Piispa Jari Jolkkonen: Luterilaisten pidättäytyminen ehtoollisesta korona-aikana ei ole ehtoollisen väheksymistä

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen. Kuva: Kirkon kuvapankki / Tuija Hyttinen

Itä-Suomen yliopiston ortodoksisen teologian apulaisprofessori Pekka Metso arvioi yliopiston sivuilla viime viikolla, että koronapandemia on paljastanut eroja ortodoksisen ja evankelis-luterilaisen kirkon suhtautumisessa ehtoolliseen.

Taustalla on Itä-Suomen yliopiston teologisen osaston tutkimus, jossa kerättiin kyselyaineistoa kyseisten kirkkojen toimintaan korona-aikana eri rooleissa osallistuneilta.

Koronan ensimmäisen aallon aikana viime keväänä useissa luterilaisissa seurakunnissa ei vietetty ehtoollista lainkaan, kun taas ortodoksisissa seurakunnissa jatkettiin ehtoollisen toimittamista, vaikka kirkkokansaa ei päästetty jumalanpalveluksiin. Asiasta ei Metson mukaan ortodoksisessa kirkossa edes keskusteltu.

Erot löytyvät Metson mukaan teologiasta. Ortodoksisen kirkon ehtoollisopetuksessa korostetaan ajatusta, että ehtoollinen liittää todellisesti yhteen nekin, jotka eivät ole paikalla sitä toimittamassa ja siihen osallistumassa. Luterilaisessa ajattelussa taas korostetaan paikalle kokoontumisen mahdollisuutta ehtoollisen muodostaman yhteyden edellytyksenä.

Ehtoollisteologiasta pandemiassa ei pidä tehdä liian nopeita johtopäätöksiä

Evankelis-luterilaisen kirkon Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen kertoo Kotimaalle, että ehtoollisen teologiassa ja käytännössä on varmasti erilaisia painotuksia sekä kirkkojen välillä että niiden sisällä. Uutisen perusteella jää hänen mielestään kuitenkin epäselväksi, mihin "teologisiin eroihin" tutkijat viittaavat ja mistä ne luetaan.

Joka tapauksessa koronapandemian luoma tilanne on sekä luterilaiselle että ortodoksiselle kirkolle yhteinen.

– Koska kysymys on poikkeustilasta, pitäisi olla varovainen, ettei tehdä liian nopeita johtopäätöksiä eikä ylitulkinta eroja. Ortodoksisessa kirkossa joudutaan miettimään, voidaanko ehtoollista enää jakaa samalla lusikalla koko kirkkokansan suuhun. Meillä taas käsien desinfiointi uhrivirren aikana tulee varmasti jäämään pysyväksi, Jolkkonen sanoo.

Hän muistuttaa luterilaisen kirkon piispojen pitäneen sekä teologisista että symbolisista syistä alusta lähtien ehdottoman tärkeänä, että jokaisessa seurakunnassa toimitetaan jumalapalvelus silloinkin, kun seurakuntalaisten tuleminen kirkkotilaan jouduttiin kieltämään.

– Tästä on pidetty johdonmukaisesti kiinni.

Luterilainen kirkko ei lähtenyt messun toimittajien keskenään toimittamien ehtoollisten tielle

Luterilaisen ehtoolliskäsityksen kannalta olisi ollut Jolkkosen mukaan myös periaatteessa mahdollista, että pappi, kanttori ja suntio olisivat toimittaneet ehtoollisen keskenään. Tällöin pappi olisi jakanut sakramentin vain messussa palveleville.

Useimmissa seurakunnissa tähän ei Jolkkosen mukaan kuitenkaan lähdetty, koska haluttiin korostaa ehtoollisen kommuunio-luonnetta: ehtoollinen ilmentää seurakunnan yhteisöllistä luonnetta, ja jos seurakuntalaisten osallistuminen joudutaan kieltämään, näkyvä yhteys ei pääse toteutumaan toivotusti.

– Siksi toivon, että yliopistojen tutkijat tai muiden kirkkojen edustajat eivät tulkitse tätä ehtoollisen väheksymisenä, sillä kyse on päinvastoin ehtoollisen yhteisöllisen arvon puolustamisesta ja korostamisesta.

Jolkkosen mielestä mahdollisten teologisten käsityserojen taustalla näyttää olevan kyse enemmänkin siitä, että samoista teologisista lähtökohdista, esimerkiksi ehtoollisen yhteisöllisestä luonteesta, voi tehdä erilaisia käytännöllisiä johtopäätöksiä.

”Mitä katolilais-ortodoksinen ajatus ehtoollisen toimittamisesta Jumalalle tarkoittaa?”

