Pappisliiton puheenjohtaja Eija Nivala valittiin kuukauden aikana kansanedustajaksi ja Ylivieskan kirkkoherraksi

Kirkon Akateemisten AKI ry:n ja Pappisliiton puheenjohtaja, Oulaisten vs. kirkkoherra Eija Nivala on valittu Ylivieskan seurakunnan kirkkoherraksi. Hän sai eilen sunnuntaina ratkenneessa kirkkoherranvaalissa 696 ääntä. Ehdolla oli myös kaksi muuta kirkkoherraa. Pyhäjärven kirkkoherra Mirva Ahola sai 658 ääntä ja Siikalatvan kirkkoherra Merja Jyrkkä 108 ääntä.

Valinnan lopputulos ratkaisi myös sen, että Nivala hakee vapautusta kansanedustajan tehtävästä. Hän saa paikan eduskuntaan keskustan oululaiselta kansanedustajalta Mirja Vehkäperältä, joka siirtyy europarlamentaarikoksi Paavo Väyrysen paikalle. Väyrynen on ilmoittanut palaavansa eduskuntaan kesäkuussa. Nivala sai kevään 2015 eduskuntavaaleissa vajaat 4 500 ääntä ja jäi 47 äänen päähän kansanedustajan paikasta.

Eija Nivala sanoi jo huhtikuussa, että jos hänet valitaan Ylivieskan kirkkoherraksi, hän pyytää vapautusta kansanedustajan toimesta.

Häkeltynyt Nivala kertoi Kotimaa24:lle, että käytännössä hänen kesänsä menee sukkuloidessa Oulaisten kirkkoherran ja kansanedustajan tehtävien välillä. Ylivieskan kirkkoherran viranhoito alkaa 1. syyskuuta.

– Minun on otettava kansanedustajan tehtävä vastaan. Se on sellainen tehtävä, että se hoidetaan niin hyvin kuin mahdollista. Tehtävänäni on vireillä olevien asioiden hoitamista. Kesän aikana eduskuntaan on tulossa esimerkiksi soten käsittely.

"Kirkon rakentaminen ei tule eteen joka sukupolvelle"

Voitto kirkkoherranvaalissa oli Nivalan mukaan "hämmentävä helpotus".

– Nyt on todennäköinen tieto siitä, miten tulevaisuus tältä osin menee. Nyt käydään töihin.

Nivala kuvailee tulevaa kesäänsä mielenkiintoiseksi ja haastavaksi. Hän huomauttaa, että kesällä kansanedustajilla on istuntotauko eikä virallista kesälomaa.

Ylivieskassa Nivalaa odottaa paitsi uuden kirkon rakentaminen myös yli 14 000 jäsenen seurakunta, jossa on noin 50 työntekijää.

– Tämä kirkon rakentaminen on historiallisesti poikkeuksellinen tilanne, se ei tule eteen jokaiselle sukupolvelle eikä kuulu kirkkoherran perustyöhön.

Nivala on aiemmin työskennellyt kirkkoherrana Oulaisten lisäksi toisessa naapurikunnassa Alavieskassa vuosina 2010–2017.

– Tämä on kulttuurisesti, henkisesti ja hengellisesti yhtenäistä aluetta. Totta kai jokaisella seurakunnalla on omat ominaisuutensa, mutta samassa juurevassa maastossa täällä liikutaan.

Ylivieskan kirkkoherranvaalissa pääsivät äänestämään kaikki äänioikeutetut seurakuntalaiset, joita oli runsaat 10 000. Äänestysprosentti oli 14,24 eli äänioikeuttaan käytti yhteensä 1 467 seurakuntalaista. Edellisissä kirkkoherranvaaleissa vuonna 1996 äänestysprosentti oli 32,3.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Pappisliiton puheenjohtaja nousemassa eduskuntaan – saattaa hakea heti vapautusta edustajantoimesta