Saksan tulva­tuhoja seuraava ulkosuomalais­pappi Matti Nikkanen: "Kun menetyksen lopullisuus nousee pintaan, sielun­hoitajat käärivät hihat"

Hautausmaa peittyi veden alle Dernaussa Ahrin laaksossa. Kuva: Christoph Hardt / Imagoimages / Lehtikuva

"Aavemaista ja surrealistista." "Meillä ei ole sanoja kuvaamaan katastrofia."

Tähän tapaan Saksan liittokansleri Angela Merkel on luonnehtinut tiedotusvälineille viikonloppuna yltyneiden rankkasateiden aiheuttamia tulvatuhoja läntisessä Saksassa. Kuolonuhreja oli raportoitu maanantaihin mennessä 165.

Myös Belgiassa tuhot ovat suuret, ja siellä oli kuollut maanantaihin mennessä yli 30 ihmistä. Alankomaissa on selvitty aineellisilla vaurioilla, mutta Maasjoen tulvavallien sortumista pelätään edelleen.

Saksassa työskentelevä ulkosuomalaisten pappi Matti Nikkanen johti sunnuntain jumalanpalveluksessa seurakuntansa esirukoukseen tulvissa menehtyneiden omaisten, tuhoista kärsineiden ja avustustyön puolesta.

– Näin tehtiin täällä varmasti kaikissa seurakunnissa. Katastrofit osoittavat meille, että ihminen on pieni ja Jumala on kaikkivaltias, Nikkanen kertoo puhelimitse kotoaan Münchenistä.

– Olemme kärsimyksen edessä sanattomia. Jumalan armo voi näyttäytyä meille katastrofien kautta.

Nikkasen mukaan tulvat ovat saaneet ihmiset pohtimaan samanlaisia kysymyksiä kuin koronapandemia.

– Luonto on syntiinlankeemuksen vaikutuksen piirissä. Ei Jumala alun perin luonut maailmaa sellaiseksi, että sitä koettelevat katastrofit.

Tulvien runtelemalla Reininmaalla sekä katolinen että evankelinen kirkko ovat vahvoja toimijoita. Ne ovat perustaneet yksityisiä lahjoituksia varten yhteisen katastrofitilin, jonka varoja molempien kirkkojen diakoniaorganisaatiot ja hiippakunnat kanavoivat avuntarvitsijoille.

– Saksassa yksityinen avustaminen on yleisempää kuin Suomessa. Katastrofiapuun tai muuhun yleishyödylliseen tarkoitukseen lahjoitetun summan saa täällä vähentää tuloverotuksessa.

"Lumikolat, lapiot ja harjat ovat viuhuneet jo ennen kuin viranomaiset ovat ehtineet paikalle"

Matti Nikkanen kertoo, että kirkoissa ja muissa seurakuntien tiloissa on järjestetty hätämajoitusta kotinsa menettäneille. Heitä on kuljetettu kylistä ja pikkukaupungeista isompiin kaupunkeihin, joissa apua on helpompi organisoida.

Kölnin katolinen arkkipiispa Rainer Woelki on keskeyttänyt lomansa johtaakseen oman alueensa avustustoimintaa.

Berliinissä soitettiin sunnuntaina Keisari Vilhelmin muistokirkon rauniotornin matalaäänisintä kelloa ensimmäisen kerran viiteen vuoteen. Nikkanen kertoo, että kelloa soitetaan vain suurten onnettomuuksien jälkeen vainajien muistoksi ja kutsuna rukoukseen.

– Viimeksi kello kumahti, kun adventtimarkkinoilla ajettiin rekalla väkijoukkoon.

Nikkanen on pannut merkille empaattisen yhteishengen, joka on saanut ihmiset liikkeelle.

– Lumikolat, lapiot ja harjat ovat viuhuneet jo ennen kuin viranomaiset ovat ehtineet paikalle.

Osalla talonsa menettäneistä on edessään kovat ajat, sillä tulvissa on tuhoutunut paljon vakuuttamatonta omaisuutta.

– Täällä on nyt keskusteltu siitä, pitäisikö säätää laki, joka velvoittaisi kaikkia vakuuttamaan kotinsa luonnonkatastrofien varalta, Matti Nikkanen kertoo.

Huoli omaisuudesta ja toimeentulosta siirtää helposti surun läheisen menetyksestä aluksi taka-alalle. Kun aineellisen elämän puitteet on jotenkin turvattu, menetyksen lopullisuus nousee usein pintaan, Nikkanen toteaa.

– Silloin sielunhoitajat käärivät hihat. Kirkkojen tarjoaman pitkäkestoisen sielunhoidon kysyntä tulee kasvamaan. Monessa perheessä tulvien aiheuttama akuutti kriisi yhdistyy koronapandemian pitkäaikaisvaikutuksiin, jotka muutenkin alkavat näkyä selvästi vasta nyt.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.