Ylöjärven seurakunnan lähetyksen vapaaehtoisten pyörittämä Unelmatupa-kahvio tuhoutui tulipalossa joulukuun 9. päivänä. Jatkosuunnitelmat herättävät huolta vapaaehtoisissa, sillä heidän ja työntekijöiden näkökulmat eivät tunnu kohtaavan.
Tilanne tuo esiin seurakuntien vapaaehtoistyön kitkaisia kohtia yleisemmälläkin tasolla. Useimmissa seurakunnissa törmätään joskus tilanteeseen, jossa työntekijöiden suunnitelmat ja vapaaehtoisten into eivät kohtaa, vuorovaikutus kangertaa, viestintä katkeilee tai hallintokoneisto hyydyttää ideat.
”Viranhaltijat helposti vain nakittavat vapaaehtoisia tiettyihin tehtäviin”
Seurakunnan hallinto ja viranhaltijat haluavat vapaaehtoisia, mutta heillä on usein toisenlainen ajattelu kuin vapaaehtoisilla itsellään, kuvaa Risto Takkinen.
Hän pystyy eläytymään kumpaankin näkökulmaan, koska oli Ylöjärven seurakunnan pappi jo Unelmatuvan syntyessä. Jäätyään eläkkeelle kirkkoherran virasta hän on ollut tiiviisti mukana Unelmatuvan toiminnassa vapaaehtoisena.
– Vapaaehtoistyö hahmottuu seurakunnan viranhaltijalle helposti sellaiseksi, että nakitetaan joku ihminen tiettyyn tehtävään. Vapaaehtoisen kannalta tähän ei silloin liity kokonaisvaltaista panostusta, vaan ainoastaan kokemus tietyn työsuoritteen tekemisestä viranhaltijan puolesta.
Takkinen edustaa toisenlaista ajattelutapaa.
– Vapaaehtoisilla tulisi olla aika vapaat kädet toimia seurakunnassa niillä ideoilla, joita he itse tuottavat, ja niillä resursseilla, joita he itse hankkivat. Toki toiminnan on oltava seurakunnan kokonaistavoitteiden mukaista ja strategian suuntaista.
Unelmatupa on ollut juuri tällainen seurakuntalaisten oma idea ja toteutus lähetystyön rahoittamiseksi. Vapaaehtoiset keräsivät varoja ja rakensivat hautausmaan laitaan hirsimökin, Unelmatuvan. Hirsimökkikahviota pidettiin auki kuutena päivänä viikossa lähes 25 vuotta.
Kahvin ja leivonnaisten lisäksi vapaaehtoiset myivät tekemiään käsitöitä. Mökissä kohdattiin ihmisiä, luotiin yhteyttä ja järjestettiin seurakunnan ja paikallisten yhdistysten kokoontumisia. Lähetyskahvilan koko tuotto lahjoitettiin lähetysjärjestöille, vuosittain jopa noin 25 000 euroa.
Vapaaehtoiset kaipaavat tasa-arvoista keskusteluyhteyttä
Elisabet Waldolin on seurakunnan diakonia-avustaja. Hän vastaa tuntityönä Unelmatuvan työvuorojen ja leivontatalkoiden järjestelyistä, mutta tekee tuvalle pääasiassa vapaaehtoistyötä.
Pääsiäiseen saakka lähetyskahviolle on luvattu väliaikainen tila seurakuntatalosta. Siellä Unelmatuvan kohtalosta keskustellaan lähes päivittäin.
– Jos uutta tilaa ei saada, seurakunta menettää tosi paljon. Kahvio on ollut niin tärkeä paikka ihmisille, seurakunnalle ja lähetykselle.
Seurakunta järjesti joulun molemmin puolin kriisipalaverit. Vapaaehtoiset toivat heti esille toiveen uudesta Unelmatuvasta.
– Jos Unelmatupa ei olisi palanut, niin uskon, että porskuttaisimme samalla tavalla eteenpäin. Me tarvitsemme Unelmatuvan takaisin, nykyaikaisemman tietenkin, kun eletään tätä päivää, Waldolin sanoo.
Waldolin ja Takkinen kuuluvat vapaaehtoisten perustamaan toimikuntaan, joka seuraa Unelmatuvan tilanteen kehittymistä ja on yhteydessä päättäjiin.
Waldolin muistaa, että alkuvuodesta pidettiin yksi keskustelutilaisuus. Takkisen mukaan viranhaltijat eivät ole kuitenkaan onnistuneet luomaan vapaaehtoisten kanssa tasa-arvoista keskusteluyhteyttä. Vapaaehtoiset taas ovat herkästi tulkinneet yhteydenotot vain toppuutteluksi.
