Oikeus hyvään kuolemaan ei toteudu Suomessa tasapuolisesti. Saattohoidon ja palliatiivisen eli parantumattomasti sairaan oireita lievittävän hoidon laadussa ja saatavuudessa on Suomessa suurta alueellista vaihtelua. Eniten puutteita on erityistason kotisaattohoidon saatavuudessa.
Asiat selviävät sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän 150-sivuisesta väliraportista, joka luovutettiin ministeri Annika Saarikolle helmikuun lopulla.
– Pidämme Suomea maailman parhaana maana syntyä. Haluamme kehittää palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa niin, että Suomi voisi olla myös maailman paras maa kuolla, ministeri Saarikko sanoi raportin luovutustilaisuudessa.
Suomen tulee Saarikon mukaan olla maa, jossa saa elämän viime hetkillä kipuihinsa apua ja vierellä riittää istujia. Turvallisen ja arvokkaan kuoleman turvaaminen huomioidaan hänen mukaansa vanhuspalvelulain uudistamisessa. Tallenne väliraportin luovutustilaisuudesta on katsottavissa 15.3. saakka täällä.
Eduskunta myönsi syksyllä 2017 miljoonan euron määrärahan käytettäväksi vuoteen 2020 mennessä palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kehittämiseen. Osana tätä työtä asiantuntijaryhmä selvitti hoidon nykytilaa kyselyllä, joka lähetettiin sairaanhoitopiirien terveydenhuollon yksiköihin. Kyselyn tulokset selviävät nyt julkaistusta väliraportista.
Sairaalasielunhoitajat mainitaan ammattilaisina muiden joukossa
Sielunhoidon johtava asiantuntija, sairaalapastori Virpi Sipola Kirkkohallituksesta iloitsee siitä, että sairaalasielunhoitajat mainitaan raportissa eksistentiaalisen ja henkisen tuen ammattilaisina muiden joukossa. Lisäksi eksistentiaalisen ja henkisen tuen tarpeen kartoitus on sisällytetty hoitotyöntekijän osaamiseen.
– Asiantuntijuutemme on tunnustettu, ja ovi saattohoitoon on kaikilla tasoilla auki kirkon kouluttamille sairaalasielunhoitotyön ammattilaisille, sanoo Sipola, joka osallistuu saattohoidon ja palliatiivisen hoidon kehittämisprojektiin.
Sipola toteaa, että erityiskoulutettu sairaalasielunhoitaja vastaa työstä erityistasoilla. Hän on kuitenkin huolissaan siitä, pystytäänkö seurakunnissa vastaamaan henkisen tuen tarpeeseen perustasolla ja esimerkiksi sosiaalihuollon yksiköissä.
Sipola toivoo, että seurakunnista löytyisi henkilöitä, jotka nimetään vastaamaan saattohoidosta muun muassa vanhusten palvelusasumisen yksiköissä, ja sen toteuttamiseen annetaan resurssit. Erityisen tärkeää tämä on alueilla, joissa on pieniä terveyskeskuksia ja hoitoyksiköitä, joiden käytössä ei ole sairaalapappia.
– Kirkossa pitäisi pohtia, miten tämä asia seurakunnissa organisoidaan.
Raportissa painotetaan, että jokaisella ihmisellä on yhdenvertainen oikeus sairautensa vaikeusasteen edellyttämään palliatiiviseen hoitoon ja saattohoitoon. Jotta laadukkaita palveluita olisi tasa-arvoisesti saatavilla, palliatiivinen hoito ja saattohoito pitäisi saada osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää. Palveluketjujen ohjauksesta vastaisivat sairaanhoitopiirit. Hoito tulisi porrastaa perustason ja erityistason palveluihin.
Raportin mukaan yliopistosairaaloiden palliatiivisen hoidon keskusten tulisi koordinoida toimintaa ja huolehtia henkilöstön osaamisesta ja täydennyskoulutuksesta. Terveydenhuollon ammattilaisten perusopetukseen pitäisi aina sisältyä palliatiivisen hoidon ja saattohoidon opetusohjelma.
Uusi malli tavoitteena viiden vuoden kuluessa
Saattohoitoa toteutetaan Suomessa pääasiassa perustason yksiköissä, joissa osaaminen vaihtelee. Eniten erityistason palveluita saa Etelä-Suomessa. Saattohoito-osastoja ja -koteja on lähinnä isoissa kaupungeissa.
Raportissa kuvataan palliatiivisen hoidon ja saattohoidon laatukriteerit perustasolle, erityistasolle ja vaativalle erityistasolle sekä palveluiden nykytila. Laatukriteereissä korostuvat henkilöstön osaaminen, koulutus, moniammatillisuus ja riittävyys.
Raportin mukaan kaikissa yliopistosairaaloissa ja valtaosassa keskussairaaloista on palliatiivisen hoidon yksiköitä. Laatukriteereiden mukaisia yliopistollisia tai sairaanhoitopiirin palliatiivisia keskuksia on vain muutamassa sairaanhoitopiirissä.
Vain harvoissa sairaaloissa on saattohoidon ja palliatiivisen hoidon konsultaatiotoimintaa. Koulutettua henkilökuntaa on liian vähän, ja moniammatillisuus ei aina toteudu. Yksiköt ovat yleensä pieniä ja haavoittuvia. Vaativan ja erityistason palliatiivisten keskusten kriteerit eivät täyty.
Raportissa peräänkuulutetaan palliatiivisten kotisairaaloiden ympärivuorokautista tukea. Se on edellytys hyvälle palliatiiviselle hoidolle ja arvokkaalle kuolemalle sosiaalihuollon pitkäaikaishoidon yksiköissä, erityisesti iäkkäiden ympärivuorokautisessa hoivassa ja kotihoidossa. Raportin mukaan myös terveyskeskussairaaloiden harveneva verkko vaikeuttaa tarvittavan vuodeosastohoidon järjestämistä kohtuullisilla etäisyyksillä potilaiden kodeista.
Raportin mukaan valtakunnalliset tarpeet palliatiivisen hoidon ja saattohoidon saatavuuden ja laadun parantamiseksi on nyt tunnistettu. Ministeri Annika Saarikko asetti tavoitteeksi, että raportissa ehdotettu uusi malli olisi toiminnassa viiden vuoden kuluessa.
Kuva: Jukka Granström. Helsingissä sijaitsevan saattohoitokoti Terhokodin hiljainen huone.
Lue myös:
Sote-uudistus ei vähennä sielunhoidon tarvetta
Paneeli eutanasiasta: Oikeaan aikaan aloitettu saattohoito suojelee elämää ja ihmissuhteita
Saattohoitoa ei voi tehdä tehokkaasti
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.