Oikeistolaisuus on ominut totuudellisuuden ja vasemmistolaisuus hyvyyden, pohtivat Teemu Laajasalo ja Antti Mustakallio. Päätehtäväksi teologit saivat kuitenkin analysoida kahdeksan puoluejohtajan asia- ja esiintymisosaamista sekä arvoja. Ken heistä pärjäisi pääministerinä?
Kotimaa-talon neuvotteluhuoneen seinille Helsingissä on aseteltu puoluejohtajien kuvat ja niiden viereen sanat asiat, arvot ja esiintyminen. Miten nämä ovat puoluejohtajien hallussa?
Kirkkoherra Teemu Laajasalo empii alkuun, olisiko hänen lainkaan pitänyt suostua kommentaattoriksi. Hän ei pappina halua sanoa mitään pahaa yhdestäkään puoluejohtajasta.
– Ja minulle jätetään pahan poliisin rooli, huomauttaa poliitikkojen esiintymistä mediassa arvioiva puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallio.
Teemu Laajasalo esittää roolihahmo Teemu Tammisaloa TV1:n huumorin keinoin ruotivassa, piikikkäässäkin YleLeaks-ohjelmassa. Siitä huolimata hän sanoo, että pappien pitäisi pysyä poissa politiikasta.
– Se sopii huonosti luterilaiseen regimenttioppiin ja ajatukseen, että kirkko on kaikkien kirkko. Jos lähtee pappina puoluepoliittiseen painiin, joutuu lähtökohtaisesti valitsemaan viholliskuvia, hän perustelee.
– Samoin perustein ei varmaan pitäisi kyllä olla poliittisessa satiirissakaan, vaikka siinä tosin vitsaillaan tasaisesti kaikista.
Lisäksi Laajasalon mielestä kaikessa poliittisessa arvioinnissa on Jari Tervo -riski. Tällä hän viittaa tilanteeseen, jossa keski-ikäinen, hieman mahakas mies katsoo jalkapalloa tv:stä ja on tietävinään kaiken siitä, miten pelaajien pitäisi toimia.
Jutun lopussa video Laajasalon ja Mustakallion keskustelusta.
Stubb – Jos tuleekin neljäs pointti
Mustakallio, jolla Laajasalon tapaan on teologin koulutus, aloittaa puhumalla pääministeri Alexander Stubbista. Kokoomuksen puheenjohtajaan kohdistuu erittäin kovat paineet. Hän on luotsannut murskakritiikkiä saanutta hallitusta. Hän on saanut puolueen sisällä kritiikkiä henkilövalinnoista. Puoluekannatus on tullut alas kuin lehmänhäntä.
– Esiintymisessä paineet näkyvät yllättävän vähän. Luulen, että hänellä on aika kova paineensietokyky. Hän on osoittanut urallaan pystyvänsä kantamaan isoa henkistä kuormitusta ja selviytymistä vaativista tehtävistä. Hänellä on myös hyvä fyysinen kunto.
Mustakallio arvioi Stubbin loistavaksi esiintyjäksi ja esitelmöijäksi. Hän on yhdistelmä professoria, inspiraatiopuhujaa ja myyntitykkiä. Hänen usein tehokeinona käyttämä kolme pointtia on noussut suomalaiseen esiintymiskulttuuriin.
– Se toimii. Kolme pointtia pysyy ihmisten mielessä. Jos tuleekin neljä, häntä kuunnellaan todella tarkasti, että mikäs juttu tämä on. Kansainvälisillä foorumeillakin Stubb tuntee etiketin, on ryhdikäs, pukeutuu hyvin, osaa kieliä. Hänet voisi lähettää mihin tahansa edustamaan Suomea. Tulee kuva, että hänellä on asiat hallussa.
Stubb – Ultrasivistynyt suvereeniuskokemus
Laajasalokin painottaa, että Stubb on kahdeksasta eduskuntapuolueen johtajasta täysin suvereeni kansainvälisillä kentillä.
– Jos pääministerin tehtävä on edustaa Suomea ja johtaa EU-politiikkaa, hänhän on aivan eri liigassa kuin muut. Aikanaan, kun katolisen isän Martti Voutilaisen kirjastossa käännettiin katolista katekismusta, Voutilainen kommentoi 5-6 kielellä käännöstä. Samanlainen täydellinen ultrasivistynyt suvereeniuskokemus tulee Stubbista.