Lisäksi rukous ja ehtoollinen ovat Jolkkosen mukaan hieman eri asioita, vaikka ne liturgiassa kutoutuvatkin erottamattomasti yhteen: Rukous on meidän uhrimme, joka suuntautuu "ylös" Jumalan kasvojen eteen. Ehtoollinen on sakramentti eli armonväline, asetettu "syntien anteeksiantamiseksi". Siten se suuntautuu "alas" ehtoollisvieraalle.

– Kun katolilaisten ja ortodoksien perinteessä tunnetaan ajatus, että ehtoollinen toimitetaan Jumalalle, luterilaiset kysyvät mielellään, mitä se tarkkaan ottaen tarkoittaa.

Jolkkonen korostaa, että luterilaiset tuntevat kyllä hyvin perustelut keskiaikaiselle yksityismessukäytännölle: silloinkin, kun pappi viettää ehtoollista yksin omaksi hartaudekseen, hän edustaa seurakuntaa, joka on läsnä jollakin hengellisellä tavalla.

– Ymmärrän tämän, ja hyväksynkin, mutta ei se silti ole hirmuisen vakuuttava perustelu. Kyllä Kristus asetti ehtoollisen seurakunnan yhteiseksi omaisuudeksi.

Siksi messun toimittaminen yhdessä, siis papin ja seurakunnan kanssa, on Jolkkosen mukaan messun varsinainen päämuoto.

– Ehtoollinen ei ole mahdollista ilman pappia, mutta ei myöskään ilman seurakuntaa. Pappi ei omista ehtoollista, vaan palvelee sillä seurakuntaa.

Sohvaehtoolliset television tai radion ääressä eivät ole mahdollisia

Pientä helpotusta kirkkojen yhteiseen korona-ongelmaan tuo Jolkkosen mukaan digitalisaatio. Jos pappi toimittaa pienelläkin porukalla ehtoollisjumalapalveluksen, johon seurakuntalainen voi osallistua etäyhteyksin, ehtoolliselle voi osallistua "hengellisesti".

– Tämä hengellisen nauttimisen tapa on päässyt luterilaisilta vähän unohtumaan. Kun ihminen ei pääse polvistumaan ehtoollispöytään fyysisesti, hän voi nauttia ehtoollisen hengellisesti ottamalla Kristuksen vastaan sydämen uskolla. Tätä varten piispojen ohjeisiin sisällytettiin erityinen rukouskin.

Sen sijaan sohvaehtoolliset eivät Jolkkosen mukaan ole mahdollisia.

– Apulaisprofessori Metso kertoo joidenkin [luterilaisten] pohdiskelevan, voiko ehtoollisen nauttia yksityisesti kotona käsillä olevien aineitten muodossa samalla kun yhteistä messua seurataan etäyhteyksien päästä.

Jolkkosen mukaan on ymmärrettävää ja terveellistä, että koronatilanteessa syntyy keskustelua siitä, kuinka ehtoolliselle voisi osallistua rajoitusmääräysten estämättä.

Ajatukseen "sohvaehtoollisesta" piispat ovat Jolkkosen mukaan kuitenkin vastanneet monta kertaa sekä julkisuudessa että ohjeissaan, että se ei yksinkertaisesti käy. Kotisohvalla rinnakkaistapahtumana vietetty leivän ja viinin nauttiminen yksityisesti olisi ristiriidassa ehtoollisen yhteysluonteen ja pappisviran teologian kanssa.

– Tässä asiassa mustasta ei saa valkoista millään kieputtelulla. Sellainen käytäntö voisi sopia yhteen joidenkin naispappeuden torjujien toivomuksiin, mutta edes heidän en tiedä tällaista esittäneen. On tärkeää, että suuri yleisö ja varsinkin tutkijat osaavat tehdä eron kansalaiskeskustelun ja kirkon opetuksen välillä, myös luterilaisten kirkkojen osalta, Jari Jolkkonen sanoo.

Piispa Jari Jolkkonen on käytännöllisen teologian dosentti Helsingin yliopistossa ja systemaattisen teologian dosentti Itä-Suomen yliopistossa. Hänen väitöskirjansa (2005) käsitteli opin ja käytännön yhteyttä Martti Lutherin ehtoollisteologiassa.

Lue myös:

"Olemme osallisia, emme täydellisesti mutta todellisesti" – Mitä menetetään, kun ehtoolliselle ei pääse? (2020)

Kommentti: En halua katsoa ehtoollista vaan kaivata sitä ja odottaa, että poikkeustila on ohi (2020)

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.