Professori Janne Saarikivi Ylen kolumnissa: Emme valinneet isänmaata ja uskontoa, vaan ne valitsivat meidät

Isänmaahan ja uskontoon liittyvä sanasto on kaapattu pienen piirin käyttöön, Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori Janne Saarikivi kirjoittaa Ylen verkkosivuilla julkaistussa kolumnissaan.

Hän toteaa, että yhteiskuntaelämä on taistelua sanoista ja niiden merkityksistä.

”Jossain mahdollisessa maailmassa voisin esimerkiksi kuvata maailmankuvaani seuraavasti: olen isänmaallinen kristitty suomalainen”, Saarikivi kirjoittaa ja jatkaa, että oikeassa maailmassa se ei ole mahdollista, sillä kyseiset sanat on kaapattu.

Saarikivi toteaa, että hän on kasvanut pienestä pitäen kristinuskon antamaan turvaan. Hän osaa virret, liikuttuu uskontunnustuksesta ja pitää kristillisiksi kirjailijoiksi ja säveltäjiksi kutsumiaan Dostojevskia ja Bachia syvimpänä kulttuurin muotona.

”Mutta kun avaan television, puhuvat siellä uskonnostani yleensä ne, joilla on jotain homoseksiä koskevaa asiaa. Kun alle yhden prosentin herätysliikettä edustava Päivi Räsänen avaa suunsa, protestoivat miljoonien ihmisten kansankirkon jäsenet eroamalla kirkosta.”

Saarikivi kirjoittaa, että hänen tekisi mieli huutaa perussuomalaisille ja kristillisdemokraateille: älkääpä pilkatko isänmaatani ja uskontoani.

”Mutta enpä huudakaan. Sillä kysymys on siitä, että ei ole olemassa jotain ’minun’ Suomeani vaan ainoastaan se Suomi, joka kuuluu kaikille. Eikä ole olemassa mitään minun privaattia kristinuskoanikaan vaan ainoastaan kaikkien kristittyjen yhteinen usko.”

Isänmaan tai uskonnon merkitys on, että emme ole valinneet niitä, vaan ne ovat valinneet meidät, Saarikivi toteaa.

”Siksi kristinusko ei kuulu kristillisdemokraateille, helluntaisaarnaaijille ja helvetillä pelottelijoille. Se kuuluu koko maailmalle, armo ja evankeliumi, kutsu rakastaa.”

Janne Saarikiven kolumnin voi lukea kokonaisuudessaan täältä.

Kuva: Kuvakaappaus Ylen verkkosivuilta

Lue myös Janne Saarikiven essee Rikas ja köyhä, joka on julkaistu Kotimaassa vuonna 2016.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliPew-tutkimus: Amerikkalainen tuntee oman uskonnon perusteet ja vähän islamia
Seuraava artikkeliJumalaa ei kutsuttu messussa Taivaalliseksi Isäksi vaan Taivaalliseksi vanhemmaksi – mistä oli kyse?

Ei näytettäviä viestejä