Päijät-Hämeen alueen seurakunta­lehti Kirkonseutu painetaan tästä kuusta lähtien hiili­neutraalisti

Kuva: Kirkonseutu-lehden uusimman numeron kansi

Päijät-Hämeessä ilmestyvä seurakuntalehti Kirkonseutu painetaan tästä kuusta lähtien hiilineutraalisti. Päästöjä on vähennetty tuotannon eri vaiheissa, ja jäljelle jäävät päästöt kompensoidaan sertifioidun ilmastoprojektin kautta. Kokonaisuutta valvoo puolueeton osapuoli.

– Hyvässä vauhdissa oleva Lahden vuosi Euroopan ympäristöpääkaupunkina inspiroi tekemään kestävyysloikkia. Olen hyvin iloinen siitä, että hiilineutraali tuote on painotalokumppanimme palveluvalikoimassa ja että julkaisijaseurakunnat päättivät yhdessä tehdä vihreän valinnan, päätoimittaja Markus Luukkonen kertoo Lahden seurakuntien tiedotteessa.

Kirkonseudun painotuotteelle on laadittu oma päästölaskelma. Yhdeksän kunnan alueella jaettavaa lehteä painetaan 86 000 kappaletta, ja yhden numeron valmistamisesta aiheutuu hiilidioksidipäästöjä 6,6 tonnia. Paperin valmistuksesta kertyy 63 prosentin ja painovärin valmistamisesta 19 prosentin osuus kaikista päästöistä. Paperin kuljetus tehtaalta painoon tuottaa neljä prosenttia, painolevyn valmistus kuusi prosenttia, kuljetus asiakkaalle ensimmäiseen purkupaikkaan kolme prosenttia sekä muut päästöt viisi prosenttia kaikista päästöistä. Sähköenergian PunaMusta Oy:n lehtipaino hankkii uusiutuvista lähteistä.

Päästökompensaatio kohdistetaan metsiensuojeluun Etelä-Amerikassa.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä ja sitoutuu näin hillitsemään ilmastonmuutosta ja edistämään kestävää elämäntapaa.

Kotimaata julkaiseva Kotimaa Oy on Kirkonseudun yhteistyökumppani vastaamalla lehden ilmoitusmyynnistä.­­

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.