Pirkko Jalovaaraa uhkaa porttikielto Valamon luostariin

ortoroks_kirkko_risti205Leosta oikeuskanslerille valittanut julistaja-rukoilija Pirkko Jalovaara sanoo, että hän on saanut seitsemän vuoden porttikiellon Valamon luostariin. Luostarin johtaja piispa Arseni sanoo, ettei hän ole sellaista päätöstä tehnyt.

Valamon luostarin ympärillä on kuohunut sen jälkeen, kun arkkipiispa Leo vapautti luostarin johtajan, arkkimandriitta Sergein tehtävistään ja nimitti piispa Arsenin johtajaksi. Sergein puolesta on netissä kerätty adressi, jossa on yli 800 allekirjoittajaa. Luterilainen Pirkko Jalovaraa on tehnyt arkkipiispa Leon toimista kantelun oikeuskanslerille.

Jalovaara kertoo Kotimaa24:lle saaneensa Valamon luostarista tiedon, että hänellä on sinne seitsemän vuoden porttikielto.

– Pidän tätä kummallisena. Se johtuu tekemästäni kantelusta, jossa olen noussut auktoriteetteja vastaan, sanoo Jalovaara, joka on muun muassa pitänyt Valamon kansanopistossa useita kursseja.

Luostarin johtaja piispa Arseni ihmettelee, mistä Jalovaara on saanut tiedon porttikiellosta, koska vain hän voi tehdä sellaisen päätöksen.

– En ole soittanut Jalovaaralle enkä lähettänyt kirjettä tai muutenkaan ollut häneen yhteydessä, koska en ole tehnyt mitään päätöstä porttikiellosta. Mutta kiitos ideasta, voin melkein luvata, että otan asian esille luostarin johtokunnassa.

Arseni sanoo, että Jalovaaran toiminta on aiheuttanut luostarille vahinkoa ja sellaisenaan se olisi hyvinkin porttikiellon peruste.

– Luostarin kannalta syntynyt tilanne on ongelmallinen, sillä nyt asioihin sekaantuu luostariyhteisön ulkopuolisia ihmisiä ja toisuskoisia, jotka eivät ymmärrä luostarin johtamis- ja päätöksentekotapoja.

Viime vuosina Valamossa on porttikieltoja jaeltu harvakseltaan, yleensä syynä on ollut asiaton käytös, kuten esimerkiksi päihtyneenä esiintyminen.

Lue myös

Pirkko Jalovaara vaatii arkkipiispa Leon eroa

Valamon johtajavaihdos kuohuttaa ortodokseja

Valamon luostarin johtaja vaihtuu

Edellinen artikkeliKirkkoherra Veli-Matti Hynniselle harvinainen kamarineuvoksen arvo
Seuraava artikkeliKirkko on luonteva osa keskustalaisuutta

Ei näytettäviä viestejä