Sairaalapapeilla oli viime vuonna yli 56 000 kohtaamista

Sairaalapapeilla oli viime vuonna yli 56 000 yksilökohtaamista. Kohtaamisista noin 60 prosenttia oli potilaiden kanssa, Kirkon viestintä kertoo tiedotteessaan. Lisäksi sairaalapapit kohtasivat läheisiä ja sairaalan henkilökuntaa.

Useimmin keskusteltiin terveydestä ja sairaudesta, elämänkriiseistä, sairauden aiheuttamista kriiseistä, elämän merkityksestä ja uskosta sekä ihmissuhteista. Muu syy, työ ja opiskelu sekä debriefing olivat viime vuonna edellisvuotista useamman keskustelun syy.

Sairaalasielunhoidon määritellään olevan vakaumuksen mukaista eksistentiaalista tukea. Siinä pyritään ihmisen auttamiseen ja tukemiseen elämän muutostilanteissa, vakavassa sairastumisessa ja kuoleman läheisyydessä. Tavoitteena on tukea ihmistä oman elämän syvempään ymmärtämiseen ja merkityksellisyyden löytämiseen.

Sairaalapappi on myös työpaikkapappi. Hän tukee henkilökuntaa hoitotyön arjessa ja vaativissa tilanteissa.

Sairaalapapit työskentelevät pääasiassa arkisin, mutta he päivystävät myös viikonloppuisin. Viikonloppupäivystykseen osallistuvat joillakin paikkakunnilla myös seurakuntapapit.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Sairaalapappien virkoja vähennetään – Tilanne on erityisen kriittinen psykiatrisella puolella

Sote-uudistus ei vähennä sielunhoidon tarvetta

Kysely: Sairaalapappeja arvostetaan, ja heitä kaivataan myös päivystysyksiköissä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliTänään äänestetään edustajat kirkolliskokoukseen – tulos selviää huomenna keskiviikkona
Seuraava artikkeliMirva Ahola valittiin Oulun hiippakunnan pappisasessoriksi

Ei näytettäviä viestejä