Ruotsin kirkko järjesti Uppsalassa 5.–6.12. seminaarin, jonka teemana oli seksuaalinen häirintä. Paikalla oli reilut 150 ihmistä, joista noin 30 seminaarin esiintyjiä. Kirkkohallituksen lähettämänä mukana oli myös seurakuntapastori Katri Kuusikallio Järvenpäästä.
Kuusikallio on ollut toimittamassa kirjaa Hyväksikäytetyt, jossa on hyväksikäytön uhrien selviytymistarinoita ja asiantuntija-artikkeleita.
Kun rajat ylittyvät -seminaari järjestettiin sen kunniaksi, että Ruotsin kirkossa on tehty 20 vuotta työtä seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi. Lisäksi #metoo-kampanjan alkamisesta tuli kuluneeksi vuosi.
Puhujina oli muun muassa piispoja, tutkijoita, pappeja, ammattiyhdistysväen edustajia, nuoria ja partiolaisia. Seminaarin avasi Ruotsin kirkon arkkipiispa Antje Jackelén.
– Jackelén korosti, että Ruotsin kirkossa voidaan olla ylpeitä pitkäjänteisestä työstä, muttei kuitenkaan tyytyväisiä, koska työtä on yhä paljon. Hän peräänkuulutti edelleen rohkeaa ja suoraa puhetta aiheesta, Kuusikallio kertoo.
Seminaarissa todettiin, että digimaailma tuo seksuaaliseen häirintään uusia haasteita, mutta toisaalta madaltaa haavoitettujen kynnystä ottaa yhteyttä avun saamiseksi.
Katri Kuusikallio kiinnitti huomiota siihen, että seminaarissa ei käytetty juurikaan uhri-sanaa. Sen sijaan puhuttiin haavoittuneista tai satutetuista.
– Suomessakin olisi hyvä miettiä sanavalintoja. Uhri on minusta niin vahva sana, että se saattaa estää tunnistamasta lieviä seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia, joihin voisi ja pitäisi puuttua.
Useissa puheenvuoroissa painotettiin Kuusikallion mukaan myös sitä, että puheen tasolla ei pitäisi ulkoistaa seksuaalista häirintää tapahtuvaksi jossain muualla, ”heidän” keskuudessaan. Olisi opeteltava puhumaan häirinnästä, jota tapahtuu ”meidän” keskellämme.
Anteeksianto ei poista negatiivisia tunteita
Seminaarissa nousi esiin, että kirkolliset termit, kuten syyllisyys, viha ja anteeksianto, vaativat aivan erityistä ymmärrystä, kun seurakunnan työntekijät kohtaavat seksuaalisen häirinnän ja hyväksikäytön uhreja tai hyväksikäyttöön syyllistyneitä.
– Viha on kirkossa usein vaikea asia. Sielunhoitajan pitäisi kuitenkin osata auttaa hyväksikäytön uhria tuntemaan tervettä, itseä suojelevaa vihaa, joka auttaa vetämään rajat.
Uhrin on Kuusikallion mukaan ymmärrettävä, että hänen on välttämätöntä kertoa totuus jollekin luotettavalle ihmiselle ja tuntea kaikkia asiaan liittyviä tunteita.
– Anteeksiantaminen on keskeistä, mutta se on valittu asenne, joka vapauttaa vihasta ja katkeruudesta. On tärkeää ymmärtää, että anteeksianto ei poista negatiivisia tunteita asian käsittelyprosessin aikana.
Kuusikallion mukaan seurakunnissa pitäisi puhua avoimesti myös siitä, miten suhtautua häiritsijään ja hyväksikäyttäjään.
Kuusikallio peräänkuuluttaa Suomen evankelis-luterilaiselta kirkolta selkeitä malleja, ohjeita ja käytäntöjä tapauksissa etenemiseen.
– Kattavien ohjeistusten tekemiseen voisimme ottaa mallia Ruotsista ja Norjasta. Ruotsissa on kehitetty hiippakunnissa paikallisia malleja ja auttamistapoja. Norjassa kehitystyö on enemmän kokonaiskirkon käsissä. Meillä Kirkkohallitus voisi ottaa asiasta kopin.
Kuusikallion mukaan seminaariesiintyjät pitivät hyvänä pohjoismaisten kirkkojen tavoitetta luoda seurakunnan tiloista turvallisia kaikille. Toisaalta esiin nostettiin, että kirkon on luotava myös rohkeita tiloja, joissa voidaan puhua vaikeista, kiusallisista asioista.
– Epämiellyttäviä ilmiöitä ei voi työntää sivuun ja ohittaa. Kaikkien pitää tulla niistä tietoisiksi, jolloin niiden ennaltaehkäisy ja käsittely helpottuu.
Ihailu ja tarvitsevat ihmiset vaikeuttavat työroolin rajanvetoa
Seminaarissa pohdittiin seurakunnan työympäristön erityispiirteitä, jotka altistavat häirinnälle ja hyväksikäytölle. Tutkimusten mukaan leiriolosuhteet ja retket vaarantavat selkeitä työrooleja.
Seurakunnan työntekijöitä ihaillaan, ja heitä ympäröi joukko hyvin tarvitsevia ihmisiä.
– On tärkeää olla työssä empaattinen ja inhimillinen, mutta työntekijän on pidettävä huolta rajoista. Hänen tulee säilyttää aina roolinsa työntekijänä ja varmistaa, ettei hän käytä asemaansa väärin henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa, Katri Kuusikallio sanoo.
Ruotsissa joka hiippakunnassa on kaksi yhteyshenkilöä, mies ja nainen, joihin seksuaalista häirintää kokeneet voivat ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä. Suomessa näitä henkilöitä ei vielä ole joka hiippakuntaan nimetty.
– Järjestelmä on erittäin hyvä. Yhteyshenkilön kanssa voi matalalla kynnyksellä pohtia tapahtunutta ja miettiä, kehen ottaa yhteyttä ja miten toimia. Ruotsissa yhteyshenkilöt toimivat myös yhteistyössä piispojen, kirkkoherrojen ja ammattiyhdistyksen edustajien kanssa.
Kuva: Katri Kuusikallio
Lue myös:
Arkkipiispa Mäkinen: Häirinnän suhteen pitää olla nollatoleranssi
Kirkkoherra kyseli seksiasennoista – verkkosivusto kerää kertomuksia häirinnästä kirkossa
Arkistojuttu: Rivouksia, seksiehdotuksia, käsiksi käymistä – tätä on seksuaalinen ahdistelu kirkossa
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.