Tampereen piispa Matti Repo rymisteli suviseurojen puheessaan keskelle vaikeita opillisia kysymyksiä ja teki silkkoa lestadiolaisten rakkaimmista uskonkäsityksistä, arvelee puhetaidon kouluttaja Juhana Torkki. Repo muun muassa arvosteli suorin sanoin lestadiolaisten kaste- ja seurakuntaoppia.
”Reaktiot seurakentällä eivät olleet edes tyrmistyneitä, pikemminkin huvittuneita”, kuvaa Torkki. ”Moni ihmetteli, että olipa siinä tervetulotoivotus.”
Lestadiolaiset ovat itsekin tunnettuja suorapuheisuudestaan, mutta heillä on vanha periaate: ”ei saa leikata kuulijoiden korvia”. Ei siis pidä puhua niin tylysti, että kuulijat lakkaavat ottamasta puhujan sanoja vastaan.
Antiikin retoriikassa tämä oli hyvin korostettu periaate. Puhujan ensimmäinen tehtävä on captatio benevolentiae, voittaa kuulijoiden luottamus ja tehdä heistä hyväntahtoisia.
Torkki ei pidä lainkaan pahana, että piispa sanoo suoraan, mitä ajattelee. Se on vain tervetullutta. Hänen mukaansa suomalaiset pelkäävät liikaakin reilua keskustelua vaikkapa amerikkalaisiin verrattuna.
Keskustelu on Torkin mukaan kuitenkin oma taiteenlajinsa. Antiikin aikana eroteltiin erilaisia genuksia eli puhetilanteita. Yksi niistä oli se, kun puhuja on täysin eri kannalla yleisönsä kanssa. Se vaatii erityistä herkkyyttä ja erityisen hienoa retoriikkaa.
Torkin mukaan toisenlaista lähestymistapaa kuultiin suviseuroissa niin ikään piispojen edustajalta. Kun Repo puhui täydelle teltalle, Helsingin piispa Irja Askola piti puheen suviseurojen kutsuvieraslounaalla.
– Askolan viesti on terävä kuin Revon, mutta hän asettaa sanansa kauniisti ja kohteliaasti, Torkki kuvaa.
– Hän asettuu rinnallakulkijaksi kuulijoilleen, vaikka on heidän kanssaan monesta eri mieltä.
Askola tekee kuin Paavali Areiopagilla, Torkki vertaa. Vaikka Paavalin tarkoitus oli lukea madonluvut filosofeille, hän aloitti yhteyttä etsien: ”Näen kaikesta, että olette hyvin uskonnollisia …”
– Askola on yksi retorisesti taitavimmista piispoistamme pitkään aikaan, Torkki hehkuttaa.