Suomen uskonnonopettajain liiton puheenjohtaja kannattaa yhteistä katsomusainetta

Uskontojen opetus koulussa myös jatkossa turvattaisiin parhaiten yhteisellä katsomusaineella, arvioi Suomen uskonnonopettajain liiton puheenjohtaja Tuovi Pääkkönen.

Viime viikolla julkaistun Ylen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan jopa 70 prosenttia suomalaisista kannattaa nykyisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon sijaan kaikille yhteistä oppiainetta, ”jossa tutustutaan maailman uskontoihin oppilaan omasta vakaumuksesta riippumatta”.

Tuovi Pääkkönen ei yllättynyt yhteisen oppiaineen saamasta laajasta kannatuksesta. Hänen mukaansa tuloksen taustalla voi vaikuttaa se, ettei suomalaisilla ole ajantasaista käsitystä nykyisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen sisällöistä.

Pääkkönen kuitenkin kannattaa kaikille yhteistä katsomusopetusta myös itse.

– Sen sijaan että katsotaan mihin oppilas kuuluu, pitäisi miettiä sitä millaisia taitoja, tietoja ja osaamista nykymaailmassa tarvitaan.

Pääkkönen toteaa toimintaympäristön muuttuneen uskonnottomaan suuntaan. Niinpä osa erityisesti evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen osallistuvista lapsista tai nuorista ei koe oman uskonnon opetusta omakseen.

– En missään nimessä kannata yhteistä ainetta siksi, että pitäisin uskonnonopetusta vastenmielisenä. Olen siihen päinvastoin valtavan voimakkaasti sitoutunut. Tavallaan on surullista kannattaa tätä, mutta perustelen asiaa käytännöllisesti. Vaikka yhteinen aine ei voisi olla pelkästään uskonnonopetusta, siinä kuitenkin säilyisi se, että uskontoja edelleen opetetaan.

”Monilla on käsitys, että elämänkatsomustiedossa kerrottaisiin laajasti maailmanuskonnoista”

Suomen uskonnonopettajain liitolla ei ole virallista kantaa yhteiseen katsomusaineeseen. Virallista kantaa ei voi muodostaa ennen kuin on olemassa esitys siitä, minkälaisia sisältöjä yhteiseen katsomusaineeseen tulisi.

– Emme tietenkään hyväksy mitä tahansa, esimerkiksi elämänkatsomustiedon opetusta kaikille, Tuovi Pääkkönen sanoo.

Viime syksynä Suomen uskonnonopettajain liiton Facebook-sivulla tehdyn kyselyn perusteella liiton jäsenistö kallistuu kannattamaan yhteiseen katsomusaineeseen siirtymistä. Neljännes vastanneista vastusti ja lähes puolet kannatti yhteistä ainetta.

Opetusministeriö selvittää parhaillaan elämänkatsomustiedon opetuksen avaamista myös uskontokuntiin kuuluville.

Tampereen norssissa evankelis-luterilaisen uskonnon, filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajana työskentelevä Pääkkönen ei kannata tällaista muutosta. Hän pelkää, että se rapauttaisi uskonnollisen yleissivistyksen.

– Monilla on käsitys, että elämänkatsomustiedossa kerrottaisiin laajasti maailmanuskonnoista. Tämä ei pidä paikkaansa. Yläkoulussa niistä opetetaan hyvin vähän. Lukion uusissa opetussuunnitelman perusteissa maailmanuskontoja ei käsitellä elämänkatsomustiedon kahdella pakollisella kurssilla lainkaan.

Uskonnot eivät kuitenkaan ole globaalisti katoamassa mihinkään.

– Siksi niitä pitäisi opettaa kaikille, ei vain uskontokuntien jäsenille.

Lue lisää katsomusopetuksesta 17.1. ilmestyvästä Kotimaasta.

Kuva: Jukka Granström. Tuovi Pääkkönen on SUOL:n puheenjohtaja.

Lue myös:

Kysely: Suurin osa suomalaisista kannattaa peruskouluun yhteistä katsomusainetta

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliPääkirjoitus: Toivo on pysyvä vastatrendi
Seuraava artikkeliKolumni: Kritiikki on eri asia kuin mälvääminen

Ei näytettäviä viestejä