– Pitäisi nöyrtyä kysymään vapaaehtoisilta, olisiko teillä ajatusta, miten tämä ja tämä ongelma voitaisiin ratkaista, Takkinen sanoo.
”Vapaaehtoiset ovat vaikeasti komennettavaa porukkaa”
Ylöjärvellä on kulkenut huhu, että Unelmatuvan tilalle tulisi seurakunnan yhteinen kahvila, jota unelmatupaväki rupeaisi pyörittämään. On myös kyselty, voisiko Unelmatupa olla useamman työmuodon yhteinen.
Ajatus ei saa kannatusta vapaaehtoisilta.
– Jos tuotto yhtäkkiä jaettaisiin eri työalojen kesken, se tuntuisi epäoikeudenmukaiselta vapaaehtoisten hellimän alkuperäisen lähetysidean näkökulmasta, Takkinen sanoo.
Vapaaehtoisjoukko pelkää, että heiltä voi loppua into, jos hallinto määrää suoraan, että heidän täytyy tehdä näin ja näin.
– Vapaaehtoiset ovat vaikeasti komennettavaa porukkaa. Heillä on päivän irtisanomisaika, Takkinen naurahtaa.
Vapaaehtoiset ovat kantaneet vastuuta pitkään ja tehneet hyvää tulosta. Uudessa tilanteessa he kokevat joutuvansa perustelemaan olemassaolonsa oikeutta.
– Jotkut kokevat sen jopa syytöksenä. Että te olette tehneet tällaista, kun meidän seurakunnassa pitäisikin olla niin ja niin.
– Koen, että minun tehtäväni on pitää toivoa yllä niille, jotka ovat nyt pettyneitä ja turhautuneita. Koetan olla kuuntelijan roolissa, jotta he jaksaisivat. Jos eteen tulee liian paha ristiriita, vapaaehtoinen ei sitä kauhean kauan jaksa, Takkinen kertoo.
”Haluaisin, että rauhoituttaisiin ja mietittäisiin uusia mahdollisuuksia”
Kirkkoneuvosto on pyytänyt Ylöjärven seurakunnan lähetyspappi Matti Mikkolalta vastausta kuuteen kysymykseen, jotka käsittelevät Unelmatuvan merkitystä lähetystyölle ja vapaaehtoisuudelle.
– Perusselvitys, ei maailmaa mullistava. Yritän koota paperille asioita, jotka ovat olleet jo tiedossa. Päätös on rauhallinen prosessi, jossa ei varmaan nopeasti tapahdu mitään.
Unelmatuvalla on ollut isoin merkitys sen vapaaehtoisporukalle ja kahvilan vakiokävijöille, joista on muodostunut oma yhteisönsä, Mikkola ajattelee. Alkuidea oli, että Unelmatupa toimisi kokonaan vapaaehtoisvoimin, mutta hiljalleen mukaan on tarvittu myös seurakunnan työntekijöiden apua.
– Unelmatuvan palkattu hoitaja organisoi vuoroja. Lähetystyön ja kansainvälisen työn sihteeri hänen esimiehenään vastaa myös Unelmatuvasta. Tietysti myös kiinteistö, keittiö, taloushallinto ja tiedotus ovat toiminnassa mukana omalla pienellä panoksellaan.
– Pitäisi varmaan nyt kirkkoneuvoston selvityttää, mikä Unelmakahvilan nettotuotto on oikeasti ollut.
Unelmakahvilan jatkosta Mikkolalla ei vielä ole mielipidettä.
– Vapaaehtoistyö on mielestäni tärkeintä. Haluaisin, että vapaaehtoistyössä mukana olevat miettisivät, onko mahdollista tehdä jotain muutakin kuin rakentaa uudelleen se, mikä on palanut.
– Ehkä eniten haluaisin, että rauhoituttaisiin ja mietittäisiin, mitä uusia mahdollisuuksia tässä avautuisi. Menetysten, kriisien ja surujen keskellä ei hirveän nopeita päätöksiä ja isoja ratkaisuja kannata muutenkaan tehdä.
Uutta rakennusta mietittäessä on tärkeä huomata sen vaatima sitoutuminen. Rakennus on paikallaan useamman kymmenen vuotta.
– Rakennus on viime kädessä seurakunnan toimintaa, josta eivät päätä työntekijät eivätkä vapaaehtoiset vaan hallintoelimet.
”Hallinnon tahmeus tavallaan suojelee yhteisön etua ja hyvää”
Risto Takkinen harmittelee hallinnon hidasta toimintaa Unelmatupa-asiassa, vaikka kokemuksesta tietääkin byrokratian pyörivän hitaasti.
