Sexpo professorille: Räikeää lasten oikeuksien vähättelyä

SexpoTommi Paalanen vastaa Kotimaa24:n uutisen kommenttiosuudessa professori Antti Laadolle.

– Jos haitallisten perinnetapojen vastustaminen on naiviia ja uskontovihamielistä, niin Laato kannattanee myös tyttöjen silpomista, homojen kivittämistä ja vaimojen hakkaamista. Kaikilla näillä perinteillä on pitkät juuret sekä koko liuta uskonnollisia ja kulttuurisia perusteluja, Paalanen kirjoittaa.

Paalanen toteaa, että lääketieteellisin perustein tehtävä ympärileikkaus voi aiheuttaa vastaavia ongelmia kuin rituaalinenkin leikkaus.

– Siksi niitä pyritään nykyisin tekemään mahdollisimman vähän ja ainoastaan hyvin perustellusta tarpeesta, haitat ja hyödyt punniten.

– Laato vähättelee räikeästi lasten oikeutta ruumiilliseen koskemattomuuteen, omaan kehoon ja uskonnonvapauteen. Heikot ovat professorin eväät keskustelussa uskonnosta moniarvoisessa ja -kulttuurisessa yhteiskunnassa.

Sexpo-säätiö on mukana tuoreessa kansalaisjärjestöjen kannanotossa, jossa vaaditaan lapsille ei-lääketieteellisin perustein tehtävien ympärileikkausten kieltämistä erillisellä lailla. Tätä on esittänyt varovaisesti myös perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala hallitukselle tekemässään kirjallisessa kysymyksessä.

Lue Antti Laadon haastattelu ja Paalasen kommentti uutisen alta

Edellinen artikkeliPiispa löytää Löppösen töistä erotiikkaa syvemmän sanoman
Seuraava artikkeliProfessori: Kansalaisjärjestöjen ympärileikkauskannanotto lietsoo vihaa

Ei näytettäviä viestejä