Laajasalon mukaan Stubb on tietyssä mielessä epäsuomalainen. Hän edustaa jotakin sellaista, mitä haluaisimme olla. Moni saattaakin haluta äänestää ikään kuin haavekuvaa.
Mustakallion mielestä Stubbin haaste ei ole puhuminen vaan se, kun hän ei puhu.
– Yleinen kritiikki on se, että häneltä puuttuu vähän nöyryyttä, ihan kuin olisi vähän ylimielinen. Se voi johtua siitä, että joskus vaikuttaa, ettei Stubb jaksa vaalipaneeleissa kuunnella, mitä sanottavaa muilla on. Sitten taas kun hän puhuu, hän menee nopeasti asiaan. Näiden yhteisvaikutus voi luoda kuvan, että hän ei ole kiinnostunut muitten asioista.
– Jos ajattelemme muita karismaattisia oikeistolaisia hahmoja, kuten Hjallis Harkimoa tai Björn Wahlroosia, heidän edessään haastattelija menee pikkulapseksi. Stubbissa ei kuitenkaan ole Hjalliksen kärsimättömyyttä tai Nallen takakenoa, yläviistoa tyyliin ”tajuatsä, että luonnossa sä olisit jo kuollut”. Stubbissa on kuitenkin vain pieni häivähdys tai nyanssi tätä, Laajasalo puolustaa.
– Mutta se nyanssi vaikuttaa kansalaisiin. Minähän en sano, että Stubb on ylimielinen, vaan pohdin sitä, että mistä kokemus saattaa johtua, Mustakallio painottaa.
Stubb – Voimalla brändäämisessä vaaransa
Teemu Laajasalo kiinnittää huomiota myös siihen, että Stubb on brändännyt itsensä teräsmieheksi. Puoluejohtajahan harrastaa triathlonia.
– On aika vaarallinen ratkaisu, kun on brändännyt itseensä voimaa, vahvuutta, ylivoimaisuutta ja yli-inhimillisyyttä ja toisaalta halua edustaa tavallista kansaa.
Laajasalo on havainnut Stubbin korostaneen viime aikoina kokoomuksen perinteisiä arvoja koti, uskonto, isänmaa. Hänen mielestään tämä on myönteinen piirre. Hyvä kysymys kuitenkin on, olisivatko arvot voineet näkyä jo aiemmin Stubbin esiintymisessä. Konservatiivisten arvojen nopea esiinnosto voi tuoda vaikutelman tilaustaideteoksesta.
Antti Mustakallion ajatuksissa edellinen pääministeri Jyrki Katainen onnistui paremmin kuin Stubb pitämään kokoomuksen etelän arvoliberaalit ja konservatiivisen kokoomus-siiven koossa.
– Katainen on hybridi, ikään kuin nuori vanha, maalta ja kaupungista. Hän on se kaveri Siilinjärveltä ja Suomen lukiolaisten liitosta, joka puhuu möreällä äänellä. Stubb taas on lajityypillisesti puhdas helsinkiläinen, kosmopoliitti, teräsmies, joka puhuu seitsemää kieltä, Laajasalo kuvaa.
Sipilä – Onko ilmiö vasta alussa
Antti Mustakallio toteaa, että keskustassa eletään aikaa, jona sisäinen usko puolueen mahdollisuuksin on palannut. Maakunnissa puoluejohtaja Juha Sipilä otetaan vastaan suorastaan messiaana. Mustakallio on kuullut vaalikentiltä, että Sipilä on poikkeuksellisen taitava kohtaamaan ihmisiä. Hän osaa pysähtyä jokaisen kohdalla ja kuunnella. Hän luo kiireettömän vaikutelman.
– Jos hän ehtii tehdä tällaista vaalityötä mahdollisemman paljon, Sipilä-ilmiö voi olla vasta alussaan.
Laajasalo kokemus on, että Stubbkin on henkilökohtaisesti tavattaessa karismaattinen ja vahvasti läsnä.
– Stubbin karisma on välittynyt rock-tähti-tyyppisesti. Hänen intensiteetissään on jotain, että minä olen nyt tässä. Ehkä Sipilän kyky vaalikentillä on laadullisesi nöyrempi.
Vaikka Juha Sipilä on poliitikkona melko tuore, hänellä on uskottava yrittäjän ura takanaan. Hän on tullut miljonääriksi omalla työllään. Tämä vähentää liiallista pätemisen tarvetta politiikassa.
– Hänellä ei ole menetettävää. Kannatus on tuplaantunut Mari Kiviniemen ajoista. Jos kepu tippuu nyt 21 prosenttiin, mitä sillä on väliä, Laajasalo sanoo.
– Pointti on se, että hän kykeni luomaan miljoonayrityksen ja tässä taloudellisessa tilanteessa tämä tausta herättää luottamusta, Mustakallio tarkentaa.
– Metatasolla se kertoo myös taloudellisen diskurssin yliluonteesta. Pääministerihän on myös ulkopolitiikan johtaja. Nyt arvostetaan kuitenkin insinööriyttä ja toimeenpanokykyä, Laajasalo sanoo.
Sipilä – Hän on koti uskonto isänmaa
Gallup-johtajasta monella on helposti vain positiivista sanottavaa. Niin uhkaa käydä Mustakallion ja Laajasalonkin kanssa. Laajasalo toteaa hämmentäväksi sen, että Sipilästä välittyy tunne, että hänestä puuttuu valheellisuus.
– Minulla on sama fiilis, en osaa sanoa, mistä se Sipilän kohdalla johtuu, Mustakallio vastaa.
Kun Stubb mainitsee sanat koti, uskonto ja isänmaa, Sipilän ei tarvitse sanoa niitä.
– Hän on koti, uskonto ja isänmaa, Laajasalo sanoo.
Sipilän kansansuosio on Laajasalon ja Mustakallion mielestä nyt sitä luokkaa, että hän voisi puhua negatiivisemminkin ja suoremmin Suomen taloudesta – kuten matokuuria valtiovarainministerinä vaatinut Iiro Viinanen aikanaan.
Välisoitto – Miten olisi uusliberalistinen talousripari?
Yleisenä havaintona Laajasalo katsoo, että oikeistolainen poliittinen diskurssi on Suomessa ominut totuudellisuuden ja vasemmistolaisuus hyvyyden. Kun oikeistolainen Viinanen aikanaan vaati säästöjä, hänellä oli ikään kuin oikeus puhua inhottavia asioita. Ihmisillä oli tunne, että hän puhuu totta.
– Häntä voitiin syyttää kovasydämisyydestä ja ymmärtämättömyydestä, mutta ei siitä, että hän olisi valehdellut. Vasemmisto taas puhuu lähtökohtaisesti moraalisesti, ymmärtäen ihmistä. Jos oikeistolainen puhuisi pienen ihmisen puolesta, hänen ajateltaisiin niistävän tätä. Jos oikeistolainen puhuu kestävyysvajeesta, häntä uskotaan. Jos vasemmistolainen puhuu, että voidaan elvyttää, häntä ei uskota, mutta häntä voidaan kuitenkin äänestää koska hän on niin hyvä, Teemu Laajasalo pohtii.
Hänen mielestään kirkossakin viljellään tällä hetkellä liberaaleja kannanottoja, joista on aistittavissa, että hyvyys kuuluisi ikään kuin lähtökohtaisesti vasemmistolaiseen tai vihreään ytimeen.
– Se on vaarallinen diskurssi ihan yhtä lailla kuin se, että kirkko olisi kokoomuslainen kypäräpappi.
Antti Mustakallio heittää, että vihreiden riparien rinnalla voisi olla myös uusliberalistisia talousripareita.
Sipilä – Ei ole katsomusvapaata puhetta
Juha Sipilä on uskonnolliselta taustaltaan rauhansanalainen. Rauhan sana on pieni lestadiolainen suuntaus. Mustakallio arvelee, että tämä voi olla Sipilälle jonkinlainen toiseuttava tekijä.
– Moni voi kysyä, voiko samaistua tähän. Sipilä on sinut uskonnollisen perintönsä kanssa, mutta ei mitenkään tuo erityisesti esille.
Teemu Laajasalo muistuttaa, ettei politiikkaa ja uskontoa pidä sekoittaa, mutta toisaalta ei ole olemassa myöskään katsomusvapaata puhetta tai arvoneutraliteettia. Lait palautuvat normeihin, normit arvoihin, arvot maailmankatsomukseen, joka voi pohjautua uskonnolliseen maailmankuvaan. Tällaisesta näkökulmasta kristillisdemokraattien slogania Arvoistasi politiikkaa voi pitää Laajasalon näkökulmasta myös hyvänä, vaikkei Raamattu politiikan oppikirjaksi käykään.