– Ei sielläkään ole lopettamishaluja, luulen. Sellainen ymmärrys kuitenkin puuttuu, ettei tätä saa pitkittää kovasti. Jos vapaaehtoisjoukko häviää siirtymäkauden aikana, niin uuden saaminen on ison työn takana.
Kirkkoherra Kimmo Reinikainen ei allekirjoita Takkisen väitettä hallinnon hitaudesta. Viranhaltijat suunnittelivat jo tammikuussa, kuinka prosessissa voitaisiin edetä.
– Julkisyhteisön hallinnon tuntien sanoisin, että olemme olleet tosi ripeitä.
– Valtuutetut päättävät seurakunnan kaikkien jäsenten verorahoista. Hallinnon tahmeus tavallaan suojelee yhteisön etua ja hyvää. Sitä harvemmin tulee ajateltua.
Reinikainen ei osaa sanoa, miksei vapaaehtoisilla ole käsitystä prosessin edistymisestä. Lähetyssihteeri on lähes päivittäin tekemisissä unelmatupalaisten kanssa ja vie viestiä.
– En tiedä, mitä voi tehdä enempää. Vaikea tunnepuoleen on hirveästi vaikuttaa.
– Moni asia on tutkimisvaiheessa, joten ei yksinkertaisesti ole paljon kerrottavaa. Jos järjestettäisiin aina uusia tiedotustilaisuuksia ja kerrottaisiin, että nyt ei ole mitään uutta kerrottavaa, niin minkä vaikutelman se tekisi?
Reinikainen toivoo, että unelmatupalaiset miettisivät myös muita vaihtoehtoja, joilla voisivat olla mukana seurakunnan elämässä ja lähetystyössä.
– Vaikka joku idea olisi syntynyt työntekijöitten ja johtokunnan yhteispohdinnassa, sellainenkin toiminta saattaa lähteä elämään ja ottaa tuulta alleen. Siihen kutsutaan mukaan. Kaikki riippuu lopulta tekemään lähtevästä porukasta ja ympäröivistä olosuhteista.
– On myös sellaista vapaaehtoistyötä, johon selkeästi kutsutaan, kuten ehtoollisavustajan rooli, Reinikainen sanoo.
”Yhteistyöllä syntyy kaikista parahin tulos”
Lähetystyön johtokunta käsittelee Matti Mikkolan lausunnon ennen kuin se lähtee kirkkoneuvostolle. Vapaaehtoisten toimikunnalta lausuntoa ei ole pyydetty, mutta he ovat lähettäneet esityksensä jo aiemmin lähetystyön johtokunnalle keskustelun pohjaksi.
Lähetystyön johtokunnan puheenjohtaja Veli-Matti Antila näkee Unelmatuvan toiminnan hyvin positiivisena, mutta 24 vuoden jälkeen olisi hänen mukaansa hyvä tilaisuus pohtia uudistumista.
– Unelmatupa kokoaa vapaaehtoisjoukkoja, joita monessa seurakunnassa haetaan kissojen ja koirien kanssa. Se yhteisöllistää ja yhdistää vapaaehtoisväkeä ja torjuu yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Kannustan vähintään nykyisillä jatkamaan, mutta kannattaa miettiä, onko myös muilla haluja osallistua.
Seurakunnan ja kirkon tärkein tehtävä on lähetystyö. Sen kannattaminen on ollut Unelmatuvan idea ja työn motiivi. Vapaaehtoisjoukon laajentamisen ei tarvitsisi muuttaa tätä tilannetta.
– Tänä päivänä voidaan katsoa ihan lähellekin. Täällä Suomessakaan ei ollenkaan liikaa viedä evankeliumia.
Antilan mielestä Unelmatuvalle sopisi erillinen rakennus paremmin kuin seurakuntakeskuksen tilat. Oman tuvan käyttö ei olisi virka-ajoista kiinni, ja kynnys on tulijalle matalampi kuin isossa rakennuksessa.
Vapaaehtoisten ja työntekijöiden näkemysten kohtaamiseen Antilalla on yksi neuvo: yhteistyö.
– Minun periaatteeni on aina ollut, että yhteistyöllä syntyy kaikista parahin tulos. Haluan uskoa, että kaikilta löytyy halua rakentaa, on se sitten millä formaatilla tahansa, vanhalla tai vähän uudistetulla. Jeesus meitä opasti rakkauteen. Siitä meidät tunnetaan.
Kuva: Risto Takkinen
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä