Podcast: Äiti Teresa, pyhimys pimeydestä käsin

Kalkutan köyhien ystävä Äiti Teresa koki elämänsä aikana niin Jumalan kutsun kuin täydellisen hengellisen pimeyden.

Äiti Teresaa pidettiin pyhimyksenä jo hänen eläessään. Vaikka hän oli uskollinen kirkon puolustaja, nunnan oma sisäinen maailma oli täynnä epäilystä. Vasta hänen kuolemansa jälkeen selvisi, että hän koki läpi elämänsä syvää hengellistä köyhyyttä. Hän kirjoitti enteellisesti jo 1960-luvulla ystävälleen, että ”jos minusta tulee pyhimys, olen sitä pimeydestä käsin”.

Julkisuuden valkokeilassa paistatellut hyväntekijä keräsi myös vastustajia. Heille Äiti Teresa oli katolisen kirkon mainoskasvo, jolle köyhät olivat vain kulissi. Äiti Teresan tapa glorifioida köyhyyttä ärsytti monia.

Suurelle yleisölle Äiti Teresa oli kuitenkin lähimmäisenrakkauden ruumiillistuma, joka kuolemansa jälkeen pääsi pyhimysten kiihdytyskaistalle. Paavi Franciscus julisti Äiti Teresan pyhimykseksi alle 20 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, jo vuonna 2016.

Miksi Äiti Teresasta tuli kansainvälinen kuuluisuus? Miksi Äiti Teresaa on kritisoitu?

Eero Hietalan ja Heikki Rusaman Kirkon ihmeellisimmät tarinat -podcastin voit kuunnella alta tai käyttämässäsi podcast-sovelluksessa.

Edellinen artikkeliMitä olisi sielunhoito liikkumis­rajoitusten aikana? – Mahdollisuus kasteeseen tuli mukaan hallituksen esitykseen
Seuraava artikkeliKommentti: Jäitä hattuun kansalaiset ja media, liikkumis­rajoituksistakin selvitään

Ei näytettäviä viestejä