Rinne – Säkkimäisyys kaikkoamassa
Kun Antti Rinne valittiin Sdp:n puheenjohtajaksi, puolueessa oli tyytymättömyyttä Jutta Urpilaisen linjaan.
– Sitä pidettiin liian oikeistolaisena, haluttiin enemmän vasemmistolaisempaa sosialidemokratiaa edustava henkilö. Olen odottanut, että Rinteestä sukeutuisi innostunut ja innostava keskustelija tv:n vaalitenteissä. Luulen, että tämä kehitys on vielä käynnissä, Antti Mustakallio sanoo.
– Heti valintansa jälkeen hänen kehonkielinen olemuksensa oli kovin staattinen, vähän säkkimäinen. Hän vain oli siinä. Nyt hänen kätensä ovat alkaneet vaalitenteissäkin käydä. Se herättää kuulijoissa luottamusta ja tuo vaikutelman, että hän on enemmän asiansa takana. Rinteen puolesta voi sanoa myös sen, että hän menee nopeasti asiaan eikä lavertele. Jos kysytään kyllä tai ei, hän sanoo kyllä tai ei. Se voi tosin olla vähän ongelmakin, hän jatkaa.
Mustakallion mielestä Rinne on vahva silloin, kun häntä haastatellaan yksin. Hänestä tulee sympaattinen vaikutelma. Puoluejohtajien paneeleissa hän saattaa jäädä jalkoihin.
– Hänessä ei ole innostavaa kipinää, jota vaaditaan. Tv-tentit ovat kilpailutilanteita näkyvyydestä.
Rinne – Väärän vuosikymmenen imago
Teemu Laajasalo on tavannut Rinteen henkilökohtaisesti. Hänen mielestään demarijohtajan olemus livetapaamisessa ja telkkarissa on kuin yö ja päivä.
– Vaalikentiltä kokemus on se, että hänellä on aikaa, hän on kiinnostunut, hän on rento, mukava ja vieläpä hauska. Telkkarissa tulee toinen kuva, Laajasalo sanoo.
Hänen mielestään Rinne on onnistunut puoluejohtajana erinomaisesti. Hän lähti liikkeelle kuopasta. Kuopalla Laajasalo viittaa siihen, että Rinne sai käsiinsä jakaantuneen puolueen ja hänestä maalattiin puhdas ay-jyrä, jolla oli vähän kuin väärän vuosikymmenen imago.
– Hän oli joillekin keski-ikäinen mies, joka syrjäytti nuoren naisen, joka oli antanut kaikkensa, hoitanut säntillisesti valtiovarainministerin hommia ja pitänyt Suomen puolta.
Tähän kuvaan nähden Rinne on Laajasalon mielestä onnistunut yhdistämään puoluetta ja laventamaan imagoaan.
– Hänellä on ollut myös kirkkomyönteisiä näkökulmia, vaikka voisi ajatella, että ay-taustaisella demarijuristilla olisi toisenlainen ote, kirkkoherra Laajasalo kiittää.
Soini – Ravihevonen, joka tähtää hillotolpalle
Timo Soini haluaa hallitukseen. Siitä taitavat kaikki Suomessa olla yhtä mieltä. Antti Mustakallio uskoo, että Soini pyrkisi vakioimaan Perussuomalaiset asemaan, jossa se olisi aina se kolmas hallituspuolue.
– Persut, toinen RKP, Laajasalo sanoo väliin.
– Samalla tavalla kun Stubb on täydellisen suvereeni Euroopassa, kyllähän Soini on täydellisen suvereeni edustamaan suomalaisen kansan ääntä. Eihän Soini ole mikään maalainen. Hän on espoolaisesta lähiöstä, mutta kun hän menee eri puolille navettaan pyörimään ja nauramaan isäntien kanssa, tulee niin hyvä fiilis, että haluaa olla mukana. Kun Kari Salmelainen juonsi Napakymppiä, hän joutui puhumaan savoa ja hänenkin täytyi esiintyä jonain muuna kuin oli, Laajasalo vertaa.
Soini on reettorina aivan ylivoimainen. Laajasalo arvostaa ”puolueen haasteellisesta siivestä” myös Jussi Halla-ahon blogin kirjoittamisen taitoa.
