Reuters: Kristitty nainen velvoitettiin riisumaan huivinsa ajokorttikuvaa varten

Yhdysvaltalainen kristitty nainen Yvonne Allen velvoitettiin riisumaan huivinsa ajokorttikuvaa varten Yhdysvaltojen Alabamassa, kun hän uusi ajokorttiaan viime joulukuussa. Asiasta kertoo
Reuters.

Allenin mukaan hänelle kerrottiin, että vain musliminaisilla on oikeus peittää hiuksensa kuvassa. Hän suostui vaatimukseen, koska uskoi, ettei hänellä ole muita vaihtoehtoja. Allen kertoo kuitenkin, että hän koki häpeää ja tunsi olevansa tottelematon Jumalaa kohtaan.

Allenin mukaan hänen vakaumuksensa pakottaa hänet peittämään hiuksensa julkisesti.

Kansalaisoikeuksia puolustava järjestö The American Civil Liberties Union on nostanut asiasta oikeusjutun, jossa se syyttää piirikunnan viranomaisia Allenin uskonnollisten oikeuksien rikkomisesta. Järjestö vaatii, että Allenille annetaan mahdollisuus uuden kuvan ottamiseen huivi päässään.

Edellinen artikkeliPekka Simojoki: ”Jos puhe menee Jumalaan tai Jeesukseen, se on hirveä tabu”
Seuraava artikkeliPiispainkokous: Uusi avioliittolaki ei muuta kirkon avioliitto-opetusta – mutta keskustelu asiasta s

Ei näytettäviä viestejä