Siellä missä kaksi uskonnollista perinnettä vaikuttaa samojen ihmisten keskuudessa, syntyy myös perinteiden sekoittumista.
Kristinuskon leviäminen vaeltavaa elämäntapaa noudattavien saamelaisten keskuuteen muutti molempia perinteitä, kertoi uskontotieteilijä Konsta Kaikkonen viime viikolla Helsingissä järjestetyssä Pohjoisen etnografian seuran seminaarissa.
Kristinuskon alkuaikoina Lapissa kristillisiä rituaaleja suoritettiin tiettyyn aikaan vuodesta, markkina-aikaan. Tämän noin viikon mittaiseen kristillisen vuodenajan kuluessa vietettiin kaikki sellaiset tilaisuudet, joita ei liikkuvan elämäntavan tai pappien kaukaisuuden vuoksi voinut muutoin suorittaa. Tällaisia olivat esimerkiksi häät ja ristiäiset.
– Rituaaleista, joita muutoin pidettiin elämän siirtymävaiheisiin liittyvinä, tuli ikään kuin kalendaarisia tiettyyn vuoden aikaan sidottuja, Kaikkonen kertoo esitelmässä.
Kristinusko alkoi juurtua Lapin saamelaisten keskuudessa vasta 1600-luvulla, vaikka kristinuskoa oli viety Lappiin jo katolisena aikana. Helmikuisina markkina-aikoina ihmiset kerääntyivät pitkienkin matkojen takaa yhteen esimerkiksi Utsjoelle, jossa myös papisto pääsi opettamaan kristinoppia. Pohjoisimpaan Lappiin kirkkoherrat tulivat usein Kemistä tai Torniosta saakka.
Lähteiden epämääräisyyden vuoksi on vaikea sanoa, kuinka saamelaiset viettivät muita kirkollisia pyhiä keskiajalla Lapissa.
Utsjoelle rakennettiin Pyhän Ulriikan kirkko vasta 1700-luvun alussa. Kun kirkkorakennuksia alkoi olla enemmän, muuttui myös kristillisten pyhien asema hiljalleen. Saamelaisten tiedetään tulleen kirkolle ainakin pääsiäisen ja joulun viettoon. Näiden juhlimiseen liittyi kuitenkin myös omia saamelaisia piirteitään.
– Kirkosta tuli uhrauspaikka. Varsinkin pääsiäisen ja joulun aikaan ihmiset ripustivat alttarille esimerkiksi oravannahkoja ja muuta arvokasta. Tällaisia kirkkouhreja annettiin vielä 1890-luvulla, ehkä sen jälkeenkin, Kaikkonen kertoo.
Papisto suhtautui kirkkouhreihin monenlaisin tavoin. Jotkut pitivät perinnettä pakanallisena, mutta toiset sallivat uhrien antamisen. Lopulta uhriannit jäivät kuitenkin papin ja seurakunnan haltuun.
Kaikkonen kertoo, kuinka lähteet saamelaisten uskontohistoriasta eivät välttämättä anna objektiivista kuvaa esimerkiksi siitä, kuinka paljon saamelaiset viettivät kristillisiä pyhiä ja toisaalta noudattivat alkuperäiseen uskontoonsa liittyviä perinteitä. Kirjalliset lähteet aiheesta ovat usein ulkopuolisten kirjoittamia, ja kirjoittajan suhtautuminen saamelaisiin on voinut olla jopa varsin kolonialistinen.
– Uskontohistorialliset tulkinnat tästä aiheesta onkin syytä tehdä varoen, Kaikkonen muistuttaa.
The Circle of Life: Ritual, Sacred and Profane Times –seminaarin järjesti Pohjoisen etnografian seura yhdessä Helsingin ja Turinin yliopistojen sekä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa.
Konsta Kaikkonen on keväällä 2014 valmistunut filosofian maisteri. Hän aloittaa alkuvuonna 2016 saamelaisten uskontohistoriaa käsittelevän väitöskirjatutkimuksensa Bergenin yliopistossa.
Lue myös:
”Kirkko ei ole suurin kolonialisti saamelaisten historiassa”