– Heidän bloginsa ovat todella kovaa kamaa Suomen mittakaavassa. Maassa, jossa on keskinkertaista harmaata esitelmäblogia, joku rinnastaa itsensä ravihevoseen, joka tähtää hillotolpalle. Kuka tuollaista hahmoa voisi edes käsikirjoittaa, Laajasalo sanoo ja viittaa erääseen Soinin kirjoitukseen.
Soini – Puhetaito ei tule itsestään
Antti Mustakallion mukaan Soini on parhaimmillaan jutustelevassa puheessa, jossa ei tule olo, että hän pitää esitelmää.
– Hän juttelee juuri sinulle, heittelee juttuja. Sitten on vahvoja väitteitä EU:sta ja ilkikurista piikittelyä muista puolueista, joka ei mene överiksi. Tämä taito ei tule itsestään. Soini on kertonut Retoriikan kesäkoulussa 2012, miten hänestä tuli puhuja. Aina, kaikissa tilanteissa, joihin hän politiikassa pääsi, hän halusi pitää puheen vaikka torilla olleille parille pululle, itse Retoriikan kesäkoulu -tapahtumaa Hämeenlinnassa isännöivä Mustakallio kertoo.
Soinilla on kuitenkin yksi haaste. Hän puhuu usein itsestään, kun voisi puhua perussuomalaisista tai puolueesta. Mustakallio uskookin, että perussuomalaisen puolueen sisällä kuplii. Siellä on myös tyytymättömyyttä Soinin johtajuuteen.
– Se on liian autoritaarista, hän ei ole kyennyt jakaman vastuuta ja nostamaan rinnalle muita johtajia. Soinin suosio on puolueen ulkopuolella suurempi kuin sisällä, voisi jopa sanoa. Lisäksi minun on vaikea nähdä, mikä perussuomalaisten iso sanoma ja viesti on vaaleissa. Sen kiteyttäminen kuuluisi puolueen puheenjohtajalle, Mustakallio toteaa.
Soini – Kielikuvat elävät kansan syvissä riveissä
Toisaalta Teemu Laajasalo muistuttaa, että puolue on käytännössä Soini. Hän on faktisesti itse tehnyt ison työn hilatakseen puolueen ylös. Hän on ollut perustamassa puoluetta.
– Häntä ei syytetä puolueen kaappaamisesta omakseen kuten Päivi Räsästä. Ja onhan perussuomalaisissa myös kakkonen selvästi, totinen protestantti Jussi Niinistö, Laajasalo katsoo.
Hänen mielestään perussuomalaisia on myös lyöty turhaan kirkollisesta ”vasemmistolaisuus on yhtä kuin hyvyyttä” -kehyksestä.
– Jossain kirkollisessa puheessa on puhuttu hirveän voimakkaasti vihapuheesta ja se on samastettu perussuomalaisiin. Se on erittäin vaarallinen samaistus. On vaikea ajatella, että joka viides suomalainen puhuisi vihapuhetta.
Antti Mustakallio tarkentaa kuvaustaan Soinin esiintymisestä, joka on demonstratiivista retoriikkaa.
– Soinin kielikuvien tarkoituksena on saada asia elämään kansan syvissä riveissä, heittää sopiviin paikkoihin lauseita, joita kansa toistelee. Se on metodi, hän selvittää.
Sekä Laajasalo että Mustakallio näkevät myös metodissa piilevän vaaran. Joissain tv-keskusteluissa saattaa näkyä, miten Soinin on pakko päästä sanomaan jokin sutkaus, vaikka tilanne ei välttämättä olisi sopivin.
Laajasalo pitää Soinia rautaisena asiantuntijana myös politiikan substanssissa, asiassa. Soini tietää, miten eduskunnassa viedään asioita läpi.
– Pystyn kuvittelemaan, että Timo Soini voisi selvitä pääministerin pestistä, mutta se olisi erilainen Soini, Mustakallio sanoo hivenen varovaisesti.
Haglund – Mies vailla suomettumisen haamuja
Isojen puolueiden puheenjohtajat on käyty läpi. Kello tikittää ja asiantuntijoilla alkaa olla hoppu muihin tehtäviin. Onkohan tämä suomalaisen demokratian ongelma? Isot pysyvät isoina, kun keskustelu aloitetaan aina niistä.
