Piispa Häkkinen: Joukkomurhaaja ei ole kristitty

Hkkinen_Seppo205Seppo Häkkinen Sana-lehden kolumnissaan.

”Väkivaltaan turvautuva joukkosurmaaja on jo teoillaan irtisanoutunut kristillisyydestä. Verityöt ovat yksiselitteisen tuomittavia. Niillä ei ole mitään tekemistä kristinuskon edustamien arvojen kanssa”, Häkkinen kirjoittaa Norjan taannoisiin terroritekoihin ja niiden synnyttämään keskusteluun viitaten.

Häkkisen mielestä joukkomurhaajan ”kristillisyyden” rinnastaminen kristinuskoon on sama kuin jokaisen muslimin leimaaminen terroristiksi.

”Paha on helppo ulkoistaa itsensä tai oman yhteisönsä ulkopuolelle. Se on vaarallista. Silloin jää piiloon se, että hyvän ja pahan rajalinja ei kulje minun ja sinun tai heidän ja meidän välillä, vaan minussa ja meissä. Ihmisluonnon pimeää puolta ei pidä vähätellä, vaan ottaa se todesta”, Häkkinen muistuttaa Sanan kolumnissa.

”Julkisuudessa, varsinkin sosiaalisessa mediassa vellovassa keskustelussa, on ilmaantunut puheenvuoroja, joissa on vaadittu esimerkiksi uskontojen kieltämistä sivistysvaltioissa ja ”jeesushörhöjen” temppelien repimistä maan tasalle.”

Häkkisen mielestä ratkaisu ei ole uskonnon kieltäminen, vaan pikemminkin sen opetusten ja arvojen mukaan eläminen.

Lue Seppo Häkkisen kolumni

Edellinen artikkeliSeurakuntien kulttuuripääkaupunkitapahtumat ovat täyttäneet katsomot
Seuraava artikkeliKörttiläisyys läheisin herätysliike Kotimaa24:n lukijoille

Ei näytettäviä viestejä