Tallinnasta kyläkirkkoon

Pasuuna, cajon-rumpu ja basso takakonttiin ja menoksi.

On sunnuntaiaamu, ja Sigrid ja Juhan Põld, sekä lapset Marta, 11, ja Ruuben, 8, ovat lähdössä kirkkoon Hagerin kylään. Musta Toyota Lexus on pakattu Tallinnan kyljessä sijaitsevan Peetrin pientaloalueen pihassa.

Jumalanpalvelus alkaa vasta kahdeltatoista, mutta kirkkoon täytyy lähteä hyvissä ajoin, sillä matkaa on 40 kilometriä. Virossa seurakunta ei määräydy asuinpaikan mukaan.

Lisäksi tänään Juhanin täytyy ehtiä puhallinorkesterin harjoituksiin, ja kyytiin noudetaan Tallinnasta myös Sigridin isä Agu Kaljuste, joka on hukannut autonsa avaimet. Hän soittaa puhallinorkesterissa trumpettia.

Kaikki Põldit soittavat ja laulavat useissa seurakunnan musiikkiryhmissä, ja lähes joka sunnuntai on jonkun vuoro avustaa messussa.

– Sunnuntaiaamuisin on aina kamala kiire. Täytyy suunnitella logistiikka sen mukaan, mihin aikaan kenenkin pitäisi olla ja missä, Sigrid sanoo.

Pappi, pankkiiri ja pirtutehtailija

Automatkan aikana Sigrid Põld kertoo tarinoita seurakunnan historiasta. Se ulottuu 1200-luvulle, jolloin tanskalaiset lähetyssaarnaajat saapuivat Hageriin. Nykyinen kirkko rakennettiin vuonna 1892, kun edellinen jäi pieneksi.

Ennen neuvostoaikaa valtaosa virolaisista kuului kirkkoon. Nykyään luterilaiseksi tunnustautuu joka kymmenes.

Tarton yliopistossa historiaa opiskeleva Sigrid Põld tuntee kirkon historian hyvin. Moottoritie vaihtuu maantieksi hänen tarinoidessaan.

Erityisen hyvin hän tuntee baltiansaksalaiset papit, jotka käyttivät kirkossa valtaa 1900-luvun taitteen molemmin puolin. Hagerissa työskenteli vuosina 1982–1936 pappina baltiansaksalainen Konstantin Adolf Thomson. Thomson johti paitsi seurakuntaa myös Hagerin pankkia ja pirtutehdasta, jonka hän perusti auttaakseen maanviljelijöitä tekemään bisnestä suurella perunasadolla. Parhaiten Thomson kuitenkin muistetaan siitä, että hän perusti Hageriin ensimmäisen vironkielisen koulun.

Herrnhutilainen veljesseurakunta toi konservatiivisuutta

Puhallinorkesterin harjoitusten aikana ehdimme piipahtaa herrnhutilaisen veljesseurakunnan rukoustalossa. Maallikkojohtoinen liike on vaikuttanut Viron kirkossa 1700-luvulta lähtien.

Ruuben juoksentelee pihalla ja kuuntelee musiikkia kännykästä Sigridin ja Martan vääntäessä ovea auki suurella rauta-avaimella.

Sigrid muistaa lapsuudestaan veljesseurakunnan rukousillat, joita pidettiin lauantaisin kodeissa. Liikkeen vaikutus näkyi Sigridin mukaan Hagerissa pitkään konservatiivisuutena, mutta viime vuosina tilanne on muuttunut.

– Vielä 20 vuotta sitten en olisi tullut kirkkoon farkuissa, Sigrid sanoo. Nyt hän on pukeutunut kirkkaan keltaiseen paitaan ja kynsissä on pirteän punaista lakkaa.

Lämpimin paikka on kirkon takaosassa

Suuressa kivikirkossa on marraskuussa viileää. Sigrid Põld asettuu istumaan kirkon takaosaan. Niin tekevät useimmat muutkin, sillä takana on lämpimämpää. Vaaleanvihreät puupenkit on vuorattu harmaalla solumuovilla.

Sigrid istuu kirkossa yksin, sillä Juhan soittaa urkuparvella pasuunaa ja Marta ja Ruuben leikkivät muiden lasten kanssa kirkon sivuhuoneessa.

Saarnan aikana Ruuben pujottelee penkkien välissä äitinsä luokse.

– Hän halusi karkkirahaa, Sigrid kuiskaa Ruubenin lähdettyä.

Pian kirkon ulko-ovi käy, ja Ruuben katoaa serkkunsa Albert Kaljusten kanssa naapurin maalaiskauppaan.

Ruuben ja Marta tulevat vanhempiensa mukana kirkkoon useimmiten, mutta eivät enää joka sunnuntai. Heistä kirkkoon on mukavaa tulla silloin, kun siellä tapaa muita lapsia.

Saarna on jo päättynyt, kun Sigrid huomaa ikkunan takana hätääntyneinä vilkuttavat pojat. Kirkon ovi on jumittunut eivätkä pojat pääse takaisin sisään. Olisi tärkeää päästä, sillä he ovat luvanneet kerätä kolehdin.

