Ranskan presidenttisuosikki: Kirkon ja valtion ero perustuslakiin

HollandeFrancoisWIKIFrancois Holland naulaisi kirkon ja valtion eron perustuslakiin. Hänen mukaansa tämä vahvistaisi Ranskan sekulaaria imagoa.

Ranskassa kirkon ja valtion ero on toteutettu vuoden 1905 lailla. Alueellisia poikkeuksia kuitenkin on. Elsassin eikä Moselin alueisiin laki ei esimerkiksi päde. Nämä alueet liitettiin Ranskaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Näillä alueilla esimerkiksi pappien palkkoja maksetaan julkisista rahastoista.

Hollanden ehdotuksessa alueelliset eroavaisuudet otetaan huomioon, mutta varsinaista ratkaisua niihin ei anneta, kertoo ENI-uutistoimisto.

Presidentti Nicolas Sarkozy pelkää Hollanden idean rikkovan yhteiskunnassa kirkon ja valtion suhteista vallitsevaa yhteisymmärrystä.

Kirkkojen edustajat ovat esittäneet arvioitaan, miten perustuslakimuutos vaikuttaisi kirkkojen asemaan. Kaikki tuntuu kuitenkin olevan aika lailla hämärän peitossa. On muun muassa kyselty, miten kävisi historiallisten kirkkojen ylläpitämisen, jota on toteutettu valtion rahoilla.

Ranskassa kirkoille tarjotaan joitakin verohelpotuksia.

Ranskan valtion sekulaarius on jo mainittu perustuslain esipuheessa.

Ranskassa käydään presidentinvaalit keväällä.

(Kuva: Wikipedia/Charles Hendelus)

Edellinen artikkeli”Kirkko ei ole suurin kolonialisti saamelaisten historiassa”
Seuraava artikkeliRuokapula yhä suurempi uhka Egyptissä

Ei näytettäviä viestejä