Rukous on löytänyt paikkansa netistä

Viime viikolla iltarukouksen ympärille perustettu Facebook -ryhmä keräsi muutamassa päivässä satoja ihmisiä yhteen jakamaan iltarukouskokemuksiaan. Ryhmän menestys löi ällikällä sen perustajat, Oulujoen kirkkoherra Satu Saarisen sekä Karjasillan seurakuntapastori Satu Kreivi-Palosaaren.

Saarinen ja Kreivi-Palosaari perustivat ryhmän pitämään iltarukousta esillä ja tukemaan kotien kristillistä kasvatusta.

– Olimme huolissamme siitä, miten iltarukous kantaa ja siirtyykö traditio eteenpäin nuorissa perheissä. Mietimme, mikä olisi helppo ja moderni tapa olla mukana ja jakaa rukousta, Kreivi-Palosaari kertoo.

Rukous ja hartaudellinen materiaali onkin jo vakiinnuttanut paikkansa netissä. Tarjolla on paljonkin erilaisia vaihtoehtoja, kertoo Helsingin seurakuntayhtymän verkkopappi Markus Kartano.

– Esimerkiksi Itkumuurin kautta voi lähettää rukouksen joko suoraan seurakuntaan tai muiden kävijöiden luettavaksi. Mobiilikirkosta taas löytää esimerkiksi päivän rukouksen ja tekstit, Kartano kertoo.

Useat nettirukouksen ja hartauden mahdollistavat palvelut, kuten verkkokirkko.fi tai virtuaalimaailma Second Lifen Kirkkosaari ovat olleet toiminnassa jo useamman vuoden. Markus Kartano ennakoi, että vastaavia syntyy tulevaisuudessa vielä lisää.

– Esimerkiksi Twitterissä tällainen voi mahdollistua ja Instagramissa on jo kokeiltu hartaudellista materiaalia.

Nettirukouksen kannalta merkittävää on se, että netti mahdollistaa samanaikaisesti yhteisöllisen kokemuksen ja yksityisyyden säilyttämisen. Rukous on toisaalta hyvin henkilökohtainen asia, jolloin anonymiteetistä on apua. Netissä rukouksia jakamalla ja selaamalla pääsee myös osaksi yhteisöä. Esimerkiksi Iltarukous Facebook -ryhmä keräsi kahdessa päivässä lukemattoman määrän kertomuksia iltarukoustraditioista, hauskoista väärinymmärryksistä ja erilaisista sananmuunnoksista.

Satu Kreivi-Palosaari kertoo yllättyneensä siitä, kuinka helppoa suomalaisten on ollut jakaa iltarukouskokemuksiaan. Jakamista on helpottanut hänen arvionsa mukaan toisaalta sosiaalinen media ja toisaalta iltarukouksen perinteisyys. Myös Markus Kartano pitää oleellisena iltarukouksen ja ylipäätään rukouksen asemaa suomalaisessa hengellisyydessä.

– Iltarukous on aika monelle tuttu lapsuudesta, se on muistoissa ja tulee mieleen kun on tarvetta. Rukous voi olla meille suomalaisille luontevin tapa olla hengellisesti aktiivinen, vaikka hengellisyyden näyttämistä varotaankin, Kartano pohtii.

Markus Kartano ennustaa, että tilausta nettirukouspalveluille on jatkossakin. Tarvetta rukoukselle luo yhteiskunnallinen tilanne, jossa monet ovat heikossa asemassa ja toisaalta juuri rukouksen asema suomalaisessa hengellisyydessä.

– En usko, että rukous tulee mihinkään katoamaan, vaikka ihmisiä eroaisikin kirkosta. Se voi tietysti vähentyä, jos ihmiset eivät enää opeta rukoilua lapsilleen, Kartano ennustaa.

Iltarukous -ryhmään Facebookissa onkin Satu Kreivi-Palosaaren mukaan tullut kyselyitä siitä, kuinka Iltarukousta voisi lapsille opettaa. Ryhmän perustajat olivat suunnitelleet nostavansa päivittäin esille jonkin rukouksen, mutta sivu täyttyikin nopeasti käyttäjien omista viesteistä. Rukous on ollut esillä jopa käsityönä. Satu Saarinen ja Kreivi-Palosaari katsovat, ettei ryhmää ja sen ottamaa suuntaa kannata kovin paljoa ohjailla tai kaitsea.

– Kyllä sen täytyy saada itse muotoutua. Ehkä sen takia ihmisten on ollut helppo tulla mukaan, Satu Kreivi-Palosaari pohtii.

Netissä on ainakin seuraavia rukous- tai hartauspalveluja:

Verkkokirkko.fi

Verkkokirkon kirkkosalissa voi katsoa jumalanpalveluksia, hartaustilaisuuksia ja kirkkokonsertteja Maunulan kirkosta taltioituna. Sivustolla voi myös kirjoittaa nettipapille, sytyttää kynttilän lähimmäiselle tai jättää oman rukouksensa.

Itkumuuri.fi

Itkumuurille voi jättää oman rukouksensa muiden luettavaksi, selata muiden rukouksia tai lähettää rukouspyynnön suoraan seurakuntaan.

Mobiilikirkko.fi

Mobiilikirkosta löytyy muun muassa verkkoretriitti, päivän sana, raamattuhaku, saunaretriitti, mobiili ikoni ja Jeesuksen sanoja.

Second Lifen Kirkkosaari

Virtuaalimaailma Second Lifen Kirkkosaarella voi vierailla hiljentymispaikoissa. Hartaus järjestetään kerran viikossa keskiviikkoiltaisin.

Iltarukous Facebookissa

Kerro omia iltarukouskokemuksiasi ja selaa muiden viestejä.

Edellinen artikkeliUkrainan presidentti on pastori
Seuraava artikkeliVanhustyön keskusliitosta tukea professori Kankaan avaukselle vanhempien tukemisesta rahalla

Ei näytettäviä viestejä