"Suomalaisten naisten lähentely ja rivot puheet satuttavat"

Marcus on Porissa syntynyt egyptiläisen isän poika, joka opiskelee tällä hetkellä teologiaa Helsingin yliopistossa. Rasismi on hänelle tuttua arkipäivän tilanteista, vaikka hän on syntynyt Suomessa ja tuntee itsensä täysin suomalaiseksi. Erityisen kiusallisiksi Marcus kokee suomalaisten naisten harrastaman lähentelyn ja seksuaalissävytteiset kommentit.

Marcus muistelee olleensa jo miltei aikuinen, kun hän ensimmäisen kerran ymmärsi olevansa maahanmuuttaja.

– Kun on syntynyt Porissa, puhuu äidinkielenään Porin murretta ja ainoat kokemukset ulkomailta ovat muutamalta lomamatkalta, ei helposti ymmärrä olevansa ulkomaalainen. Viranomaiset kuitenkin auttoivat tämän ymmärtämisessä.

Marcus oli seitsemäntoistavuotias. Hän odotti kaveriaan koiransa kanssa kebab-pizzerian edessä, kun hänen eteensä pysähtyi siviilipoliisiauto.

– Puhutko suomea, kysyi poliisi autosta. Joo, vastasin. Saatoin vähän nauraakin kysymyksen hullunkurisuudelle. Poliisi jatkoi: Kauanko olet ollut Suomessa? Mitä teet täällä?

Poliisi vaati nähdä Marcuksen henkilöllisyyspaperit.

– En tajunnut, mistä oli kysymys. Jännitti ja toisaalta ei tuntunut siltä, että he voisivat olla tosissaan. Piti vaan tulla tarkistamaan, kun olet sen verran tumma, selitti poliisi. En oikein meinannut ymmärtää, mitä oli tapahtunut.

Sillä hetkellä Marcus tajusi, ettei ole kaikkien mielestä suomalainen.

– En ollut varma, oliko poliisin perustelu sääntöjen mukainen. Minähän vain seisoin julkisella paikalla, koira hihnassa. Ei se ihan ensimmäinen kerta ollut, kun mietin ihonväriäni, mutta sillä hetkellä vasta oikeastaan ymmärsin olevani ulkomaalainen, maahanmuuttaja.

Maahanmuuttajalta vaaditaan perusteluja siihen, miksi hän on Suomessa. Ei riitä, että on syntynyt Suomessa.

– Olin siihen asti aina ajatellut, että isäni on ulkomaalainen, Egyptistä, mutta minä olen suomalainen.

Ihmisiä pitää auttaa

Marcuksen isä tuli Egyptistä Suomeen 1980-luvulla, pakoon köyhyyttä ja levottomuuksia.

– Ei siellä varsinaista sotaa ollut eli kai isäni oli tavallaan elintasopakolainen. En osaa pitää sitä vääränä, että ihminen haluaa päästä jonnekin, missä on mahdollista rakentaa elämää rauhassa ja tarvitsematta pelätä. Sota ja köyhyys ovat molemmat sellaisia asioita, joita voi lähteä pakoon.

Marcus kertoo, että häneltä saatetaan kysyä mielipiteitä muista ulkomaalaisista – tai turvapaikanhakijoista.

– Mikä asiantuntija minä olisin? En ole koskaan tuntenut oikein muita ulkomaalaisia kuin isäni. En tiedä Syyrian ja Irakin tilanteesta mitään.

Marcuksen mielestä Suomen pitäisi ottaa pakolaisia, niin kuin nyt tehdään. Miksi?

– Koska me voidaan, koska se on oikein. Ihmisiä vaan pitää auttaa. Se kuuluu ihmisyyteen. Sanoisin, että se kuuluu suomalaisuuteenkin, mutta en tiedä saanko sanoa niin.

Uhkailua rakkauden vuoksi

Lapsena Marcus ei muista kohdanneensa minkäänlaista rasismia. Vaikka leikkikaverit eivät juuri olleetkaan tavanneet itseään tummempia ihmisiä, Marcus oli heille Marcus. Teini-iässä saattoi riidan yhteydessä kuulla vinoilua, mutta avoin rasismi tuli vastaan aikuisena, seurustelun myötä.

