”Poikkeusaikoina mielenkiinto lisääntyy” – Tv-jumalanpalvelusten katsojaluvut nousussa

Kriisikevään aikana ihmiset ovat hakeneet hengellistä tukea television ja radion kautta. Kansa on seurannut hartausohjelmia innokkaasti, ja uusia formaattejakin on kehitelty.

Kirkon viestinnän ohjelmapäällikkö Kimmo Saares kertoo, että Yle on määritellyt hartausohjelmien olevan julkisen palvelutehtävän ydintä.

– Poikkeusaikoina mielenkiinto hartausohjelmiin lisääntyy. Se näkyy nyt erityisesti tv-jumalanpalvelusten katsojamäärissä, vaikka samaan aikaan suurin osa seurakunnista striimaa jumalanpalveluksiaan, Saares toteaa.

Viime vuonna keskimääräinen tv-jumalanpalvelusten katsojamäärä oli 131 200. Tänä keväänä sekä Marianpäivän Riemulaulut -musiikkijumalanpalvelus että pitkäperjantain Nojatuolikirkko keräsivät television ääreen yli 200 000 katsojaa.

Yläraja osallistujamäärille merkitsee pelkistettyä toteutusta

Kevään aikana kaikki ei ole kuitenkaan sujunut ongelmitta. Jo kriisin alussa Yle ilmoitti, että sen aluetoimitusten studioita ei ollut enää mahdollista käyttää radiohartauksien tallentamiseen.

– Aluksi näyttikin siltä, että kaikki radiohartausten toteuttajat joudutaan etsimään pääkaupunkiseudun läheltä, Saares sanoo.

Osa sovituista puhujista luopui, mutta osa oli valmis kokeilemaan uudenlaisia ratkaisuja.

– Innokkaimmat rakensivat kotiinsa studion patjoista ja peitoista. Aikaan saatiin teknisesti yllättävänkin hyvätasoisia nauhoituksia, Saares iloitsee.

Poikkeustilanne on aiheuttanut joitain muutoksia myös Yle Radio 1:n välittämiin jumalanpalveluksiin.

Monet seurakunnat ovat pitkään suunnitelleet omaa radiojumalanpalvelustaan, mutta nyt toteutustapa on muuttunut hyvin nopeasti erilaiseksi.

– Kymmenen hengen yläraja osallistujamäärille merkitsee pelkistettyä toteutusta. Suurin osa seurakunnista on ollut valmis näihin muutoksiin.

Toistaiseksi ainoastaan yksi radiojumalanpalvelus on jouduttu korvaamaan uusinnalla, ja toinen toteutettiin räätälöitynä erityisjumalanpalveluksena. Yhden jumalanpalveluksen kohdalla toteuttajaseurakunta vaihtui.

Kriisi on oppimisen ja muutoksen paikka

Television puolella kirkko ja Yle sopivat jo kriisin alussa, että tv-jumalanpalvelus lähetetään toukokuun loppuun saakka joka sunnuntai. Myöhemmin aikaa on jatkettu kesäkuun loppuun.

– Hankaluutena on se, että emme saa toistaiseksi käyttää Ylen ulkotuotantoa. Se on varattu yksinomaan uutisten käyttöön.

Pienen välivaiheen jälkeen kaikkien tv-jumalanpalvelusten tuotannot siirrettiin Tampereelle Mediapoliksen studioon. Samalla syntyi Studiokirkko-konsepti.

Saares kiittää Tampereen seurakuntia mahdollisuudesta käynnistää yhteistyö nopealla aikataululla.

– Tampereen seurakunnat ovat toteuttamassa kaikkiaan kahdeksaa Studiokirkkoa. Ensimmäisessä kahdessa oli mukana Jyväskylän seurakunta.

Kriisi on usein oppimisen ja muutoksen paikka. Ohjelmapäällikkö Kimmo Saares ei usko siihen, että korona-aika tulisi jatkossa paljonkaan muuttamaan Ylen hartausohjelmia.

– Varmaan selvitämme mahdollisuutta käyttää hieman kevyempiä tuotantotapoja.

Uusista sisällöistä Saares nostaa esille erityisesti Studiokirkot. Hän toivoo, että niistä jäisi jäljelle tiettyjä asioita.

– Studiojumalanpalvelus mahdollistaa intensiivisen, jopa intiimin kontaktin katsojaan. Studiossa puhujan ei tarvitse jakaa huomiotaan katsojien ja kirkon penkissä istuvien kesken.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Kommentti: Hauskaa vaihtelua – pehmoeläimet seurakuntana ja erilaisia ehtoolliskäytäntöjä striimauksissa

Jumalapalvelusten striimaus sai sunnuntaina aikaan suuren virtuaaliseurakunnan

Enemmän tv-jumalanpalveluksia, piispat ehkä ääneen radiossa – näin poikkeusaika näkyy Ylen hartausohjelmissa

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliMysteerikuva: Missä esitellään kirkkotekstiilejä? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu
Seuraava artikkeliKirkkoherra Arto Antturi siirtyy Sanansaattajien toiminnanjohtajaksi

Ei näytettäviä viestejä