Kaivot ovat kohtaamispaikkoja, jonne janoiset saapuvat juomaan. Jeesuksellekin tuli jano. Sinä päivänä jano yhdisti Jeesuksen ja samarialaisen naisen.

Nainen yllättyi, kun Jeesus, juutalainen mies, puhutteli häntä. Samarialaisia pidettiin ”sekakansana”, ja juutalaiset välttivät kulkemista Samarian halki. Eikö Jeesus ymmärtänyt, kenen kanssa hän puhui?

Jeesus ei vieroksunut naista hänen sukupuolensa, taustansa tai elämänvalintojensa vuoksi. Hän näki, että naisella oli jano ja tarjosi tälle elävää vettä. Nainen ymmärsikin tarjouksen aluksi käytännöllisesti: eihän Jeesuksella ollut edes astiaa.

Mutta Jeesus ei puhunut enää Sykarin kaivon vedestä. Hän pystyi tarjoamaan naiselle paljon enemmän.

Nainen uskoi ja luotti Jeesukseen, vaikka ei ymmärtänyt kaikkea siitä, mitä Jeesus sanoi. ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.”

Joka juo Jeesuksen tarjoamaa vettä ei enää ole janoinen, sillä hänen sisällään on ehtymätön lähde. Samarialaisen naisen sisimmässä pulppusivat jo elävän veden virrat.

On vesi

On vesi, joka suojaa meitä

ennen syntymää.

Kun ollaan vastasyntyneitä,

itse täytyy hengittää.

Muutoksien tuulta vasten

alkaa matka ihmislasten.

Kun äiti ruokkii pientä lastaan,

iho lämmittää.

Se kestää hetken ainoastaan.

Lapsuusaika taakse jää.

Kohta tuuli kutsuu: Lennä!

Kotoa jo täytyy mennä.

On rakkauden syvyydestä

vesi ikuinen.

Se virtaa Luojan hyvyydestä

halki sukupolvien.

Elämään se meidät siirtää,

otsaan ristinmerkin piirtää.

On vesi, joka suojaa silloin,

kun ei ketään näy,

kun usein pimenevin illoin

murhe vieraaksesi käy.

Syyllisyys kun painaa selkää,

armon saanut, älä pelkää.

Jää kaikki raskas painolasti

veteen virtaavaan.

Niin rakas olet loppuun asti.

Sinut täysin tunnetaan.

Vesi kantaa ikuisuuteen,

maahan ihmeelliseen, uuteen.

* * *

2. sunnuntai loppiaisesta: Johanneksen evankeliumi 4:5–26

Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. – – Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.

Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.

Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä vedenhaussa.” – –