Pääkirjoitus: Seurakuntien tulee varata aikaa ihmisten kuuntelemiseen

Jumalanpalvelusten striimauksiin ollaan pääsääntöisesti tyytyväisiä. Tätä väitettä tukee tässä numerossa ilmestyvän Kotimaa Pro -liitteen tekemä kysely.

Kyselyyn vastanneet kertoivat, miten tärkeää on, että seurakunnat ovat näissä poikkeusoloissa alkaneet lähettää striimattuja jumalanpalveluksia verkossa.

Siihen liittyen Kotimaakin palvelee seurakuntalaisia uudella tavalla palmusunnuntaista lähtien. Jatkossa striimatut jumalanpalvelukset löytyvät aiempaa helpommin verkosta.

***

Koronan jälkeen edessä saattaa olla jumalanpalveluskäytäntöihin liittyviä pysyvämpiä muutoksia. On mahdollista, että kun messuja päästään järjestämään vailla kokoontumisrajoituksia, ainakin alussa aiempaa isompi määrä ihmisiä osallistuu niihin paikan päällä.

Korona-ajan rajoitukset ovat saattaneet herättää tarpeen yhteyden kokemiseen. Monilla on kaipuu nauttia ehtoollista ilman erikoisjärjestelyjä.

Toinen muutos voi olla jumalanpalveluksiin paikan päällä osallistuvien määrän väheneminen. Koska osa seurakuntalaisista on tottunut seuraamaan striimattuja jumalanpalveluksia, kirkkotielle voi olla vaikea lähteä uudestaan.

Jumalanpalvelukseen osallistuminen omassa olohuoneessa on helpompaa, ja osalle ihmisiä se on terveyssyistä ainoa vaihtoehto. Osa seurakuntalaisista toivookin striimausten jatkuvan myös korona-ajan päätyttyä.

***

Eräs Kotimaa Pron kyselyyn vastanneista esitti, että korona-aikana hengellisen työn tekijät keskittyisivät enemmän seurakuntalaisten henkilökohtaiseen tapaamiseen. Vastaajan mukaan hengellinen etsintä aktivoituu yleensä vaikeina aikoina, ja kristillisen seurakunnan tulee ensisijaisesti vastata siihen tarpeeseen.

Ankarat ajat kuormittavat monin eri tavoin seurakuntalaisia. Poikkeusajan tuomat paineet ovat jo itsessään riittävä syy siihen, että papit ja muut työntekijät varaavat aikaa ihmisten kuuntelemiseen. Näin on monissa seurakunnissa myös tehty.

Kirjoittaja on Kotimaan päätoimittaja. Pääkirjoitus on julkaistu 5.3.2021 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

Lue myös:

Kymmenet kertoivat Kotimaalle kokemuksensa striimatuista jumalanpalveluksista – ”Nousin kotona seisomaan ja lauloin kunniaa”

***

Seuraa Kotimaata
Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKynttilät syttyvät Koskelan uhrin muistolle kirkkojen portailla ja hautausmailla
Seuraava artikkeliUskonnonfilosofi Sami Pihlström: Nuorille ei tule tasapainoista käsitystä elämästä, jos harrastukset asetetaan hengen edelle

Ei näytettäviä viestejä