SDP tukee arkkipiispan köyhyysryhmän tavoitteita

Arkkipiispa Kari Mäkisen koolle kutsuma köyhyysryhmä esitti tulevaan hallitusohjelmaan viittä suomalaisten hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamiseen tähtäävää kirjausta. Kansanedustaja Maria Guzenina-Richardsonin mukaan SDP tukee kaikkia köyhyysryhmän tavoitteita.

– Olen iloinen siitä, että saadaan arvovaltaiselta porukalta selkänoja meidän omien tavoitteiden toteuttamiseen, Guzenina-Richardson kuittaa.

Guzenina-Richardsonin mukaan köyhyysryhmän esitykset hallitusohjelmaan ovat linjassa SDP:n vaaliohjelmassa ja hallitusneuvotteluissa esillä pitämien korostusten kanssa. Hän ei osaa vielä sanoa, millaisina lauseita niitä pyritään ajamaan hallitusohjelmaan, mutta SDP pyrkii hänen mukaansa pidemmälle yksityiskohtiin kuin köyhyysryhmän esityksessä.

– Tahtotilan osoituksena köyhyysryhmän esitys on hyvä, hän sanoo.

Köyhyysryhmä oli koottu muun muassa kirkon ja työmarkkinajärjestöjen edustajista. Ryhmän hallitusohjelmatavoitteiden pääkohdat olivat nuorten tulevaisuuden turvaaminen, työllisyysmahdollisuuksien parantaminen, alkoholihaittojen vähentäminen, kansalaisjärjestötoiminnan turvaaminen sekä ansio- ja perusturvan vahvistaminen.

Kotimaa24 kysyi kommentteja köyhyysryhmän työhön hallitusneuvotteluja käyvien puolueiden kiireisiltä puheenjohtajilta Jyrki Kataiselta, Jutta Urpilaiselta ja Timo Soinilta. Toistaiseksi vain Guzenina-Richardson on antanut kommenttinsa SDP:n puolesta.

Lue myös: Köyhyysryhmä vaatii hyvinvointierojen kaventamista

Kirkon diakonia-avustuksen kaksinkertaistuivat kymmenessä vuodessa

SAK:n Lyly: Nuorten ja pitkäaikaistyöttömien asia tärkein

Edellinen artikkeliJohtohahmoksi luonnehditusta Seppo Kirkisestä Vuoden Kanttori
Seuraava artikkeliPerussuomalaisten kansanedustajat puolustelevat kielenkäyttöään

Ei näytettäviä viestejä