasta jo ennalta innostunut hahmo, jotka nostivat käsiään. Tilaisuuden jälkeen seurasi pikainen palaveri Haka Kekäläisen, Mikko Saaren ja Jukka Valkaman kanssa. Palaverissa sovittiin, että tästä lähdetään liikkeelle.

Metallimessun tiedottaja Mikko Saari kertoo, että historiikissa mainittu ”yleisön joukosta noussut asiantunteva käsi” kuului Juhani Palttalalle (kuvassa), joka sittemmin oli organisoimassa Metallimessuihin kuorot. Tänä päivänä hän laulaa messun kuorossa. Kotimaa24 tavoitti Palttalan puhelimitse. Oletko ”vikapää” Metallimessun syntyyn, Juhani Palttala?

– En tiedä, voiko niin sanoa, siellä heviseminaarissa tosiaan kerroin, että olin tällaista metalliaiheista messua ehdottanut yhdellä foorumilla netissä, Palttala kertoo puhelimessa.

Saksa-viittauksia hän ei pysty palauttamaan mieleensä.

Palttala tietää, että Metallimessulla on ollut suuri merkitys monille.

– Joillekin sillä on ollut suurempi merkitys kuin on itse osannut ajatella. He ovat kokeneet jotain, mitä eivät ole aiemmin kokeneet, Palttala sanoo.

Yksityishenkilön ylläpitämä keskustelupalsta Metalliunioni, Suomen laajin kristillisen metallikansan porinapata, oli merkittävässä roolissa kun asiaa ryhdyttiin aktivoimaan uudestaan joulukuussa 2005.

Syksyisessä Heviseminaarissa aktiivisena olleet henkilöt kokoontuivat tammikuussa 2006 ensimmäiseen linjauspalaveriin, jonka nuorisotyönohjaaja Mikko Saari kutsui kokoon. Helsingissä Temppeliaukion kirkossa 29.6.2006 järjestetty ensimmäinen Metallimessu oli yleisömenestys. Kirkko tuli täyteen, 800 ihmistä, ja ulkopuolelle jäi turvallisuussäädösten takia 300 ihmistä.

Metallimessu ry järjestää 5-vuotisteemaisen juhlamessun Temppeliaukion kirkossa torstaina 30.6.klo 19. Messun tilaaja on Töölön seurakunta.  Selebranttina Haka Kekäläinen, saarna Jukka Valkama, diakoni Mikko Saari. Musiikkivastaavana Jeremy Qvick, kuoronjohtajana Ilari Lähteenmäki. Bändin solisteina Anna Vihonen ja Miika Partala.

(Kuva Juhani Palttalasta: Jarkko Vertanen)

Edellinen artikkeliKysely: Naispapin virkapuvulle lievän ristiriitainen vastaanotto
Seuraava artikkeliAula: Kotikasvatus kunniaan

Ei näytettäviä viestejä