Eläkkeellä oleva Mikkelin piispa Kalevi Toiviainen kirjoittaa tuoreessa Teologisessa Aikakauskirjassa (4/11) laajan katsauksen otsikolla Minne menet, kirkko? Sen yksi osa käsittelee herätysliikkeitä, jotka ovat Toiviaisen mukaan vuosikymmenten ajan omalla toiminnallaan hiljaa rapauttaneet kansankirkkoa.
”Tarkoitan erilaisia liikkeitä ja mielipideryhmiä, jotka ovat usein vuosikymmeniä käyttäneet kansankirkko kilpenään ja peitteenään, vaikka eivät ole käytännössä tunnustaneet sen auktoriteettia”, Toiviainen kirjoittaa.
Toiviaisen mukaan suomalaiset herätysliikkeet ovat olleet kirkon onni, sillä ne ovat pysyneet kirkon piirissä, eivätkä hakeutuneet kirkon ulkopuolelle, kuten kävi Ruotsissa. Lisäksi Toiviainen näkee, että herätysliikkeet ovat aktivoineet kristillistä elämää.
”Mutta ne ovat myös kansankirkon ongelma opettaessaan ja tehdessään, mitä tahtovat. Viime aikojen keskusteluissa tällaisesta on ollut esillä havainnollinen esimerkki, vanhoillislestadiolaisuus. Itseriittävyydessään se on vuosikymmenien ajan ollut piittaamatta kirkon sakramentti- ja kirkkokäsityksestä ja tahtonut käytännössä olla kirkko kirkossa, paremmin sanottuna ainoa Jumalan valittujen seurakunta vain ulkonaisena organisaationa pitämässään kirkossa.”
Toiviaisen kirjoittaa myös, että opillisen poikkeaman lisäksi liikkeen sisällä on paljastunut ”moraalinen ja eettinen ongelma, vuosikymmeniä jatkunut lasten hyväksikäyttö, jota näyttää peitellyn itse keksityn ja ekslusiivisen rippikäytännön turvin”.
Toiviainen toteaa, että kirkolla ei ole viime aikoina ollut mahdollisuutta vaikuttaa opillisesti tai muuten vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen. Toiviainen vihjaa, että niin olisi pitänyt tehdä ja vuosikymmeniä sitten.
Emerituspiispan artikkelissa kritiikkiä saavat myös SLEY, joka on ”irtisanoutunut kirkon virkakäsityksestä”, sekä Kansanlähetys ja Suomen Raamattuopisto. Erityisen kummallisena ilmiönä Toiviainen pitää ”lähetyshiippakuntaa”, Luther-säätiötä, joka on oma organisaationsa ja jonka sisällä toimii ”piispana” mies, jolla ei ole pappisoikeuksia.
”Tällaiset ilmiöt ja liikkeet herättävät kansankirkkoon, sen luonteeseen ja kestävyyteen liittyviä kysymyksiä. Kuinka paljon kirkossa, jossa ”seinät ovat laajalla ja katto korkealla” on kohtuullista ja oikein sietää asennetta ”me teemme mitä tahdomme” ja samalla kuitenkin tarjota sateenvarjoksi ne taloudelliset ja muut edut, joita enemmistökirkolla on ollut”, Toiviainen kysyy Teologisessa Aikakauskirjassa.