Pääkirjoitus: Poikkeusvuosi on nostanut esiin rauhanajan sankareita

Viimeisen Mannerheim-ristin ritarin Tuomas Gerdtin hautajaisia oli mahdollisuus seurata Yle Areenan kautta. Televisiolähetys välitti vähäeleistä suomalaista juhlavuutta. Presidentti Sauli Niinistö piti haudalla ytimekkään puheen. Hän tiivisti kansakunnan tuntoja sanoihin: ”Me kiitämme, me kunnioitamme ja me muistamme.”

Tuomas Gerdt oli yksi monista sota-ajan sankareista. Siinäkin mielessä, että hän korosti vihollisen olevan ihminen.

***

Poikkeuksellinen vuosi on nostanut esiin lukuisia rauhanajan sankareita. Heitä ovat muun muassa terveydenhuollon, kaupan, ravintoloiden, oppilaitosten, julkisen liikenteen ja seurakuntien työntekijät.

Kaikki ne ihmiset, joilla ei ole ollut mahdollisuutta siirtyä etätöihin pandemialta suojautuakseen. Työntekijät, jotka päivittäin palvelevat kasvokkain muita ihmisiä.

***

Pandemia on kohdellut erityisen raskaasti palvelulaitoksissa ja sairaaloissa olevia ihmisiä sekä heidän läheisiään.

Kun ikä tai sairaus painavat, omaisten tapaamisella on erityisen suuri merkitys. Siksi näistä tapaamisista luopuminen on usein sydäntäsärkevää.

Vaikeassa asemassa ovat monet yrittäjät, työstään lomautetut ja irtisanotut työntekijät.

Tänä vuonna uudella tavalla on avautunut jumalanpalveluksen esirukouksessa esitetty pyyntö kulkutaudeilta varjelemisesta.

***

Monilla suomalaisilla asuu lähiomaisia muilla paikkakunnilla tai ulkomailla. Näköpiirissä ei ole, koska heitä voi seuraavan kerran tavata.

Joulua ei ole peruttu, mutta monen pitää viettää sitä ilman rakkaita ihmisiä. Vaikka lapsen tai lapsenlapsen kanssa voi jutella puhelimessa, ruudulla näkyvä rakas ihminen ei korvaa halausta tai syliin ottamista.

Myötätuntoa pitää osoittaa nyt runsaalla mitalla toisia ihmisiä kohtaan sekä itseään kohtaan. Silloin voi olla voimia kiitollisuuteen myös kaikesta siitä hyvästä, mitä meillä on. Kuten 103 vuotta täyttävästä itsenäisestä Suomesta.

Kirjoittaja on Kotimaan päätoimittaja. Pääkirjoitus on julkaistu 4.12.2020 ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliMysteerikuva: Ketkä neljä miestä koolla? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu
Seuraava artikkeliKotimaan uskonto­journalismi­palkinnon saa Kaisa Raittila – perusteluina tinkimätön työ ja tuore kirja

Ei näytettäviä viestejä