Pääkirjoitus: Riittävätkö rahat mökki­elämään saati ruokaan?

Kuva: Jukka Granström

Useiden mökkipaikkakuntien seurakunnissa vietetään jossain vaiheessa kesää, usein heinäkuussa, kesävieraiden kirkkopyhää.

Erityisesti mökkiläisille nimetyissä kirkkopyhissä on jotain hyvin kesäistä, jopa kepeää. Niiden järjestäminen on yksi tapa kutsua ihmisiä messuun.

Kesävieraiden kirkkopyhään saattaa kuuluu omia erityispiirteitä, esimerkiksi kirkkovene, kuten Hirvensalmella. Venettä soutavat paikalliset asukkaat ja kesävieraat. Kirkkovene muistuttaa osaltaan, että vesistöistä rikkaan Hirvensalmen alueella tultiin aikoinaan soutamalla kirkkoon.

***

Suomessa on yli 500 000 vapaa-ajanasuntoa. Niiden myynti on laskenut viime vuoden huippulukemista.

Noin puolet suomalaisista viettää aikaa mökillä toistuvasti. Se on iso määrä.

Samalla luku sisältää sen tosiasian, että puolella suomalaisista ei ole mahdollisuutta tai halua mökkielämään. Osaltaan mökit jakavat kansakuntaa.

***

Luonnonvarakeskus toteutti viime vuonna neljännen kerran Mökkibarometrin. Siitä käy ilmi muun muassa, että viime vuosina sähkönkulutus on kasvanut vapaa-ajanasunnoilla. Yhä useampi lämmittää mökkiään ympärivuotisesti.

Tuleva talvi näyttää, vähentääkö sähkön hinnannousu tyhjien mökkien lämmittämistä. Tai vähentävätkö polttoaineiden korkeat hinnat mökkimatkojen määrää. Näin Venäjän hyökkäys Ukrainaan heijastuu myös suomalaiseen mökkikulttuuriin.

Vapaa-ajanasuntojen lämmityskustannusten mahdollinen nousu tai mökkimatkojen vähentäminen on harmillista. Pieniä harmeja ne ovat kuitenkin sodan muihin seurauksiin verrattuna.

Täysin toisen tason kysymys on ruuan hinnan kallistuminen. Jos rahat eivät riitä ruokaan, mikä tai kuka tulee apuun.

Seurakunnilla voi olla jatkossa entistä isompi rooli jokapäiväisen leivän jakajana. Diakoniaviranhaltijoilla on odotettavissa työntäyteinen syksy.

Kirjoittaja on Kotimaan päätoimittaja. Pääkirjoitus julkaistaan 22.7.2022 ilmestyvässä Kotimaa-lehdessä.

***

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!