Seurakuntavaalien ennakkoäänien määrä laski isoissa kaupungeissa – pienissä seurakunnissa äänestäminen vilkasta

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys päättyi viime lauantaina 10. marraskuuta. Useissa suurissa kaupungeissa äänestysmäärät eivät ylittäneet neljän vuoden takaisia ennakkoäänestyslukemia. Suurimmissa kaupungeissa pudotusta tapahtui etenkin Tampereella, Turussa, Kuopiossa ja Lahdessa. Toisaalta edelliskertaa enemmän ennakkoääniä annettiin muun muassa Oulussa ja Vantaalla.

Monelta pienemmältä paikkakunnalta on kantautunut viestiä siitä, että ennakkoon on äänestetty vilkkaasti, kertoo seurakuntavaalien kampanjapäällikkö Hanna Piira
Kotimaa24:lle.

– Ainakin Konnevedeltä, Toivakasta, Mäntyharjulta, Viitasaarelta ja Vaara-Karjalan seurakunnasta on kantautunut iloisia uutisia, että äänestysintoa on paikkakunnilla ollut.

Äänestysvilkkauteen vaikuttaa Piiran mukaan moni asia. Yhtenä keskeisenä tekijänä on se, että jos seurakunnassa on tapahtunut tai tapahtumassa jotakin merkittävää, niin äänestysaktiivisuus kasvaa.

Vaikutusta on myös ollut äänioikeutetulle kotiin lähetettävällä vaalikirjeellä, joka sisältää valtiollisten vaalien tapaan ilmoituskortin ja tietoa vaaleista ja ehdokkaista. Tällä kertaa kirjeitä lähetti äänioikeutetuille jäsenilleen lähes puolet Suomen 400 seurakunnasta, yhteensä noin 2,1 miljoonaa kappaletta.

– Olemme saaneet paljon palautetta eri yhteyksissä siitä, että nimenomaan vaalikirje toi äänestäjälle tiedon lähestyvistä vaaleista.

Tällä kertaa ennakkoäänestys oli ensi kertaa tiistaista lauantaihin, kun se edellisissä seurakuntavaaleissa oli maanantaista perjantaihin. Vielä ei ole Piiran mukaan tietoa siitä, miten lauantai näkyi ennakkoäänestysvilkkaudessa.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestysluvut kymmenen asukasluvultaan suurimman kaupungin osalta:

Helsinki 17 414 (2014: 17 636)

Espoo 9 384 (2014: 10 564)

Tampere 7 758 (2014: 10 684)

Vantaa 5 507 (2014: 4 990)

Oulu 8 295 (2014: 7 873)

Turku 8 928 (2014: 10 933)

Jyväskylä 7 127 (2014: 7 098)

Lahti 3 093 (2014: 3 993)

Kuopio 4 371 (2014: 5 965)

Pori 3 553 (2014: 3 875)

Kuva: Olli Seppälä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliPiispa Keskitalon hiipassa on ylösalaisin käännetty risti – mistä on kyse?
Seuraava artikkeliHelsingissä Temppeliaukion kirkon eteen asennetaan pysyvät esteet

Ei näytettäviä viestejä