Professori: Sijoitusten eettisyyden ulkoistaminen on käsien pesemistä

Helsingin kauppakorkeakoulun kansainvälisen talouden professori Pertti Haaparanta paheksuu eläkerahastojen tapaa ulkoistaa sijoitustensa eettisyyden seuranta. SaferGlobe Finland -tutkimusverkoston mukaan muun muassa kirkon eläkerahastolla ja Ilmarisella on sijoitustensa kautta epäsuoria kytköksiä ydinaseteollisuuteen. Molemmat käyttävät sijoitustensa eettisyyden arviointiin ulkopuolista konsulttiyritystä.

- Näin toimivat useimmat eläkerahastot. Eettisten arvioiden ulkoistaminen on ongelmana yleinen. Kun kukaan ei vaivaudu enää itse miettimään mikä on eettistä, pannan pystyyn tarjouskilpailu siitä, kuka arvion antaa. Jos sijoitukset osoittautuvat epäeettisiksi, aina voi pestä kätensä, Haaparanta sanoo.

- Paheksun sitä tendenssiä, että henkilökohtaisesta ajattelusta ja vastuusta päästään näin helpolla irti. Se on vastoin eettisen pohdiskelun perusperiaatteita.

Haaparannan mukaan viime kädessä kyse on siitä, kuka kerää informaation sijoituskohteista, siitä mitä firmat tekevät tai mihin rahastoon ne varansa sijoittavat.

- Sijoittajan pitäisi ottaa siitä itse vastuu eikä hyväksyä suoralta kädeltä sitä, että joku näyttää vihreätä valoa ja sanoo, että tuo on eettinen sijoituskohde. Tämä vaatii resursseja, mutta sijoitukset pitäisi käydä silloin tällöin itse läpi.

Ulkoistaminen on Haaparannan mukaan yleinen trendi ja sellaisena myös yksittäisten kansalaisten ongelma.

- Meille markkinoidaan tavaroita eettisinä erilaisten sertifikaattien avulla. Kun juot aamulla reilun kaupan kahvia, voit katsoa itseäsi tyytyväisenä peilistä. Ihmiset eivät ota itse selvää mitä taustalla on.

- Kysymyksessä on samanlainen ulkoistaminen. Nämä ovat kiusallisia kysymyksiä.

Kansainvälisen talouden professori Pertti Haaparanta on ollut mukana perustamassa kirkon eettisen sijoittamisen neuvottelukuntaa.

Lue myös: Raportti: Kirkon eläkevaroja epäsuorasti ydinaseteollisuudessa

Näin kirkko kommentoi sijoituksia ydinaseteollisuuteen