Ruotsissa herätysliikkeistä tuli kirkkokuntia

Suomessa kesä on herätysliikkeiden juhla-aikaa. Naapurimaassa Ruotsissa liikkeistä tuli vähitellen itsenäisiä kirkkokuntia. Kaj Aalto esittelee Kotimaan lukijoille nyt neljä ruotsalaista herätysliikettä.

1. Evankelinen 
isänmaansäätiö

Toisin kuin Suomessa, useimmat herätysliikkeet erosivat Ruotsissa luterilaisesta kirkosta ja muodostivat omat kirkkokuntansa. Yksi poikkeus säännöstä on EFS (Evangeliska Fosterlandsstiftelsen), jonka juuret ovat 1800-luvun hengellisissä kansanherätyksissä.

EFS on matalakirkollinen herätysliike, joka painottaa maallikoiden osallistumista ja henkilökohtaista uskoa. EFS-seurakunnissa opetetaan pietistisen perinteen mukaan uskon merkityksestä arkielämässä. Niinpä EFS on ollut uranuurtaja Ruotsin kirkon lähetystyössä. EFS:n lähetit olivat Itä-Afrikassa jo vuonna 1865. Tänä vuonna vietetään lähetyksen 150-vuotisjuhlia.

Vuonna 2013 liikkeessä oli noin 15 000 jäsentä 350 seurakunnassa tai paikallisyhdistyksessä. Seurakunnat toimivat melko itsenäisesti lähes vapaakirkolliseen malliin. Keskustoimisto sijaitsee Uppsalassa ja lähetysjohtajana on vuodesta 2009 lähtien toiminut Stefan Holmström. EFS julkaisee Budbäraren viikkolehteä, joka perustettiin jo 1857.

2 Evankelinen 
vapaakirkko

EFK:n eli Evangeliska Frikyrkanin juuret ovat baptistiherätyksissä, jotka pyyhkivät Ruotsin yli 1800-luvun toisella puoliskolla. EFK syntyi 1997 Örebro-lähetyksen ja Pyhitysliiton (Helgelseförbundet) yhdistyessä. Yli satavuotiaat herätysliikkeet olivat menettäneet vähitellen parhaat voimansa jäsenmäärien laskiessa ja katsoivat paremmaksi yhdessä ponnistaa eteenpäin ja pyrkiä uudistumiseen.

EFK koostuu noin 300 seurakunnasta, joissa on yhteensä 33 000 jäsentä. Toimintaa leimaa vahva panostus kansainväliseen työhön. Lähetystyötä ja sosiaalista työtä tehdään 40 maassa.

Liikkeen teologinen profiili on kiteytetty neljään käsitteeseen, jotka ovat evankelikaalinen, lähetystyöorientoitunut, baptistinen ja karismaattinen.

EFK:n keskuspaikka on Örebrossa ja siellä on myös koulutuskeskus Örebro Missionskola, jossa liikkeen pastorit ja lähetystyöntekijät koulutetaan. Teologisen koulutuksen lisäksi liikkeellä on kolme kansanopistoa.

Lähetysjohtajana toimii Daniel Norburg.

3 Allianssilähetys

Allianssilähetys syntyi Smoolannissa 1800-luvun puolivälissä osana raittiusliikettä. Ensimmäinen ”lähetystalo” eli rukoushuone rakennettiin 1860 Jönköpingiin. Se toimi aluksi herätysliikkeenä luterilaisen kirkon piirissä, mutta vuonna 1919 muodostettiin itsenäinen Ruotsin Allianssilähetys, josta käytetään lyhennettä SAM (Svenska Alliansmissionen).

Liike on nykyään itsenäinen uskonnollinen yhdyskunta, jossa on 13 700 jäsentä 167 seurakunnassa lähinnä Etelä-Ruotsin ”raamattuvyöhykkeellä”. Lähetystyötä se tekee 15 maassa.

Teologisesti SAM on sitoutunut apostoliseen uskontunnustukseen ja ekumeeniset yhteydet perustuvat Lausannen julistukseen. Oma teologinen koulu sijaitsee Jönköpingissä ja palvelee jossain määrin myös vapaita suuntia.

Lähetysjohtaja on Kjell Larsson.

4 Ekumeniakirkko

Ruotsin nuorin kirkkokunta Ekumeniakirkko perustettiin vuonna 2011. Se syntyi kolmen vanhan herätysliikkeen fuusiona. Baptistiyhdyskunta, Metodistikirkko ja Lähetyskirkko (Missionskyrkan ja aiemmin Missionförbundet) yhdistyivät useita vuosia kestäneen prosessin myötä.

Suurin herätysliikkeistä oli Lähetyskirkko, joka syntyi kodista kotiin kiertävien kolporttöörien eli kirjaevankelistojen saarnatoimen kautta 1878. Suurimmillaan Lähetyskirkko oli vuonna 1926, jolloin sen seurakuntiin kuului 115 498 jäsentä.

Nykyisin koko Ekumeniakirkossa on noin 67 000 jäsentä. Ekumeniakirkon nuorisojärjestö on yksi Ruotsin vireimmistä nuorisoliikkeistä ja sen partiot ovat erityisen suosittuja.

Uuden yhdistetyn kirkkokunnan nimestä keskusteltiin pitkään. Väliaikainen nimi Gemensam framtid, eli Yhteinen tulevaisuus sai parin vuoden kuluttua antaa tilaa ekumeniaa painottavaan nimeen Equmeniakyrkan, joka englanniksi kuuluu Uniting Church in Sweden. Vahva ekumeeninen yhteistyö ulottuu myös Ruotsin luterilaiseen kirkkoon. Kirkkojen maailmanneuvoston jäsen se on ollut Lähetyskirkon kautta jo vuodesta 1948.

Ekumeniakirkko kertoo olevansa ”kirkko koko elämää varten, jossa Jeesus Kristus muuttaa – minut, sinut ja maailman”. Kirkon äänenkannattajan nimi on Sändaren.

Kirkkokunnan johtaja on entinen metodistipappi Lasse Svensson. Varajohtajina ovat lähetyskirkkotaustaiset Olle Alkholm ja Sofia Camnerin.

Kuva: Kaj Aalto. Vaalivuosina järjestettävä Vårgårda möte on Ekumeniakirkon suurin mediatapahtuma. Vuonna 2014 siihen osallistuivat kaikki puoluejohtajat. Kuvassa Ruotsin nykyinen pääministeri Stefan Löfven.

Edellinen artikkeliJehovan todistajat aktiivisina ovilla suurkonventin alla
Seuraava artikkeliSymboli: Lintu vapauttaa sielun

Ei näytettäviä viestejä