Sleyn toiminnanjohtaja: Pysymme edelläkävijöinä jatkossakin

EvankeliumijuhlaEsiteLasse Nikkarikoski iloitsee kuitenkin siitä, että vapaaehtoinen kannatus on lisääntynyt huomattavasti.

Kotimaista työtä vahvistetaan etsimällä yhteyttä kirkon sisällä, vaikka pappisvihkimysten hakeminen ulkomailta todennäköisesti jatkuukin virallisen kirkon ja Sleyn edustamien erilaisten virkakäsitysten takia.

Evankeliumijuhlilla kokoontunut Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen, Sleyn, vuosikokoukselle esiteltiin toimintasuunnitelma vuodelta 2012 ja samalla toiveita tulevalle vuodelle.

– Kaikkea toimintaamme ohjaavat sanomauskollisuus, turvallisuus ja innostavuus. Teemanamme on ”Tervetuloa kotiin”. Ydin, evankeliumi säilyy samana, Nikkarikoski toteaa.

Vuosikokouksessa nousi esiin huoli siitä, että jumalanpalvelusyhteisöjä vahvistettassa maaseutu saattaa unohtua. Jämsäläinen Sisko Lappalainen muistutti monien uskollisten ikääntymisestä.

Nikkarikoski iloitsee jumalanpalvelusyhteisöjen vahvistumisesta ympäri maan, mutta hän jakaa myös Lappalaisen esiinnostaman huolen.

– Olemme ilmaisseet halumme toimia omassa kirkossa, elää sen osana. Toivomme, että seurakunnat kutsuisivat yhä enemmän maallikkopuhujiammekin saarnaamaan.

”Jokainen toimii omantuntonsa mukaan”

Viime vuosina Sleyn palvelukseen on vihitty pappeja ulkomailla, muun muassa Inkerin kirkossa, Keniassa ja Sambiassa. Tälläkin hetkellä kolme Sleyssä aktiivisesti toimivaa teologian maisteria pohtii pappisvihkimystään.

Nikkarikoski sanoo, että Sley ei erityisesti pyri ohjaamaan teologian maistereita, vaan jokainen toimii omantuntonsa mukaan.

Nikkarikosken mukaan Sleyn toimintaa ei painoteta erityisesti ulko- tai kotimaiseen työhön, sillä evankeliumi kuuluu kaikille.

– Pitää olla lähettäjä, mutta myös lähettäjiä. Tiukan taloustilanteen takia joudumme kuitenkin kokonaan miettimään millä tavoin jatkossa vaikkapa lähetystyötä tehdään.

Lähetysjohtaja Pekka Huhtinen muistutti myös lähetystyön uusista muodoista.

– Se voi olla projekteja tai yhteistyötä, mitä olemme nyt käynnistämässä Myanmarin pienen luterilaisen kirkon kanssa. Myös internetin kautta voidaan tehdä tavoittavat työtä.

”Pysymme edelläkävijöinä jatkossakin”

Nikkarikoski arvelee pahimman taloudellisen pudotuksen olevan jo takana. Hän iloitsee vapaaehtoisten lahjoitusten lisääntymisestä. Taloutta on tasapainotettu myös omaisuuden myynnillä, jotta toiminta on saatu turvattua.

Nikkarikoski katsoo ensi vuoteen luottavaisin mielin.

– Kun meillä on aina ollut tämä sama asia, ydin, sen ympärille on ollut helppo luoda uusia tapoja tavoittaa. Uskon, että pystymme edelläkävijöinä jatkossakin.

Evankeliumijuhlat käynnistyivät Lohtajalla perjantaina. Avajaispäivänä paikalla kävi 3000 ihmistä. Juhlat jatkuvat sunnuntaihin.

Lue myös: Evankeliumijuhla keräsi 3000 kävijää avauspäivänä

Jutta Urpilainen avaa Sleyn juhlat

Edellinen artikkeliKirkkoministeri: Tanskan piispoille enintään 10 vuoden pesti
Seuraava artikkeliSRK:n Hänninen: Salmen synninpäästö ei sama kuin uskovaisen ihmisen julistama

Ei näytettäviä viestejä