Pitkäaikainen helluntaivaikuttaja Valtter Luoto kaipaa liikkeeseen syvempää hengellistä elämää

Valtter Luoto, 83, on ollut mukana helluntailaisessa julistustoiminnassa siitä lähtien, kun isä osti hänelle haitarin vuonna 1951.

1960-luvulta alkaen Luoto oli helluntaiherätyksen lehti- ja kirjakustannuksen johdossa ja Ristin Voitto -lehden päätoimittajana, vapaiden kristittyjen yhteistyöelimissä sekä ylläpiti ekumeenisia yhteyksiä. Luoto oli mukana myös vuoden 1992 raamatunkäännöstä valmistelleessa komiteassa 1974–1991. Eläkkeelle hän jäi 1999.

Katsellessaan taaksepäin Luoto kertoo kahden periaatteen hallinneen hänen työnäkyään: kaikkia ihmisiä on kohdeltava tasavertaisesti ja on pyrittävä raittiiseen uskonelämään.

– Erityisen tärkeätä ihmisten tasapuolinen kohtelu on suhteessa julkisuuteen, jota esimerkiksi lehdissä julkaistut tekstit ja kuvat edustavat. Kristillinen lehti ei voi olla vallankäytön väline, jossa toisia yhteisön jäseniä nostetaan ja toisia lasketaan, hän toteaa.

– Raittiin uskon etsimisessä kuljetaan ääripäiden välissä: yhtäältä meitä kehotetaan pysymään sanassa eikä odottamaan ihmeitä, toisaalta emme saa langeta puhtaaseen järki-
uskoon.

Kotimaan haastattelussa Luoto sanoo kaipaavansa helluntaisuuteen syvempää hengellistä elämää

– Hetkittäin tulee tunne pintaliidosta, ja jumalanpalvelukset saattavat olla festarikonsertteja äänineen ja valoineen. On menoa, vauhtia, mutta ei hiljaisuutta, syvyyttä.

Lue Valtter Luodon haastattelu kokonaisuudessaan 14.11. ilmestyneestä Kotimaasta. Postin lakon aikana avoimesti luettavissa olevaan näköislehteen pääset tästä.

Kuva: Jukka Granström

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliVäitöstutkija: Kirkossa näyttää olevan suurempi vapaus puhua pelastuksesta kuin avioliitosta
Seuraava artikkeliTässä ovat kaikki ehdokkaat kirkolliskokoukseen – mukana lähes 800 nimeä yhdeksästä hiippakunnasta

Ei näytettäviä viestejä