Suljettu uskonyhteisö Q-teatterissa

Qteatteri

Helsinkiläisen Q-teatterin näyttämöllä saa 13.9. ensi-iltansa näytelmä, jossa käsitellään suljettuja yhteisöjä, sekä hengellistä että maallista. Tulipunaisen hevosen ohjaaja tutustui muun muassa vanhoillislestadiolaisuuteen ja TV7:n ohjelmistoon.

– Tulipunainen hevonen on näytelmä, ei tarkka kuvaus mistään olemassa olevasta yhteisöstä sellaisenaan, korostaa käsikirjoittaja-ohjaaja Antti Hietala.

Hietala kertoo näytelmää tehdessään tutustuneensa muun muassa Nokia Missioon, Koivuniemen lahkoon, TV7:n esiintyjiin, kuten Melleriin.

– Kävimme myös viime vuonna Lumijoella vanhoillislestadiolaisten suviseuroilla. Se oli kuin suuri musiikkifestivaali, mutta ilman aggressiivisuutta. Tunnelma oli leppoinen ja ihmiset suhtautuivat meihin ystävällisesti. Olin varautunut kyräilyyn, sillä olimme paikalla turisteina ilmapiiriä aistimassa.

Hietala myös haastatteli vanhoillislestadiolaisia, muun muassa erään nuoren äidin, joka miehineen oli jäänyt liikkeestä pois.

– TV7 oli ihan eri maailmaa. Monet juontajat ja esiintyjät vaikuttivat itsensä pilakuvilta ja käyttäytyivät kummallisesti ja vauhdikkaasti, Hietala sanoo.

Tulipunainen hevonen ei ole ensisijaisesti näytelmä uskonyhteisöstä, vaan se on näytelmä muistamisesta, menneiden tapahtumien kieltämisestä ja vaikeudesta löytää uusi identiteetti.

Edellinen artikkeliJouluradio juhlistaa tasavuosia sävellyskilpailulla
Seuraava artikkeliImaami: Väkivallassa vaikuttaa politiikka, ei uskonto

Ei näytettäviä viestejä