– Oikeastaan vasta sitten rasismi alkoi kunnolla, kun aloin seurustella Alexandran kanssa ja menin naimisiin. Alexandra kiinnittää siihen enemmän huomiota. Hän huomaa, että ihmiset puhuvat minulle eri tavalla kuin muille puhutaan.

Pariskunnalle on huudeltu silloin, kun he kulkevat yhdessä. Joskus tilanteet ovat olleet uhkaavia.

– Olisin varmaan saanut monta kertaa turpaani, jos en olisi osannut puhua itseäni ulos sellaisista tilanteista.

Uhkailu rakkauden vuoksi on ahdistavaa – on nöyryyttävää joutua pelkäämään alistamista oman puolison vierellä kulkiessaan.

– Joo, tulen ja vien teidän naiset. Se vois olla ihan hauska juttu, mutta ei se ole, kun huutelu on ihan arkea. Minulla on elämässäni ollut yksi ainoa vakava ihmissuhde. Löysin oikean rakkauteni jo nuorena. En oikeasti vienyt naista keneltäkään eikä toista ihmistä edes voi omistaa.

Ahdistelua ja rivoja puheita

Mielikuva viriilistä ja menevästä ulkomaalaismiehestä ei vallitse vain suomalaisten miesten mielessä. Naiset käyttäytyvät yhtälailla häiritsevästi.

– Sekin on rasismia, että naiset kuvittelevat, että minua saa koskettaa miten vaan, kun näytän muka niin eksoottiselta.

Marcus tottui ahdisteluun jo nuorena eikä pitkään aikaan osannut pitää sitä edes vakavana asiana.

– Muistan, kun olin 14-vuotias. Keski-ikäiset naiset saattoivat pyytää tanssimaan ja puristella intiimisti. Naisilla ei ole mitään rajoja, kun on kyse ulkomaalaisista miehistä.

Hiljattain pari nuorta naista vislaili Marcukselle julkisella paikalla.

– He kertoivat haluavansa kimppaseksiä kanssani. Se saa minut tuntemaan oloni epämukavaksi, halvaksi ja merkityksettömäksi.

Nuoren pojan kokema ahdistelu ei ole helppo aihe aikuisellekaan miehelle. Kun poika saa huomiota naisilta, siihen pitäisi vain olla tyytyväinen.

– Varmaan olisi ollut helppo löytää kumppaneita, jos haluaisin sellaista. Tahdoin kuitenkin jo nuorena oikean ihmissuhteen, en ohimeneviä juttuja.

Marcus hämmentyy naisten ehdotuksista ja kiusallisesta huomiosta.

– Jos joku tulee ja kehuu, millaiset eksoottiset suklaanappisilmät minulla on, ei se ole mikään oikea kehu. Vielä pahempaa on seksuaalinen vihjailu, joka menee tosi henkilökohtaiselle alueelle. Ei siinä ole mitään hauskaa eikä imartelevaa, se on vastenmielistä.

Kolmannen polven maahanmuuttaja

Marcuksen poika, Lucas, syntyi kaksi ja puoli vuotta sitten. Lucaksesta tulee kolmannen polven maahanmuuttaja.

– Ei ole ihan helppoa kertoa Lucakselle, että hän on maahanmuuttaja enkä halua tehdä sitä kovin nopeasti. Odotan varmaan, että eteen tulee jokin tilanne ja minun pitää selittää pojalleni, miksi vaaleammat uskovat sen olevan jotenkin niiden reviirillä.

Marcus muistelee isänsä iloinneen siitä, että poika oli häntä itseään vaaleampi.

– Isä uskoi, että selviän täällä paljon paremmin näin. Isä oli ehkä vähän optimistinen kuvitellessaan, että en erottuisi joukosta. Minä taisin ajatella vähän samoin Lucaksen suhteen. Lucas kuitenkin ruskettuu tosi helposti ja tietysti hänestä näkee jo kauas, että sukujuuria on muuallakin kuin Porissa.

Marcuksesta tuntuu vaikealta selittää pojalleen, että kaikki eivät pidä häntä suomalaisena.

– En oikein tiedä, miten sen voi selittää lapselle, joka on syntynyt Suomessa ja jonka vanhemmat ovat syntyneet Suomessa. Maahanmuuttajaksi Lucas kasvaa kuitenkin tavalla tai toisella.

Kuva: Samuli Suonpää