Seurakuntaopistolle ministeriöltä lisärahoitusta yli 700 000 euroa

Kuvakaappaus Seurakuntaopiston verkkosivulta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Seurakuntaopiston ammatilliseen koulutukseen harkinnanvaraista rahoitusta opetuksen ja ohjauksen tukitoimiin 561 052 euroa sekä koronavirusepidemian johdosta tarvittavaan opiskelijoiden lisätukemiseen 140 000 euroa. Yhteensä rahoituspäätökset ovat 701 052 euroa.

Ministeriön vuosina 2019–2021 myöntämät ylimääräiset rahoitukset mahdollistavat Seurakuntaopistolle yhteensä 12 opettajan ja 8 ohjaajan lisätyön vuoden 2022 loppuun saakka.

Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä rahoitus kohdennetaan erityisesti niiden opiskelijoiden ohjaukseen ja opetukseen, jotka tarvitsevat keskimääräistä enemmän tukea ja yksilöllistä ohjausta. Lisäresursseja on tarkoitus kohdentaa erityisesti perusopetuksen päättäneiden nuorten, Suomeen eri puolilta maailmaa muuttaneiden ja niiden henkilöiden tukemiseen, jotka kaipaavat valmennusta erilaisissa oppimista edellyttävissä perustaidoissa.

Kirkkopalveluilla on kampusalueet kuuden eri maakunnan alueella, kuudella paikkakunnalla: Järvenpäässä, Pieksämäellä, Ruokolahdella, Lapualla, Uusikaarlepyyssä ja Kaustisella sekä toimipaikka Helsingissä.

Seurakuntaopiston on osa Kirkkopalveluja, joka on myös Kotimaata julkaisevan Kotimaa Oy:n suurin omistaja.