Suomen pitkäikäisin gospeltapahtuma vaarassa loppua

LeppilampiJukkakuvaIrisBask

Vuodesta 1994 tapahtuman pääjärjestäjänä toiminut Juha Heinonen katsoo, että suurimmat muutokset suomigospelissa on aiheuttanut ”valtavirtaistuminen”. Julistava musiikillinen vastakulttuurisuus on myötäsukaistunut ja menettänyt teränsä. Myös konserttitapahtumat ovat muuttuneet.

– Ennen konsertteihin tultiin istumaan ja kuuntelemaan ”tähtiartisteja”, nyt saavutaan enemmän katsomaan kaveripohjalta ja halutaan itse osallistua jollain tavalla, esimerkiksi tanssien ja laulaen, Heinonen vertaa.

Hänen näkemyksensä mukaan suomigospelin pitäisi jatkossakin edustaa selkeän evankelioivaa vastakulttuuria.

Musiikkimessujen tulevaisuus ei ole lainkaan varma, sillä jatkoa pohditaan vakavasti. Perinteikkyys ei kuitenkaan yksin riitä takaamaan tappiollisena pyörineen tapahtuman tulevaisuutta.

– Parina viime vuonna Musamessut on tuottanut tappiota. Emme ole halunneet luovuttaa, mutta jos saldo on tänäkin vuonna tappiollinen, on tapahtuman tulevaisuutta vakavasti harkittava, Heinonen toteaa.

Juhlavuoden kunniaksi Helsingissä järjestetään perjantaina gaalakonsertti suomigospelin eturivin muusikoiden kera. Tapahtumassa kuullaan esiintyjiä jokaiselta Musiikkimessujen vuosikymmeneltä.

Historiallisen kattauksen aloittaa Musiikkimessujen alkuvuosien kesto-suosikki A&O. Yhtyeessä soittaa muun muassa Exitissä vaikuttava rumpali Timo Luoto.

Kajo-yhtye tuo mukanaan konserttiin tuulahduksen 1980-luvulta. Samaa ajanjaksoa konsertissa osaltaan edustavat edelleen hyvällä sykkeellä keikkailevat Tarvo Laakso ja Jukka Leppilampi.

Kun historiallinen kavalkadi saapuu 90-luvulle, lavalle nousee Bass’n Helen. Tämän päivän Evankelisten Musiikimessujen vieraita edustaa Saraste-yhtye. Musiikkimessujen kantabändi, juuri 30 vuotta täyttänyt The Road on itseoikeutetusti mukana illassa.

(Kuvassa Jukka Leppilampi. Kuvaaja:Iris Bask)

Edellinen artikkeliEsitys: Tampereen seurakuntaliitosta ei heti täytäntöön
Seuraava artikkeliLääninrovasti: Angolaan karkotettu ei enää vankilassa

Ei näytettäviä viestejä