Kun mannermaisesti pukeutuva ja vähän snobin oloinen Carl Haglund otti RKP:n puheenjohtajuuden, hän oli Antti Mustakallion mielestä uudentyylinen poliittinen hahmo.
– Herätti epäilystä, miten häneen kansan tummissa riveissä suhtaudutaan. Haglund voi kääntää tämän voitokseen, koska häntä edelleen katsotaan aika tuorein silmin. Puolustusministerin pesti on ollut hänellä hyvin suuri vahvuus. Hän on ollut ensimmäinen henkilö, joka on puhunut aika suorin sanoin siitä, ettei Venäjä toimi kansainvälisten lakien mukaan ja että emme hyväksy sitä. Moni on kokenut raikkaana, etteivät hänen puheessaan näy suomettumisen haamut.
Laajasalo toteaa, että joitakin on myös voinut pelottaa, miten puolustusministeri on noin epäreaalipoliittinen.
– Hänen puolustusministeriytensä on kiinnostava riitasointu siihen, että hän on armeija käymätön mies.
Haglund on arvoiltaan selkeästi liberaali, mutta hän on Antti Mustakallion mielestä profiloitunut nyt myös isänmaallisena ihmisenä.
– Puolustusministerin paikka on tehnyt hyvää hänelle. Jos hän olisi tasa-arvoasioista vastaavat ministeri, hänen positionsa olisi itseymmärretympi, Teemu Laajasalo toteaa.
– Haglundin vahvuus esiintyjänä on se, että hän on aika rento ja oma itsensä. Hän vaikuttaa aidolta ja sympaattiselta hahmolta, Mustakallio sanoo.
Räsänen – Kohtuuttoman aliarvostettu
Kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen turva on se, että hänellä on pitkä poliitikon ura, ministerikokemusta ja paljon asiaosaamista.
– Pienen puolueen edustajana hänen ei tarvitse koko ajan miettiä poliittista peliä, Antti Mustakallio lisää.
Hän muistuttaa, miten Räsänen saattaa saada kansalta ministerinä toimimisesta huonoimmat arviot mutta poliitikkojen arvioinneissa hän on hyvää tasoa.
Laajasalon mielestä Räsänen on kohtuuttoman aliarvostettu poliitikko.
– Nyt on puhuttu, mitä poliitikot ovat saaneet aikaiseksi. Räsäsen vastuuta oli vähentää sisäministeriön alueelta kuluja. Hän oli se, joka heti vaalikauden aluksi nitisti liikkuvan poliisin. Se oli poliittisesti vaikea tehtävä. Kuka muu on tehnyt tällaista. Hän on monissa jutuissa pärjännyt asiaosaamisella setien joukossa ylivoimaisesti.
– Keskustelussa hän on tylsä ja puolueen kannalta ongelma on se, että häntä katsotaan vain seksuaalieettisen lasien läpi. Hänen täytyy katsoa peiliin, koska hän on itse tehnyt tämän valinnan. Hän on tiivistänyt kannatuksensa puolueensa ydinväen piirissä, mutta muu puolue on jäänyt heikompaan happeen. Puolue identifioituu juuri hänen äänestäjiinsä, puolue voisi olla enemmänkin, Laajasalo jatkaa.
– Hänellä on tämä lokero, johon hän on päätynyt. Se on aika karua, Antti Mustakallio lisää.
– Ei se sattuma ole se lokero varmaan. Hän on laskenut, että siinä on hänen kannatuksensa, Laajasalo sanoo.
Niinistö – Vihreillä evankelikaalien haasteet
Ville Niinistö, vihreiden puheenjohtaja ei ole Antti Mustakallion mukaan muuttunut tai kehittynyt esiintyjänä. Hän on pysynyt aika samanlaisena. Hänen asiaosaamisensa on aina ollut kovaa luokkaa. Niinistön voisi vaivatta kuvitella pääministeriksi.
– Hän pystyy asiasta kuin asiasta pitämään pienoisluennon. Tv-esiintymisessä häiritsee se, että hän käyttää aika teknistä, pikkaisen vaikeata kieltä. Hänelle tekisi hyvää avata asioita vähän enemmän kansankielellä.
Laajasalo näkee Niinistön hahmona, joka voisi johtaa mitä tahansa puoluetta. Hän on melko väritön, mutta hänen puolueensa on värikäs.