Vähän rahaa, paljon tekijöitä

Kolehti kerätään Hagerin seurakunnan toiminnan tueksi, kuten lähes joka sunnuntai. Seurakunnan 50 000 euron vuosibudjetti koostuu erilaisista avustuksista ja lahjoituksista.

Valtaosan, noin 30 000 euroa, seurakunta saa kolmeltatuhannelta jäseneltään jäsenmaksuina ja kolehteina. Vapaaehtoista jäsenmaksua maksaa noin neljännes seurakunnan aikuisista jäsenistä. Loput saadaan avustuksina ystävyysseurakunnilta Suomesta ja Saksasta sekä kunnalta.

Seurakunnan ainoa kokoaikaisesti palkattu työntekijä on pappi Jüri Vallsalu. Hän on saarnannut Hagerissa vuodesta 1993 lähes joka viikko, jakanut ehtoollisen seurakunnalle ja itselleen ja toimittanut kasteet, häät ja hautaan siunaamiset.

Vallsalun lisäksi suntio ja kanslisti saavat pientä palkkaa, mutta valtaosa töistä tehdään vapaaehtoisvoimin.

Saarnastuolia ja alttaria koristavat kudotut kirkkotekstiilit, jotka lähistöllä asuva tekstiilitaiteilija Ehalill Halliste on tehnyt palkatta. Urkuri ja kaikki musiikkiryhmien johtajat, joista useimmat ovat koulutettuja musiikin ammattilaisia, saavat työstään vain bensarahaa.

Musiikkiakatemiasta kuoronjohtajaksi valmistunut Sigrid Põld perusti seurakunnan Lambertus-kamarikuoron teini-ikäisenä yli 20 vuotta sitten. Sen jälkeen kuoro on harjoitellut joka sunnuntai kahdelta.

Arkena Sigrid työskentelee kirkkohallituksen sihteerinä. Puhallinorkesterin johtaja soittaa iltaisin käyrätorvea Estonian teatterissa ja sekakuoron johtaja työskentelee koulun kirjastossa.

Vähemmistökirkolla ei ole vähemmistöidentiteettiä

Palju õnne, kallis Merle, palju õnne ja head!

Puoli kahdelta seurakunta on siirtynyt pappilaan kirkkokahveille. Ennen pöytiin asettumista lauletaan kuitenkin onnittelulaulu syntymäpäiväänsä viettävälle Merle Liblikille. Hän johtaa Lambertus-kuoroa yhdessä Sigridin kanssa.

Liblik on myös Rubenin kummitäti. Sigrid Põld kuvailee seurakuntaa yhdeksi suureksi perheeksi, ja monet seurakuntalaisista ovatkin sukua toisilleen.

Tuvan pöydälle on katettu ruisleipää ja levitteitä, juustoa, silakkaa, suolakurkkua sekä kahta erilaista kakkua. Tarjoilut ovat runsaat, koska monilla kirkkomatka kestää koko päivän. Lambertuksen lisäksi kirkossa harjoittelee tänään ensimmäistä kerran lasten bändi.

Kahvin lomassa on aikaa keskustella kirkon tilanteesta. Vaikka Viron kirkko on jäsenmääränsä puolesta vähemmistökirkko, se ei ole omaksunut vähemmistöidentiteettiä.

– Kirkon tehtävä ja rooli yhteiskunnassa puhuttaa jatkuvasti. Seurakunnissa tehtävä työ on tärkeää, mutta se ei kosketa kaikkia ihmisiä. Hyväntekeväisyyden kautta kirkko voi palvella koko kansakuntaa, Jüri Vallsalu sanoo.

Tänä syksynä kirkko on luvannut majoittaa parikymmentä pakolaisperhettä. Siihen kirkon jäsenet ovat reagoineet samalla tavalla ristiriitaisesti kuin Suomessakin.

– Eräs henkilö soitti minulle ja kertoi, ettei aio enää maksaa jäsenmaksuaan, jos kirkko ryhtyy majoittamaan pakolaisia. Satun tietämään, ettei hän ole maksanut sitä aiemminkaan, Vallsalu sanoo.

Kotimatkalle hämärissä

Valoa on enää vähän, kun Lambertuksen ja lasten bändin harjoitukset ovat päättyneet. Ruuben napostelee konvehteja kummitätinsä lahjarasiasta, jonka syntymäpäiväsankari on jättänyt salin pöydälle.

Marta esittelee joululaulujen nuotteja, joita harjoituksissa on soitettu. Hän soittaa bändissä pianoa ja syntikkaa ja Ruuben rumpuja.

Hieman neljän jälkeen Põldit ovat soittimineen autossa valmiina kotimatkalle. Lexus kaartaa maantieltä moottoritielle ja takaisin kohti Tallinnaa. Pian Ruuben nukahtaa Sigridin ja Martan väliin.

Kuva: Pille-Riin Pregel.