Raija Henttonen Parikkalan kirkkoherraksi – ”Haluan olla maalaispappi”

Parikkalan seurakunnan seuraavaksi kirkkoherraksi on valittu Luumäen seurakunnan vs. kappalainen Raija Henttonen, 33. Hän sai kirkkovaltuuston äänestyksessä keskiviikkona yli puolet äänistä, joten toista kierrosta ei tarvittu.

Henttosen lisäksi ehdolla olivat Kiteen seurakunnan kappalainen Juha Aronen ja Uudenkaupungin seurakunnan kappalainen Samuel Mäkinen.

Imatralta kokoisin oleva ja Ruokolahdella asuva Henttonen sanoo, että on aina halunnut olla maalaispappi.

– Se tarkoittaa minulle sitä, että haluan tuntea seurakuntalaiset ja että tunteminen on molemminpuolista. Haluan olla lähellä ihmisiä, osallistua perheiden ja sukujen elämään muun muassa kasteiden, häiden ja hautajaisten kautta. Arvostan mutkattomuutta, olen itsekin helposti lähestyttävä.

Henttonen kertoo työskennelleensä opiskeluaikana tarkoituksella erikokoisissa seurakunnissa. Pieni Jaalan kappeliseurakunta Kouvolassa teki häneen yhteisöllisyytensä vuoksi vaikutuksen.

– Suuressa kaupunkiseurakunnassa ei opi tuntemaan seurakuntalaisia eikä edes kaikkia työtovereitaan. Toivoin jo opiskeluaikana, että voisin tehdä papin työtä maaseudulla, ja se näyttää toteutuneen, Henttonen sanoo.

Parikkalan kirkkoherranvaali järjestettiin hyvissä ajoin, sillä nykyinen kirkkoherra Marja-Liisa Malmi jää eläkkeelle ensi vuoden tammikuussa. Syy varhaiseen valintaprosessiin olivat edellisen kirkkoherranvaalin kokemukset: virka oli tuolloin auki neljästi ennen kuin siihen saatiin päteviä hakijoita.

Kuva: Raija Henttonen

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliPääkirjoitus: Kristilliset järjestöt ovat ahtaalla
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Ketkä kokoustavat? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Ei näytettäviä viestejä