– Jos ajatellaan Pekka Haavistoa, joka on mestari luomaan valtiomiesmäisyyttä ja miellyttävyyttä, suhteutuuko Niinistö kohtuuttomaan vertauskohteeseen, en tiedä. Ville Niinistö edustaa puheissaan rakentavaa ja mukavaa konsensushenkistä tapaa. Haaste on siinä, onko se oikeassa suhteessa kannattajaväkeen. Livetapaamisissa hän on hirveän mukava, rento, ei-tosikko.
– Vihreiden perushaaste on sama kuin evankelikaaleilla eli maailmanlopusta puhuminen, ilottomuus ja itseironian puute. Heillä on eskatologinen klangi. He ovat niin moraalisia ja hyviä, että vähän varovat iloa. Naurukin on vähän pidätettyä. Kun on niin voimakas maailmanlopun tunnelma, tulee hillitön tuska siitä, miten te muut olette näin tyhmiä, että olette kävelemässä helvettiin. Tämä ylimielisyys tulee vihreässä puheessa esiin. Hillotolppaukko (Soini) sanoo silloin, että tuulimyllyilläkö te pyöritätte paperitehtaita, Laajasalo kärjistää.
Niinistö – Tärkeämpää kuin kestävyysvaje
Mustakallio vaihtaa vakavampaan puhetapaan.
– Ympäristön pelastaminen on ihmiskunnan tärkein kysymys, isompi kuin kestävyysvaje. Sillä on kaikki potentiaali nousta poliittiseksi johtokysymykseksi. Mutta jos vihreiden sanoma kuulostaa moralistiselta, siihen ei ehkä haluta mennä mukaan.
Laajasalo pohtii, onko Niinistölle käynyt osin samalla tavalla kuin Räsäselle: onko hän jäänyt kohtuuttomalla tavalla tiettyyn oikeassa olemisen ja arvoliberaaliuden kaikenkattavaan kehykseen.
– Hän on esittänyt hyviä näkemyksiä, kuinka cleantech tai greentech otetaan riittävän vakavasti. Hän tuo hyvin systemaattisesti esiin, vaikka vähän vakavasti, miten asiat pitää hoitaa, Laajasalo kehuu.
Kirkkoherran mielestä Niinistö on myös tasapainoillut hyvin puolueensa kirkkomyönteisen ja -kielteisen siiven välillä niin, että kirkon vihreät eivät ole vieroittuneet puolueesta.
– Kirkon työntekijöiden piirissä vihreiden kannatus on erittäin korkea.
Arhinmäki – Makean katufestarin mies
Paavo Arhinmäessä, Vasemmistoliiton puheenjohtajassa on tapahtunut aivan viime aikoina muutos.
– Hänestä näyttäisi olevan tulossa säyseämpi poliitikko. Hän on muuttanut puhetyyliään siistimmäksi. Hän on myös kohteliaampi ja sovittelevampi. Kun hänellä vuosi sitten EU-tentissä oli kaksintaistelu Haglundin kanssa, näytti suorastaan, että hän käy käsiksi Haglundiin. Hiljattain esimerkiksi MTV:n tentissä nähtiin erilainen Arhinmäki. Hän on edelleen aktiivinen ja innokas, muttei pelottavan aggressiivinen, Mustakallio kuvaa.
Teemu Laajasalon mielestä Arhinmäki on onnistunut päivittämään puolueensa. Se ei ole jäänyt perinnepuolueeksi tai kuollut. Tämän lisäksi hän on onnistunut säilyttämään riittävän erilaisen roolin suhteessa vihreisiin.
– Se on olennaista, koska puolueet ammentavat samasta laarista. Tämä on hänen taituruuttaan ja liittyy henkilöbrändiin. Hänen imagonsa on kiinnostava. Mitä metallimiehen pitäisi ajatella tyypistä, jonka pääjuttu on tehdä makea katufestari?
Mustakallio pitää Arhinmäkeä melko hyvänä puhujana.
– Jos hän malttaa puhua rauhassa, hän osaa selittää aika ymmärrettävällä tavalla esimerkiksi vasemmistolaisen elvytyspolitiikan niin, että talouspolitiikkaa ymmärtämätön voi sen ymmärtää.
Missä ovat perheet?
Puoluejohtajat on käyty läpi, kun Teemu Laajasalo muistaa heidän perheensä, tärkeät taustahahmot.
– Perheet ovat olleet vähän julkisuudessa.
Totta.
Kuvakarusellin kuvat: Minerva Seppälä.